Kovin lupaavalta ei jatkokaan näyttänyt, ja Punahilkka oli jo monta kertaa poistamaisillaan Suden numeron puhelinmuistiostaan, mutta sitten taas ajatteli katsoa vielä, kun itsensä tiesi ja tunsi joskus turhankin hätäiseksi. Ei tällainen suhde rasittanut, jos ei toki paljoa antanutkaan. Punahilkalla oli myös omia, jo ajat sitten sovittuja menoja, joita hän ei aikonut eikä voinutkaan perua susitapaamisten takia.
 
Sitten tuli Sudelta s-postia. Kuvan kotitalonsa kauniista, kesäisestä puutarhasta hän laittoi. Muutaman päivän kuluttua tuli uusi kuva. Komea traktori siinä oli kuvattuna. Punahilkkaa jo vähän hymyilytti, mutta samalla tuntui Susi jotenkin hellyttävältä. Ei tämä ainakaan yrittänyt olla muuta kuin oli, ja se oli Punahilkasta oikein hyvä asia.
 
Jokunen aika vierähti eikä tapaaminen sopinut kummankaan aikatauluun. Punahilkalla oli harrastustensa takia pakollisia viikonloppumenoja, ja Sudellakin omiaan. S-postia vaihdeltiin ja sen perusteella Susi ei oikein kynäsudelta vaikuttanut. No, eiväthän kaikki sellaisia ole. Toiset osaavat paremmin puhua kuin kirjoittaa. Ikävien ”kananlentojen” eli yhteydenpitojen äkillisten ja arvaamattomien lopetusten varalta oli Punahilkka tätäkin Sutta vannottanut, että jos Susi ei halunnut yhteydenpitoa jatkaa, sen voisi sitten suoraan ja kursailematta ilmaista. Tällä periaatteella toimi hän aina itsekin.
 
Punahilkka pyysi Suden taas teatteriin. Tällä kertaa Punahilkka itse olisi estradilla. Ihme ja kumma, aika sopi Sudelle, ja hän lupasi tulla Punahilkan esitystä katsomaan. Sovittiin, että esityksen jälkeen tavattaisiin teatterin aulassa. Kun Punahilkka tuli paikalle, ei Sutta näkynyt missään. Punahilkalle välähti päähän, ettei Susi ollut tullutkaan.
 
Puhelimensa hän oli jättänyt kotiin, niin että soittaakaan ei voinut. Siinä Punahilkka sitten palloili ja tuumiskeli, mihin ryhtyisi. Pitäisikö lähteä kotiin katsomaan puhelimesta, oliko Susi ilmoittanut äkillisestä esteestä. Punahilkan sisu rupesi jo nousemaan, mutta vielä päätti hän kurkistaa kahvilan puolelle.
 
Siellähän Susi istui jo kahvikupposen äärellä lehteä lukien. Nyt Punahilkan sisu vasta kuohahtikin. Teki mieli kääntyä niiltä sijoiltaan ja jättää Susi lehteään tutkimaan. Kohteliaisuus sentään vei voiton, mutta hyvä fiilis ja ilo tapaamisesta olivat kadonneet sen siliän tien.
 
Kun Punahilkka tuli Suden luo, ei tämä hääviin päätään nostanut, vaan jatkoi lehtensä lukua. Punahilkka päätti odottaa, milloin hänet huomattaisiin. Tapahtuihan se sitten aikanaan. Niin sitten lähdettiin taas Punahilkan kotiin. Punahilkka oli leiponut ja tarjosi taas monenlaista syötävää Sudelle. Kun Punahilkka laittoi tarjoilua valmiiksi, luki Susi sen ajan lehteään lähes puhumatta, pukahtamatta.
 
Nyt alkoi Punahilkasta tuntua siltä, että tapaamiset kyllä kohta loppuisivat. Yllättäen Susi ennen kotiinlähtöä osoitti kuitenkin lämpenemisen merkkejä, ja Punahilkka ajatteli vielä katsoa, josko tästä jotain saataisiin kehiteltyä. Kovin suuria toiveita hän ei elätellyt, mutta ei sentään vielä heittänyt lasta pesuveden mukana poiskaan, ettei taas saisi pyyhkeitä liian hätäisestä luonteestaan.
 
Seuraava tapaaminen sopi kummallekin vasta kahden viikon päähän. Mitään suunnitelmia ei sen varaan oikein voinut tehdä, koska ajankohta oli niin kaukana. Mutta olipahan nyt jokin kiinnekohta olemassa, vaikka Punahilkalla oli kyllä omat epäilynsä sen suhteen. Monta mutkaa ja estettä ehtisi vielä ilmaantua tapaamisen esteeksi. Nyt ei kuitenkaan auttanut muu kuin elää elämää eteenpäin päivä kerrallaan katsoen.