Kun joulunpyhät olivat menneet, alkoi Soile valmistella lopullista muuttoaan pieneen yksiöön, jonka oli vuokrannut, ja jota jo ennen joulua oli käynyt laittelemassa asuttavaan kuntoon. Muuttopäivä olisi uudenvuodenaatto. Niin oli Soile päättänyt.
 
Tytär ei halunnut mitenkään osallistua Soilen muuttopuuhiin, ja sen Soile kyllä hyvin ymmärsi. Hän ilmoitti lähtevänsä lopuiksi lomapäiviksi ja uudeksi vuodeksi sukuloimaan. Soilesta se oli hyvä ajatus, sillä olisi ollut vaikeaa muuttaa pois kotoa, jos tytär olisi jäänyt sinne. Nyt kun sinne ei jäänyt muita kuin Mikko, oli kaikki paljon helpompaa.
 
Joulun ja uuden vuoden väliset päivät kuluivat nopeasti asuntoa sisustaen. Pieneen yksiöön ei paljon tavaraa sopinut. Vain kaikkein välttämättömimmän Soile otti mukaansa, ja ne kaikki oli saatu kuljetettua Mikon autolla tai Soile oli vienyt niitä pyörällään. Suuri osa Soilelle kuuluvista tavaroista jäi vielä vanhaan kotiin. Hän kuljettaisi ne sieltä pois sitten, kun saisi hommattua itselleen tilavamman asunnon.
 
Vuoden toiseksi viimeiseksi päiväksi oli Mikko varannut ajan lakimiehen pakeilta. Silloin oli tarkoitus virallistaa omaisuudenjaosta tehty paperi. Mikko oli halunnut kaiken tapahtuvan nopeasti, jo ennen kuin Soile muuttaisi pois ja palaisi töihin, sillä hän pelkäsi kovasti, että ulkopuoliset saisivat Soilen muuttamaan mieltään jaon suhteen. Mutta ei Soilella mitään sellaisia aikeita ollut. Hän ei rahasta riitelisi, vaikka tiesikin, että kohtuullisuusperiaatteen mukaan hänellä olisi ollut oikeus paljon enempäänkin kuin niihin vaivaisiin ropoihin, jotka Mikko hänelle armollisesti suvaitsi antaa.
 
Oikeastaan Soilesta oli hyvä, että muutkin ihmiset nyt näkisivät, miten ahne, häikäilemätön ja täysin vailla empatiaa oleva ihminen Mikko oli. Ei Soile nimittäin aikonut väärin mennyttä omaisuuden jakoa salaisuutena säilyttää. Hän kertoisi sen kaikille niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Toki hän tiesi, että saisi kuulla olevansa jos mikä, kun ei tuon enempää ollut oikeuksistaan kiinni pitänyt.

Mutta sillä ei olisi merkitystä. Raha ja omaisuus olivat hyvin vähäpätöisiä ja merkityksettömiä asioita Soilen elämässä. Hänen rikkautensa oli kokonaan muissa arvoissa. Muitten ihmisten oli sitä vaikea käsittää, mutta silläkään ei ollut väliä. Soile tiesi täsmälleen, mitä teki, ja loppujen lopuksihan se oli kokonaan hänen oma asiansa.
 
Sen hän ainoastaan halusi varmistaa, että yhdessä rakennettua saarimökkiä ei myytäisi, vaan se jäisi aikanaan tyttärelle ja sitä kautta myös Soilen itsensä käyttöön ainakin silloin tällöin. Luopumistaan vaatimuksistaan kaiken omaisuuden suhteen perusteli hän myös sillä, että tytär saisi ne joka tapauksessa sitten, kun Mikko kuolisi. Soile ei edes halunnut kiinteistöjä vaivoikseen, ja jos niitä olisi saanut, olisi ne oikopäätä myynyt.