Nyt alkoi pieni jännitys hiipiä Punahilkan mieleen. Ei kai hän sittenkin ollut tehnyt virhearviota, kun Suden matkaan yksinäiseen saarimökkiin oli lähtenyt. Mistä sen lopultakaan tiesi, vaikka Susi olisi ollut millainen verenhimoinen sarjamurhaaja, joka houkutteli hyväuskoisia hilkkoja kauaksi korpeen ja raiskasi ja tappoi heidät siellä yksin tein.

Punahilkka kuvitteli jo makaavansa kuolleena jossakin risujen alla, jonne Susi hätäisesti hänet olisi peittänyt ennen kuin parempaan hautaan Punahilkan sitten lopulta kuoppaisi. Sieltä sitten joskus Punahilkan maalliset jäännökset löydettäisiin, jos löydettäisiin. Vai katoaisiko Punahilkka ikuisiksi ajoiksi Susimetsän salaperäisille poluille murhanhimoisen Suden uhrina? Mistä päin edes ryhdyttäisiin Punahilkkaa kyselemään, ellei hän viikonlopun jälkeen palaisikaan kotiin?

Tällaisia kauhukuvia pyöri Punahilkan päässä, kun Susi yhä tarjoili hänelle ruokaa ja juomaa. Mutta nyt ei saanut Punahilkka alas enää suupalaakaan. Miten hänestä alkoi näyttää jo siltä, että Suden silmät välähtelivät ilkeästi, kun hän Punahilkan ympärillä hääräsi. Ja tämän tästä alkoi Suden käpälä viipyä yhä kauemmin hänen olkapäällään, ja sen puristuskin tuntui yhä kovempana.

Nyt oli Punahilkan sanottava Sudelle, ettei enää millään jaksaisi valvoa pitempään. Nukkumaan oli päästävä, muuten Punahilkka nyykähtäisi pöytään.

Susi ymmärsi Punahilkan väsymyksen. Varmasti päivän jännitys, ajomatka, runsas ateria, vieras susi ja uppo-outo paikka sekä raikas järvi-ilma olivat väsyttäneet vieraan niin, että uni alkoi painaa. Susi itse sanoi korjaavansa vielä ruuat ja astiat pois pöydästä ja käyvänsä sitten itsekin yöpuulle.

Punahilkka nousi pöydästä ja suuntasi kylpyhuoneen suuntaan. Suihkua ei jaksanut hän ajatellakaan, vaan nopea iltapesu sai tällä kertaa riittää. Vielä pitäisi käydä toivottamassa Sudelle hyvää yötä. Sitä ennen Punahilkka tarkisti, saisiko hänen makuuhuoneensa oven lukkoon. Ovessa oli lukko ja avainkin oli paikallaan, joten Punahilkka arveli voivansa käydä levollisin mielin yöpuulle. Vähän häntä ihmetytti oma arkuutensa, sillä oli hän sentään monissakin sudenpesissä yöpynyt eikä vielä kertaakaan ennen ollut näin säikky ollut.

Ennen kuin Punahilkka ennätti Suden luo hyvää yötä toivottamaan, ilmaantui tämä äkkiä Punahilkan ovelle. Kädessään Sudella oli pieni tarjotin ja sillä kaunis punainen ruusu pienessä maljakossa. Ystävällisesti hymyillen Susi sen Punahilkalle ojensi ja kysyi samalla, saisiko hyvänyön suukon vieraalleen antaa.

Punahilkka ei ennättänyt edes suutaan avata, kun Susi jo hänet syliinsä veti ja suuteli Punahilkkaa suoraan suulle kiihkeästi ja halukkaasti, mutta ei lainkaan verenhimoisen oloisena. Punahilkka unohti kaikki pelkonsa siinä Suden suudelmaan vastatessaan ja Suden innokkaat käpälät joka puolella vartaloaan tuntiessaan.

Sanomattakin lienee selvää, ettei Punahilkan ovea tarvinnut Suden pelossa lukita eikä monia vuoteita avata. Suden ja Punahilkan kiihkeä lemmenyö oli jotain sellaista, mitä Punahilkka ei koskaan ennen muistanut kokeneensa. Eivät välähdelleet enää Suden silmät Punahilkan mielestä, ja jos välähtelivätkin, niin ainoastaan kiihkosta ja halusta. Unet karisivat Punahilkan silmistä ja hän nautti näistäkin sudenpesän iloista täysin siemauksin.

Kun aamu sitten koitti, näki ensimmäinen sisään kurkistava auringonsäde kaksi väsynyttä, mutta tyytyväistä ja tyydytettyä nukkujaa toistensa syliin uupuneina. Vartalot toisiinsa kietoutuneina ja kasvoilla levollinen ja raukea hymy he lepäsivät.

Uusi päivä sudenpesässä alkaisi kohta.