Aulis näyttäs olevan ainoa nimipäiväsankari tänään.

Aulis on suomalainen miehen ja aikaisemmin myös naisen etunimi, joka on johdettu anteliasta ja avuliasta tarkoittavasta adjektiivista ”aulis”. Auliksen nimipäivä on 16. elokuuta. Vastaavat naisennimet ovat Auli ja Aulikki. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Aulis on annettu 23 765 miehelle ja noin 30 naiselle.

Jokusen Auliksen tunnen tai tiijän. Se ei nykyään oo mitenkään tavallinen nimi, niin että mun tuntemat Aulikset on jo vähä vanhempaa sakkia. Lapsuuvesta muistan Auliksen, joka oli Mattis-Marin pojanpoika. Mattis-Marista kirijottelin heinäkuun alakupäivinä Ullan nimipäivän aikoihin. Tämä Aulis oli mua vähä nuorempi, ja paremmin mää tunsinki sen siskon, Ullan, joka usein tuli mummosa, justiin tuon Marin kans meillä käymään.

Mun eellisessä työpaikassa oli Aulis-niminen talonmies. Ny seki taitaa olla jo eläkeukko.Se oli aika erikoinen ihiminen. Se asusteli työpaikkarakennuksen päässä olevassa talonmiehenasunnossa yksikseen. Oli se ollu naimisissaki, mutta ero oli tullu joskus seittemänkymmentä tai kaheksankymmentä luvulla. Tarkkaan en tiijä.

Työpaikalla sillon olleet ihimiset tiesi eron yksityiskohatki, siinä oli ollu olevinaan jotain suurta raamaa. Mutta ne ei kertoneet niistä, vaikka me nuoremmat kovasti kyseltiin. Eihän ne vanhat asiat meille oikeastaan kuuluneetkaan, mutta uteliaita ku oltiin, niin ois ollu mukava tietää vähä tarkemmin, mitä sillon oikeen oli tapahtunu.

Jotain semmosta siinä oli ollu, että Auliksen ero oli johtunu siitä, että sen emäntä kiinnostu työpaikan toisesta miehestä, joka kans oli naimisissa. Molemmille tuli ero, ja kai se oli aika ramaattista sitte pienessä kylässä, jossa kaikki tiesi toistesa asiat.

Aulis kuulemma erakoitu sen jäläkeen, tuli uskoon ja eli elämäsä sitte yksistään talonmiehenasunnossaan. Se pyöräili palijo, autoa sillä ei ollukaan. Se oli hyvässä kunnossa, hoikka ja jäntevä ja hoiti kyllä työsä tosi hyvin. Ku se asu työpaikalla, se samalla piti silimällä, ettei ilikivallantekijät päässy pahemmin rötöstelemään. Ja jos niin kävi, oli se siliminnäkijänä sanomassa, ketkä oli asialla ollu.

Vaikka määki olin tuossa työpaikassa yli kakskymmentä vuotta, ei kertaakaan tullu sitä tilannetta, että Aulis ois tullu yhteisille kahaveille, vaikka se joka kerta kututtiin mukaan. Se pysytteli syrijässä eikä osallistunu mihinkään yhteisiin rientoihin. Se oli sen valinta, eikä se meitä sitte enää ihimetyttäny, ku siihen totuttiin.