keskiviikko, 19. syyskuu 2012
Viimeinen kerta (SM PH) 19.9.2012
Kun Susi sitten veti hiljaisen Punahilkan syliinsä, antoi tämä lopulta tunteilleen vallan. Hiljaa nyyhkyttäen Punahilkka kyseli kysymyksensä. Suden syliin painautuen hän kertoi rakastavansa tätä Sutta. Samaan hengenvetoon hän sanoi myös, että parasta olisi, jos he eivät enää tapaisi. Kumpikin tiesi, että puheista huolimatta kahden vuoden ero toisesta oli suhteen tässä vaiheessa liikaa. Punahilkka halusi vierelleen sellaisen suden, joka siinä pysyisi, ei mitään etäsutta, jota näkisi joskus harvoin, kun tämä kotimaassa piipahtaisi.
Ei Punahilkka enää tässä iässä jaksanut eikä halunnut elää tekstiviestien, s-postien ja puhelinsoittojen varassa. Hän halusi suhteen, jossa toisen luokse oli mahdollista mennä aina silloin, kun halusi. Hän tahtoi aamulla herätä Sutensa vierestä, tuntea tämän turkin tuoksun illalla juuri ennen nukahtamistaan, hamuta kädellään viereistä paikkaa vuoteessa ja tuntea siinä elävän ja lämpimän Suden, joka Punahilkan käsien, huulten ja vartalon kosketuksesta heräisi Punahilkkaa haluamaan ja hänelle ja samalle itselleen tyydytystä tuottamaan.
Sitä Punahilkka tahtoi kuten sitäkin, että voisi levätä toisen sylissä siliteltävänä ja hyväiltävänä raskaan työpäivän jälkeen, lähteä mieltään virkistämään konserttiin tai teatteriin, laittaa yhdessä ruokaa ja olla vaan.
Kaikki, mitä Punahilkka Suden kanssa oli kokenut, oli tietysti hienoa ja erikoistakin. Mutta ei hän kaivannut mitään kovin erikoisia elämyksiä tai erityispalveluita. Ei häntä tarvinnut joka viikonloppu viedä erilaiseen, entistä ehompaan paikkaan ja kohdella kuin kuningatarta. Kokemukset olivat olleet mukavia, mutta parasta oli kuitenkin ollut Suden lämmin ja hyväksyvä läheisyys. Kaikki muu ulkoinen oli ollut sitten jo bonusta, jolle Punahilkka antoi kyllä arvoa, mutta ei pitänyt sitä mitenkään välttämättömänä.
Susi kuunteli vaiti Punahilkan hiljaista puhetta, suuteli välillä kyyneleitä poskilta ja puristi Punahilkan itkusta vavahtelevan vartalon tiukasti syliinsä. Kädet silittelivät hellästi ja samalla niin kiihottavasti Punahilkan hiuksia, kasvoja, olkapäitä, rintoja, vatsaa, reisiä, ja kaikesta itkusta ja murheesta huolimatta tiesi Punahilkka toden totta tätä Sutta haluavansa tässä ja nyt! Olkoonkin, että tämä kerta kukaties olisi viimeinen. Jäätelöä oli vielä ripponen lautasella, ja Punahilkka aikoi sen nauttia viimeiseen lipaisuun asti.
Hitaasti nousi Punahilkka suden sylistä, avasi punaisen puseronsa napit ja riisui lyhyen punahilkkahameensa. Yhtä hitaasti hän palasi takaisin Suden syliin, nielaisi viimeiset nyyhkytyksensä, kietoi kätensä tiukasti Suden kaulaan ja painoi punaiset huulensa vaativasti Suden suuta vasten antautuen koko kehollaan Sudenuden hyväiltäväksi.
Susi avasi suuren suunsa Punahilkan kielen käydä tutustumassa kitaansa ja vaelsi ahnein, uteliain tassuin Punahilkan paljaalla selällä, pakaroilla ja reisillä. Kiirehtimättä Punahilkka avasi suden vaatteet, hyväili paljasta vartaloa käsillään ja suullaan ja kuin yhteisestä sopimuksesta he toistensa halun ja himon sammuttivat tavalla, joka tuntui ylittävän, jos mahdollista, kaikki edelliset kerrat.
Eikä rakastelu tälläkään kertaa ollut pelkkää himon sammuttamista, vaan kiihkostaan huolimatta kumpikin tiesi, että heidän välillään oli vahva tunneside, joka sai heidät niin kovin toisistaan nauttimaan. Edessä oleva ero teki kaikesta vielä jotenkin katkeran suloista. He eivät olisi halunneet tämän koskaan loppuvan!
Kommentit