Varmuuden vuoksi Liisa nyyhkytti vielä tovin ja selitteli käytöstään. Huomatessaan, että Pekka alkoi olla taas tiukasti pikkusormen ympärillä, pyyhki Liisa viimein silmänsä ja rauhoittui. Mutta vielä kauan jälkeenpäin vavisuttivat pitkät huokaukset tämän tästä Liisaa. Kyllä hän tämän pelin osasi. Nyt oli Pekka taas hänen narussaan eikä ihan helposti siitä irtoaisi, ellei Liisa itse sitä tahtonut.

Pekka alkoi varovasti kysellä Liisan kihlauksesta. Oikeinko Liisa tosissaan aikoi naimisiin asti kihlaajansa kanssa? Olisihan tässä ollut tarjolla toinenkin sulhaskandidaatti. Sanoistaan rohkaistuneena kaivoi Pekka sormusrasian taskustaan ja asetti sen pöydälle Liisan eteen. Liisa kiinnostui oitis. Hän tarttui rasiaan ja avasi sen nopeasti.

Nähdessään kauniin, timantein koristellun sormuksen huudahti hän ihastuksesta ja kokeili sitä heti sormeensa. Se sopi siihen kuin valettu, ja Liisa jätti sen paikoilleen sanoen haluavansa ihailla sitä tämän illan sormessaan. Ei Pekalla ollut mitään sitä vastaan. Salaa mielessään hän ajatteli, että jos Liisa unohtaisi ottaa sormuksen pois sormestaan ja palauttaa sen hänelle, merkitsisi se sitä, että Liisa olisi hyväksynyt hänen kosintansa.

Mutta sitten Pekka muisti, että Liisan oikea sulhanen oli tulossa piakkoin samaan ravintolaan. Hän hätääntyi. Mitä tässä nyt tehtäisiin? Liisalla oli sormessaan kummaltakin kosijalta saatu sormus. Ihanko kaksintaisteluun tässä piti ryhtyä morsiamesta?

Pekka rupesi kyselemään Liisalta, mihin aikaan sulhasen oli määrä tulla. Olisiko mitenkään mahdollista, että Liisa ilmoittaisi tälle, ettei tapaaminen nyt onnistuisi, vaan Liisa haluaisi viettää illan kaukaa tulleen ystävänsä seurassa. Pekan mielestä se oli oikeastaan lähes välttämätöntäkin, nyt kun Liisa oli pujottanut sormeensa Pekan antaman sormuksen.

Nyt hätääntyi Liisa. Hänestä alkoi tuntua, että Pekka jo piti häntä morsiamenaan. Kiireesti alkoi hän irrottaa sormusta sormestaan, mutta Pekka esti sen selitellen, että Liisan piti nyt tämä ilta käyttää kumpaakin sormusta. Kyllä hänen sydämensä sitten varmasti illan päättyessä osaisi sanoa, kumman niistä se halusi Liisan sormeensa jättävän.

Tuollainen ajattelu tuntui Liisasta vähintäänkin oudolta. Häntä alkoi pelottaa, kun Pekka tuijotti häntä kiinteästi silmiin ja puristi aivan kipeää tekevästi hänen sormiaan. Hän yritti nykiä sormiaan irti Pekan raudanlujasta otteesta, mutta mitä enemmän hän kiskoi, sitä lujemmin Pekka sormia puristi…