Koska aika iso osa vehnäjauhoista oli kulunut ruisleipää muistuttavaan piimäkakkuun, oli edessä taas säveltämisosuus. Kesällä oli jostain ilmestynyt kaappiini pizzajauhoja. Ne ovat muuten tavallista vehnä- ja grahamjauhojen sekoitusta, mutta niihin on lisätty suolaa ja sokeria. Arvelin, että ne kyllä menisivät kakussa täydestä kuin väärä raha, kun laittaisin sekaan jäljellä olevia vehnäjauhonrippeitä. Makeat banaanit, joita yhteen kakkuun ohjeen mukaan tuli peräti neljä, tasoittaisivat sopivasti suolaisuutta. Niin teinkin, ja kohta oli kakku uunissa paistumassa.

Ison kakun paistuessa tein vielä toisen taikinan ja jaoin sen kahteen pienempään vuokaan. Kun vajaan tunnin kuluttua otin ison kakun uunista ulos, olin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Mausta en vielä osannut sanoa juuta enkä jaata, mutta ulkonäöstä päättelin rohkeasti, että se varmasti olisi hyvää. Sitten vain pikkukakut uuniin ja odottelemaan niiden paistumista. Jo tässä vaiheessa harmittelin sitä, etten jättänyt toisen taikinan tekoa seuraavalle päivälle, jolloin olisin voinut käyttää isoa vuokaa. Kun pienet kakut olivat valmiit, ei niissä ollut muuta vikaa kuin ulkonäkö. Ison ja komean banaanikakun rinnalla ne olivat surkeita ilmestyksiä, vaikkeivät maussa luultavasti isolle kakulle hävinneetkään.

Nyt minulla oli yksi iso banaanikakku ja kaksi pienempää versiota samasta taikinasta. Vieläkö pitäisi tehdä yksi? Sisareni sattui soittamaan, ja kerroin hänelle leipomistouhuistani. Neljättä banaanikakkua en kyllä enää tekisi, mutta johonkin erilaiseen, helppotekoiseen ja vähistä aineksista syntyvään kakkuun saattaisivat voimani ja innostukseni vielä riittää.

Sellainen oli tarjolla oitis! Seitsemän minuutin kakku, sen helpompaa reseptiä ei ollut olemassakaan. Sain valtavan suuren taikinan ohjeen, siitä tulisi kuulemma kaksi kakkua, mutta suosiolla tyydyin puolikkaaseen. Muistinhan rajalliset tarvikkeeni. Tämän kakun teon jätin myös suosiolla seuraavaan iltaan.

Seuraavana päivänä aloin sitten tutkia reseptiä tarkemmin. Vilkuilin myös netin ohjeita. Siellä näkyi olevan suunnilleen samanlaisia ohjeita, mutta useimpiin oli lisätty kaakaojauhetta. Päätin minäkin lisätä, jotta kakkuun tulisi vähän väriä. Kakkua myös kehuttiin maukkaaksi. Se sai suorastaan ylistäviä lausuntoja.

Kakun helppotekoisuus perustuu siihen, että kaikki aineet laitetaan kulhoon yhtä aikaa ja koko seosta vatkataan sähkövatkaimella seitsemän minuuttia tai enemmän. Ei siis mitään vaivalloisia rasvan ja sokerin vaahdottamisia, kananmunien yksitellen tai valkuainen ja keltuainen erillään lisäämisiä tai jauhojen siivilöintiä. Kaikki vaan samaan syssyyn ja mitä enemmän vatkaisi, sitä parempaa tuli.

Pakkohan se oli uskoa, kun asiaa niin monelta taholta vakuuteltiin. Niin sitten laitoin ohjeessa luetellut aineet kulhoon ja surautin vatkaimen käyntiin. Hiukan tuppasi jo paremmat päivänsä nähnyt vatkain nikottelemaan ja kuumenemaan, kun se vaivasi suurta ainesmäärää, mutta reilun seitsemän minuutin kuluttua oli taikina tasaista ja kuohkeaa. Maistoin sitä vatkaimen vispilöistä, ja hyvältä maistui! Sitten vain taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja vuoka uuniin.

Tämäkin kakku onnistui hyvin ainakin ulkonäöllisesti. Maistoin sitä seuraavana päivänä. Vaikutti aika kuivalta. Ei tule tästä suosikkikakkuani, sen päätin. Maistoin myös banaanikakkua. Se oli hyvää ja mehevää. Sellaisen voin tehdä joskus muulloinkin, jos tarvetta on.

Leipomiset tuli leivottua ja juhlatkin juhlittua. Kaikkea tarjottavaa oli aivan liikaa, kuten useimmiten lienee asian laita. Leipomani kuivat kakut eivät mikään suurmenestys olleet. Se ei toki johtunut siitä, että ne olisivat olleet pahanmakuisia. Mutta ihmisten juhlavatsa on rajallinen. Ja kun samassa pöydässä komeilee mehevä täytekakku, ei liene vaikea arvata, miltä vadilta naposteltavaa omalle lautaselle poimitaan.