Seuraavan yön Pekka nukkui huonosti. Hän näki painajaisia, joissa Liisa ja Liisan sulhanen piinasivat häntä monin tavoin. Oikeudessakin Pekka jo unissaan oli. Häntä syytettiin kunnianloukkauksesta, ja unessa sarvipäinen piru, jolla ilmiselvästi oli Liisan kasvot ajoi häntä punahehkuisella hiilihangolla tökkien kohti tulikuumaa pätsiä, vaikka hän miten aneli armoa.

Aamuyöstä Pekka heräsi omaan huutoonsa yltä päältä hiessä. Sydän löi kuin viimeistä päivää, eikä Pekan enää sinä yönä tarvinnut kuvitellakaan nukkuvansa. Aina kun hän oli torkahtamassa, ilmestyi Liisa hänen mieleensä ilkeästi nauraen ja kuumalla raudalla tuikkien.

Kun aamu valkeni, nousi Pekka ylös kuolemanväsyneenä mustat varjot silmien alla. Hänen olisi tehnyt mielensä jäädä kotiin, mutta sitä hän ei sentään uskaltanut tehdä. Pelkkä väsymys, varsinkaan itse aiheutettu ei ollut riittävä syy rokulipäivän pitämiseen.

Käytyään suihkussa ja juotuaan monta kupillista vahvaa kahvia alkoi Pekka vähitellen virkistyä. Enää eivät yölliset painajaisetkaan tuntuneet niin kamalilta kuin yön pimeinä hiljaisina tunteina. Toivonkipinä alkoi hiljalleen taas viritä Pekan mielessä. Hänellä oli nyt uusi profiili, joka oli hyväksytty. Vielä ainakaan ei suunnitelma ollut mennyt kiville. Kaikki oli taas mahdollista, kunhan naiset alkaisivat uudestaan ottaa häneen yhteyttä.

Työpaikalle tultuaan linnoittautui Pekka taas työhuoneeseensa. Hän ei halunnut tavata ketään eikä varsinkaan halunnut hän vastailla kysymyksiin Liisan voinnista. Nyt oli parasta vaieta koko asiasta. Jospa se siitä pikkuhiljaa unohtuisi työtovereittenkin mielistä. Työhuoneensa suljetun oven takana hän avasi deittisivuston. No niin, postia oli alkanut tulla. Postilaatikossa odotti kolme viestiä kuva-avainpyyntöineen. Sydän pamppaillen Pekka klikkasi viestit auki…