Emmää illalla enää mitään jaksanu kirijottaa, ku oli kaikenlaista muutaki touhua tässä. Ja sitte ois pitäny viritellä ihtesä verkkoon, tähän nettiin. Aattelin, että ehtii nää mun jorinat myöhemminki tänne. Ja suurta vahinkoa ei tuu siinäkään, vaikken näitä ikinä tänne lennättäs. Mutta nyt näin aamutuimaan, ku tärkeimmät pakolliset hommat on tullu tehtyä, se meinaa tietysti syömistä ja muuta semmosta, on aikaa istahtaa vähäks aikaa tähän kirijotusten ääreen.

Mää pääsin sitte eilen aamupäivällä lähtemään reissuuni. Poikkesin mennessäni kanoja kahtomassa. Sinne oli nyt viritelty verkko pihatien päähän, ettei kanarouvat karkais. Verkko oli kyllä niin huomaamaton, ettei sitä ois nähäny, jos ei ois tienny, että siinä jotaki voi olla. Mää sanon kananpitäjille, että siihen on viriteltävä jotaki värikkäitä nauhoja, niin että tulijat huomaa olla tarkkona. Muuten on aita nurin saman tien.

Sitte mää sain kuulla, että rouvat on oppinu muitaki kotkotuksia. Perijantaina, ku väki illalla myöhään tuli kotiin, ei ne olleetkaan tarhassaan, johon ne oli jätetty, vaan ne nukku mikä missäki ympäri pihaa. Kerttu oli vissiin ainoa, joka oli pysyny tarhassa. Toiset oli lentäny tarhan aijan yli pihalle. Ne oli ottanu vauhtia avonaiselta luukulta ja sen verran pysyneet siivillään, että olivat päässeet justiin verkon yli pihamaalle. Takasi ne ei sitte enää pystyneet lentämään, ku ei ollu sopivaa vauhinottopaikkaa. Kerttu ressukka on kaikista huonoin lentäjä, eikä se vissiin ollu ees yrittäny kokeilla siipiään ja hyvä niin.

Seuraavana aamuna ne kaks konkaria oli oikopäätä lentäny verkon yli, ku luukku oli avattu, ja Kerttuki oli ollu aikeissa, mutta tyttö oli saanu estettyä sen aikeet. Nyt sitte pitää tarhaki suojata jotenki, ettei ne pääse sieltä pois muuten ku pienestä ovesta. Mää olin sen verran jo tutkinu paikkoja siellä, että muistin, että vanhassa saunassa olin nähäny pressun ja sitä valakosta kasvimaan harsoa. Niistä sais viriteltyä hyvät suojat tarhan päälle.

Mun epäilyni siitä, että rouvat ois loukkaantunu tarhaan koko päiväks jättämisestä ja teheneet munimislakon, ei onneks pitäny paikkaasa. Munia, isoja ja komeita, oli taas tullu niin, että sain ku sainkin kymmenen munan rasiallisen mukaani tytön tätille viemisiks. Limonaatiaki sain, tosin ilman poreita, ja just tehtyä mehua ja hilloa.

Alakumatkasta ei liikennettä ollu palijo, ja mää olin jo tyytyväinen, että on mukava ajella välijiä teitä myöte. Mutta kyllä niitä autoja sitte taas jostaki ilimaantu tie täyteen ja varsinki niitä teijen tukkoja, kaikkien kavereita. Mutta ku kerran tien päälle lähtöö, niin sitä on sopeuvuttava niihin olosuhteisiin, mitkä siellä on.

Onneks mun auto on hyvin kiihtyvä, ja mää pääsin monestaki ohi, ku vaan ootin aina, että ohituskaista alakaa. Se on muuten hyvä, että ne ohituskaistojen alakamiset on merkitty jo hyvissä ajoin. Siinä säästyy monelta turhalta ja vaaralliseltaki ohitukselta ja ohittaja pystyy jo hyvissä ajon valamistautumaan tulevaan ohitukseen. Mutta kyllä moni hurijapää ohitteli vähä miten sattuu paikossa, jossa ei ohituskaistoja ollu. Keltasilla viivolla mentiin ohi ja puikittiin joka väliin. On mun kyllä sanottava, että iteki tein jokusen aivan turhan ohituksen, mutten ny kumminkaan tahallani liikenneturvallisuutta vaarantanu.