Markkua alkoi vähitellen kyllästyttää loputon työnteko, joka ei tuntunut johtavan yhtään mihinkään. Ei hän työtä vieroksunut, ei suinkaan, sillä jo kotona oli hänen päähänsä iskostettu ajatus, että työtä, mieluiten fyysistä ja mahdollisimman raskasta piti tavallisen ihmisen tehdä elantonsa eteen. Herrat olivat erikseen. Heillä saattoi olla varaa käydä koulujakin, mutta rahvaan laita oli toisin.

Mutta Markkua suututti se, että hän teki työtä toisen hyväksi, sillä sellaisena hän raatamisen Sirkan kotitilalla koki. Markku oli vanhempiensa lailla ylpeä ihminen eikä voinut ajatellakaan, että olisi pelkkä kotivävy kymmeniä vuosia, kunnes sitten joskus ehkä saisi itselleen talon isännyyden.

Hän alkoi ehdotella Sirkalle muuttoa pois kotinurkista, mieluiten jopa kokonaan toiselle paikkakunnalle. Ensin Sirkka ei ottanut puhetta kuuleviin korviinsa, vaan jankutti sitä, miten kiintynyt oli kotiinsa ja vanhempiinsa, ja miten hyvä heidän oli tässä olla, valmiilla. Äiti auttoi lastenhoidossa, ja apua tarvittiinkin, sillä Sirkka oli toistamiseen raskaana, ja neuvolassa oli povattu kaksosia syntyviksi. Lasten oli niin hyvä kasvaa maalla puhtaassa ilmanalassa poissa kaupunkien kivierämaista ja kaikenlaisista houkutuksista. Ja mitä äiti ja isäkin sanoisivat, jos hän, ison talon ainut tytär ja perijä veisi perheensä kaupunkiin johonkin pieneen, ahtaaseen vuokrakämppään, kun kotona riitti tilaa ja tekemistäkin jokaiselle yllin kyllin. Ei, Sirkka ei lähtisi mihinkään, se oli päivän selvä asia!

Mutta Markku, äitinsä poika, käytti samaa vanhaa keinoa, jolla äiti aikoinaan oli saanut lapset kuuliaisiksi ja nöyriksi itselleen. Hän uhkasi jättää Sirkan ja lapset kokonaan, ellei Sirkka suostuisi lähtemään hänen kanssaan ja muuttamaan muualle. Sittenpähän Sirkka näkisi, miten helppoa olisi asua ja kasvattaa yksistään kolmea pientä lasta jossakin Jumalan selän takana, sillä Markku lähtisi joka tapauksessa, sen hän oli jo päättänyt. Sirkan tietämättä oli Markku nimittäin jo hankkinut työpaikan tehtaasta reilun sadan kilometrin päästä. Työt alkaisivat vuodenvaihteessa. Palkka oli hyvä, ja asunnon hankkimisessakin oli luvattu avustaa.

Sirkan itkut ja pyytelyt eivät Markkua hellyttäneet, ja niin eräänä joulukuun alun kylmänä ja pimeänä pakkasaamuna lähti pieni kuorma-autoon pakattu muuttokuorma kohti kaupunkia. Lavalle oli nostettu nuoren perheen vähäinen omaisuus: heteka, ruokapöytä, pari mattoa ja kolme tuolia. Lisäksi oli muutamia pahvilaatikoita, jotka sisälsivät vaatteita ja muita kotitaloudessa välttämättömiä tavaroita.

Auton ohjaamoon kiipesivät Markku, viimeisillään raskaana oleva itkettynyt Sirkka ja Esko, puolitoistavuotias pojannaskali, joka ei vielä tiennyt eikä ymmärtänyt, mitä tämä yllättävä matka oikein tarkoitti. Sirkan vanhemmat jäivät murheellisin mielin katsomaan lähtijöiden perään, sillä talo hiljeni, kun kolme sen asukasta sulki oven takanaan, jotkut heistä viimeistä kertaa…