Punahilkka pysähtyi niille jalansijoilleen ja jäi hämmentyneenä ja lähes suu auki tuijottamaan pariskunnan perään. Ties miten kauan hän siinä olisi toljottanut kuin härkä uutta veräjää, ellei Susi olisi tarttunut häntä käsivarresta ja kysynyt, oliko jokin hätänä, kun Punahilkka niin hämmästyneen, suorastaan kauhistuneen näköinen oli.

Punahilkka heräsi kuin unesta, puisteli päätään ja kävi kiireesti vakuuttelemaan Sudelle, ettei tässä mitään hämminkiä ollut. Oli vain tuntunut äkillinen, veret seisauttava, viiltävän kova kipu takaraivossa, ja se oli pannut Punahilkan pysähtymään. Mitä lie aivotärähdyksen jälkeisiä tuntemuksia, joista varmaankaan ei tarvinnut sen enempää huolestua. Kipu oli nyt hävinnyt yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Susi loi Punahilkkaan pitkän, tutkivan silmäyksen ja käänsi katseensa Punahilkan katseen suuntaan. Ja varmasti näki saman, minkä Punahilkkakin. Punahattuinen lady vieraan miehen pyörätuolin viereltä oli hävinnyt jonnekin, mies oli kääntynyt katsomaan taakseen ja kohotti nyt kätensä tervehdykseen. Ei tarvittu kovinkaan erinomaista tilannetajua käsittämään, että tervehdys oli tarkoitettu Punahilkalle.

Punahilkka teki mielessään nopeaa arviota siitä, miten toimisi. Vastaisiko pyörätuolihemmon tervehdykseen vai olisiko niin kuin koko miestä ei tuntisikaan. Sitten hän päätti olla rehellinen niin itselleen kuin myös Sudelle ja iloisen hymyn saattelemana lähetti lentosuukon vastaukseksi.

Jälkeenpäin on Punahilkka miettinyt monta monituista kertaa, miten asiat olisivat mahtaneet edetä, jos tuo lentosuukko olisi jäänyt lähettämättä, ja sen sijaan olisi hän kääntänyt selkänsä miehelle ja valloittavasti hymyillen suikannut suukon Suden suulle. Ja yhtä monta kertaa on hän kätensä kyynärpäitä myöten ristinyt ja kiittänyt luojaansa, että toimi juuri niin kuin toimi.