Voi tätä murheen päivää! Voi tätä elämän kurjuutta! Kärpänen lennähtelee hätääntyneenä sinne tänne. Se istahtaa tuohon, se pysähtyy tähän, mutta missään sen ei ole enää hyvä olla. Sen maailma on murskattu! Yhdellä pikku klikkauksella on koko sen huolella laadittu suunnitelma, koko sen elämä tuhottu ja lyöty maan rakoon, upotettu haisevan kasan uumeniin!

Kärpänen huokaisee syvään ja pyyhkäisee läpikuultavalla siivellään suuren verkkosilmänsä nurkkaa. Ja pyyhkäisee uudestaan. Mikä nyt on, kun silmä jatkuvasti kostuu, vaikka sitä kuinka yrittää kuivata? Ja miten karvaisille, laihoille poskille väkisinkin valuva kosteus maistuu niin katkeralta ja suolaiselta?

Kärpänen tuntee kummaa kirvelyä ja pistelyä myös verkkosilmää pyyhkivässä siivessään. Siipi tuntuu kovin erilaiselta kuin ennen. Aivan kuin se olisi pienentynyt. Kärpänen vilkaisee siipeään ja kauhistuu näkyä. Siivestä puuttuu iso pala! Vain pieni tynkä on enää jäljellä. Ilmankos lento oli vaappuvaa, kuin toispuoleista, ja tämän tästä piti laskeutua alas huilaamaan ja henkeä vetämään. Onneksi kyseessä on vasen siipi. Sen puuttumiseen saattaa ajan oloon tottua.

Kärpänen katsahtaa oikeanpuoleiseen siipeen. Se on vielä kokonainen, mutta siinäkin näkyy ruhjeita ja kuin kärpäslätkän verkkokuvioita. Kärpänen liikuttaa sitä varovasti. Siipi liikkuu kyllä, mutta tuska raatelee sitä jokaisella liikautuksella. Vaimea nyyhkäisy vavisuttaa kärpäsen pientä kehoa. Jos siipi ei tule entiselleen, on se ja sama, vaikka kärpänen hengittäisi kärpäsmyrkkyä, ja eikös vain sen imelä tuoksu tunkeudukin jo jostain kärpäsen hajuhermoihin.

Onhan se tätä osannut odottaa. On ollut vain ajan kysymys, milloin kärpäsen lento tulee tiensä päähän. Mutta kuolemakin on kaukainen asia, kunnes se sitten ”yllättää”. Ja kun minkäänlaista varoitusta ei edes annettu! Voivoi ja valivali, valittaa kärpänen ikävissään ja tuskissaan. Tuntuu kuin pohja olisi viety pois sen koko pieneltä, mitättömältä elämältä!

Eihän se ole osannut edes kuvitella, että joku sen ovelasta suunnitelmasta olisi päässyt perille. Niin taitavasti on se  verkkojaan punonut ja noitakeinojaan käytellyt luullen, ettei kukaan näe mokomien toimien läpi. Mutta eihän tässä nyt sokeita tai tyhmiä olla: ei sinne päinkään!

Nytpä saa sitten maistaa omaa keitostaan! Jo kauan on tiedetty, että omaa pahaa oloaan, yksinäisyyttään ja katkeruuttaan se vain sivuille vuodattaa. Niin mielellään se haluaisi olla mukana yhteisessä ihanassa, toisia kannustavassa, suvaitsevassa, sopuisassa ja lämpimän turvallisessa lintukodossa, joka on kuin yhtä suurta perhettä.

Mutta kun halunsa peittää ylimielisyyden, pilkan, ivan ja toisia halveksivan kaavun alle, ei sellaista voi kukaan määräänsä enempää sietää eikä pidäkään sietää. Toisetkin sen halveksunta on saanut piilottamaan kynttilänsä vakan alle, niin että monet itsestä mukavat jutut ovat jääneet kirjoittamatta kärpäsen mollauksen pelossa, vaikkei kukaan ole siltä koskaan minkäänlaista arviota pyytänyt eikä milloinkaan pahaa sanaa sen toimista sanonut.

Ja päivänselväähän on sekin, että aikoinaan olisi se itse halunnut olla tällaista suloista yhteisöä omiin nimiinsä perustamassa. Sitä vartenhan se osoitteita lähetteli ja kokosi, muka muita mainostaakseen. Hui hai! Pelkkää hämäystä ja silmänlumetta oli koko touhu! Kun sen idea ”varastettiin” eikä se ehtinyt sellaista ensimmäisenä perustaa, niin siihen loppui luvattu mainostus, ja nyt se katkerana yrittää koko yhteisöä torperoida.

Se vain ihmetyttää, että millä ihmeellä se täi oikein rykii, kun ei ole keuhkoja! Mitään omaa sanottavaa ei sillä ole, ei ole koskaan ollutkaan, eikä tule olemaankaan. Jo entisen deittisivuston blogimerkinnät olivat kaikki vanhoja kirjoituksia vuodelta hattu ja huivi: se on vissi ja varma! Sen voi jokainen halukas käydä itse tarkistamassa kärpäsen arkistosivuilta. Lienevätkö edes omia… kirjoitukset? Samalla voi tietysti tarkistaa senkin, mitä ja miten se lupasi yhteisöä mainostaa, kun nyt ruokkivaa kättä noin kipeää tekevästi on käynyt hampaattomilla leuoillaan puremaan ja pistämättömillä piikeillään tökkimään.

Mutta nyt ovat nuo kultaiset ajat iäti ohi. Kärpänen tyytyköön siihen, että se kohta lukijoiden määrän hiipuessa saa sulkea koko bloginsa. Ketäänhän sen pörinä ei ole tähänkään asti kiinnostanut. Laskurit ovat paukuttaneet uusia sata lukemia ainoastaan siksi, että yhteisön sivulla on ollut linkkivinkki sen surkealle sivulle. Miten lie senkin sinne ujuttanut?

Kärpänen nyyhkäisee vielä kerran murheissaan. Sitten se käpertyy hiljaa omaan yksinäiseen nurkkaansa. Sinne se kuulee toisten ilakoivat äänet ja hersyvät naurut. Mutta ne eivät kuulu sille. Ei ole sillä ystävää, ei toveria. Kaikki on lopussa. Murhe on pakahduttaa sen pienen hyönteisensydämen…