Mulla on tapana kirijotella monenlaisista asioista tänne plokiini. Näin kesäseen aikaan se on enimmäkseen tämmöstä kevyttä jaaritusta mistä millonki, ja jaarituksia ne mun jorinani taitaa olla muutenki. Mutta se ei mua haittaa. Mää saan plokissani kirijottaa justiin semmosia asioita, ku mää haluan. Onhan mun suuta yritettu tukkia jos millä keinon, mutta sananvapaus on vielä onneks olemassa, ja siihen mää liitaan.

Aika harvon kukaan kumminkaan kommentoi mitenkään mun juttujani. Jos joku joskus jotain sanoo, on se yleensä vaan tervehys plokissa ensimmäistä kertaa piipahtavalta, joka on tullu vastavierailulle, ku mää oon ensin käyny sitä moikkaamassa.

Mää en kirijota siinä toivossa, että joku kommentois. Kommentoija kyllä saa, ketään en estä enkä yhtään kommenttia oo poistanu enkä poista enkä niitä etukäteen tarkista. Ohan se nimittäin selevä ku pläkki, ettei mun aatokseni mitenkään voi kaikkia miellyttää eikä oo tarviskaan. Eikä niijen oikeastaan tarvihte miellyttää yhtäkään lukijaa. Lukeminen on yhtä vapaaehtosta ku kommentointiki. Ja mielipiteesä saa jokahinen sanoa vapaasti, jos siltä tuntuu.

Joskus kumminki käy niin, että kommentoija kommentoi vähä niin ku väärää asiaa. Mää luulen sen johtuvan siitä, että monet mun postaukseni on jatkoa aiemmin julukastuille kirijotuksille. Jos sitte käy lukasemassa yhen osan ja kommentoi sitä, voi kyllä mennä kommentoinnissaan enemmän tai vähemmän hakoteille.

Ainaki kahesti on käyny niin. Kerran oli kyseessä yks jatkotarina. Lukija ja kommentoija alotti lukemisesa jostaki tarinan keskeltä, ja kommentti oli kyllä jokseenki tökerö. Tökeröllä tarkotan sitä, ettei kommenttia parhaalla tahollakaan saanu sopimaan siihen yhteyteen, johon se oli kirijotettu. Mulla ei kumminkaan oo ikinä tapana ruveta kirijotuksiani selittelemään, enkä teheny sitä silläkään kertaa. Vastasin kyllä sitte kommentoijalle sähköpostiin jotaki ja kehotin lukemaan alusta asti, ettei mee aivan metikköön sanomiset.

Toinen tapaus sattu vaan vähä aikaa sitte. Sillonki kommentoitiin jatkojuttua. Ilimiselevästi kommentoija ei ollu lukenu aikasempia osia, mutta oli kyllä kovasti kärkäs sanossaan.

”Monesti tykkään käydä katsomassa, että mitäpä se Hilkka täällä satuilee:) Mutta nyt tökkäsi pahemman kerran ja se oli arvostelu, joka kohdistui jonkun postaajan iloon omasta kävijämäärästään. En tiedä miten tilastoja voi edes vääristellä, vai voiko? Mutta jos joku saa siitä iloa, niin ei kai se ole keneltäkään pois tai näin ison mollaamisen paikka, jossa otetaan esille vielä elämänkatsomusasiakin arvostelumielessä. Emme ole virheettömiä kukaan. Tämä tarkoita sitä, että tykkäisin tahallisesta vääristelystä, jos sellaista on edes ollut. Ja näkyyhän tuo laskuri täälläkin, sen lisäksi että kehuskelit samaan hengenvetoon myös omalla kävijämäärilläsi. Vaikutti vähän koomiselta, vaikka olikin ehkä tahatonta. Toisaalta ei ole mikään ihme, vaikka kävijöitä täällä riittääkin, sillä mukavia tarinoita on aina helppo lukea, kuten esimerkiksi tuo Vilpun tarina ja moni muukin, joita olen käynyt lukemassa. Kiitokset niistä ja hyvää kesää Punahilkalle:)”

Mää olin aikasemmissa postauksissani juurta jaksain selittäny, mitä tilastoa tarkotin. Ei ollu puhe lippulaskurista, joita esimerkiks mulla on sivullani oikeen kaksin kappalein, ja jonka jokahinen plokia lukeva voi klikata auki ja nähä sen osottamat kävijämäärät. Ei tarkotettu sitäkään tilastoa, jonka olin omalle sivulleni liittäny eli Google Analytics, ja jota jopa ylläpito suositteli luotettavana.  Oli puhe Vuodatuksen omasta tilastosta, jonka pääsöö näkemään vaan plokin pitäjä ite, ei kukaan muu. Se aukioo silimäin eteen heti, ku kirijautuu plokin hallintasivulle, ja näyttää joskus aivan huimia lukuja.

Senki olin teheny seleväks, ettei plokisti ”vääristellyt” mitään. Kyllä ilimotetut lukemat oli varmasti niitä, mitä tilaston käyrä osotti. Kyse oli siitä, ettei tilaston luvut pitäny paikkaasa. Mutta sitä ei plokin pitäjä suostunu uskomaan, vaikka minkälaisia vertailuja tein omien kävijälukujeni osalta muihin, luotettavampiin tilastoihin. Kerrasta toiseen postaaja ilimotti suurempia ja suurempia kävijämääriä ja usko vissiin niihin iteki.

Siitä olin ja kirijottanu, että kun palijo postaa, ei voi välttyä virheiltä. Virheet pitää kumminki oikasta, jos ite ne huomaa tai niistä huomautetaan. Tämä postaaja ei niin ollu teheny, vaan jätti julukasemata mun kommentit, joissa virheistä mainittiin, ja uskotteli aina vaan suuria kävijämääriä lukijoille.

Kaiken tuon olin melekeen rautalangasta vääntämällä kirijottanu plokiini. Kumminkaan ei ollu kommentoija vaivautunu ottamaan asioista kunnolla selevää, vaan kirijotteli ny mitä sylyki suuhun sattu nostamaan. Yks kaks mää olinki se kaikkein pahin, ku uskalsin jopa mainita plokistin uskonnollisesta suuntautuneisuuvesta ja siitä, että rehellinen pitäs olla, olipa uskovainen tai julukijumalaton.

Mää olin ilikeä arvostelija ja mollaaja, vaikka olisin vaan halunnu, että plokisti oikasoo väärät kävijämäärät. Ja mää kehuskelin omilla kävijämäärilläni ja annon koomisen vaikuitelman, ku vertailun vuoks sanon, että yhtenä päivänä mulla oli luotettavan tilaston mukaan käyny vaan yks lukija, vaikka tuon pilipalitilaston mukaan niitä oli ollu viiskymmentä. Yhellä kävijällä on kyllä syytäki kehuskella, on totta tosiaan! Ja vielä meijän ihimisten raavollisuuenki kommentoija otti mukaan aivan ku uutena asiana.

Mää ite en kovin palijo kommetoi kenenkään jorinoita. Jos sen teenki, yritän ottaa mahollisimman tarkasti selevää, mitä asiaa oon kommentoimassa, ettei sitte tulis ihan mehtään menneitä kommenttia. Joskus niitäki voi tulla, mutta kyllä mulla riittää kanttia korijata selevät virheeni, oli ne sitte tahallisia tai tahattomia.