Liisa kiitti osanotosta ja huomaavaisuudesta. Mutta sitten hän lujin äänenpainoin vakuutteli kyllä pärjäävänsä yksin. Oikeastaan hän nimenomaan halusikin olla yksin. Näin hänellä olisi rauha muistella Peteriä ja heidän lyhyttä yhteistä polkuaan. Ja jos yksinolo kävisi aivan ylivoimaiseksi, voisi hän soittaa jollekin sisaruksistaan tai ystävättäristään. He tulisivat kyllä Liisan seuraksi, jos tarvetta olisi. Esimiehelleen Liisa saattoi mainita sisaruksensa mahdollisina avuntarjoajina Liisan surussa. Työpaikalla ei kukaan tiennyt, ettei hän enää vuosiin ollut pitänyt heihin minkäänlaista yhteyttä.
Ei Liisa missään tapauksessa voinut ottaa sitä riskiä, että joku työpaikalta tulisi hänen vointiaan tarkistelemaan. Eihän siinä ollut kerrassaan mitään vikaa! Liisa tunsi voivansa paremmin kuin pitkään aikaan. Pekasta ja tämän yhteydenotoista ei ollut enää pelkoa, ja keksitty Peterkin oli saatettu pois päiviltä. Iso taakka tuntui kierähtäneen Liisan sydämeltä.
Esimies tyytyi tähän ja tarjosi jopa seuraavaakin päivää Liisalle toipumisajaksi ja asioitten järjestelyä varten. Varmaan ulkomailla kuolleen sulhasen hautajaisissa ja paperien järjestelyssä olisi paljonkin puuhaa. Mutta Liisa kertoi Peterin sukulaisten hoitavan sen puolen. Varsinaisia hautajaisia ei edes tulisi, koska lentokone ja Peter sen mukana olivat murskaantuneet täysin vuorenseinään törmättyään, eikä Peteristä ollut jäänyt jäljelle mitään haudattavaa.
Muistotilaisuus pidettäisiin aikanaan Ranskassa, ja siihen Liisa osallistuisi. Sitä varten hän tarvitsisi sitten tietenkin vapaata muutamia päiviä. Esimies lupasi kaiken järjestyvän. Liisan tuli vain ilmoittaa, milloin hän vapaata tarvitsi. Voitaisiin varmaan sopia jopa niin, että Liisa saisi niin tämän päivän kuin matkaan tarvitsemansa päivät palkallisena vapaana.
Liisan teki mieli hihkua ilosta. Kaikkihan järjestyi paremmin kuin hyvin. Mutta sitten hän muisti olevansa sureva morsian, nyyhkäisi pari kertaa kuuluvasti ja ilmoitti kyllä tulevansa jo huomenissa töihin. Ei kannattanut jäädä tuleen makaamaan. Peter oli kuollut eikä henkiin heräisi, suripa Liisa häntä sitten yksin kotona tai ystävien ympäröimänä työpaikallaan. Esimies tuntui olevan samaa mieltä, ja tyytyväisinä molemmat lopettivat puhelun…
Kommentit