Onneksi mies ei ryhtynyt selittelemään ja puolustelemaan tekemisiään sen enempää. Sen hän taisi sanoa, että esiintymällä ilman sitoumuksia seuraa sai paremmin kuin jos olisi suoraan sanonut olevansa naimisissa. Se nyt oli päivän selvää sanomattakin, sillä ainakin tuohon aikaan useimmat deittipalstan jäsenet vielä kunnioittivat jollain lailla toisten suhteita. Ei haluttu ehdoin tahdoin sotkeentua ainakaan avioliittoihin. Tietysti voin tässäkin asiassa puhua ainoastaan omasta puolestani, mutta kyllä minulla oli sellainen käsitys ylipäätään.

Kun mies nyt oli kertonut olevansa naimisissa, loksahti moni asia kohdalleen kuin itsestään. Miehellä oli kesäloma ja hän vietti sitä yksin veneillen eräällä suurella järvellä. Vaimo ei ollut halunnut lähteä mukaan. Mies kertoi, että vaikka hän niin äkkiä oli lopettanut viestittelymme, ei hän ollut saanut minua mielestään. Kun viimeiset viestit oli vaihdettu, oli mies ollut matkalla kotiin. Nyt hän oli taas veneellään ja olisi huomenissa eli maanantaina paikkakunnalla, jossa vene oli laiturissa, silloin kun sillä ei oltu vesillä.

Sitten mies kysyi, voisimmeko tavata. Minä kerroin, että tunteeni miestä kohtaan olivat kyllä vahvat, mutta minua harmitti ja suututti se, ettei hän ollut ollut minulle rehellinen. Jos olisin tiennyt asioiden tilan aikaisemmin, olisin voinut tehdä järkiratkaisun ja lopettaa viestittelyn alkuunsa, kukaties olla kokonaan alkamattakaan sitä. Nyt tunteeni ohjasivat päätöksiäni.

Taistelin hetken aikaa mielessäni, mitä teen ja miten toimin. Yhtäältä moraaliset periaatteeni sanoivat, että oli väärin tavata miestä. Toisaalta tunteeni kirkuivat, että ellen tapaisi häntä, katuisin sitä lopun ikääni. Tietysti saattaisin katua sitäkin, jos tapaisimme, mutta ainakin minulla siinä tapauksessa olisi jotakin kaduttavaa. Jos taas emme tapaisi, johtuisi se pelostani ottaa riski. Minähän tiesin, että mies oli naimisissa. Olisi turhaa ja lapsellista kuvitella, että tilanne muuttuisi muuksi. Teinpä siis niin tai näin, tiesin joutuvani itkemään.