Pariakymmentä minuuttia myöhemmin VRK havahtui siihen, ettei ollut huomannut mainita mitään AVK: n myski-inhosta. Itsellään hänellä oli syvä kiintymyssuhde mainittuun hajusteeseen, peräisin jo vuodelta Saimaa ja sen kanava. Valitettavasti vain tuota ihanaa ruskeaa ei enää ollut saatavilla.

Myskin ja muidenkin ”hienojen” tuoksujen taika piili siinä, että niitä osasi käyttää. Nyt ei Kärpänen mitenkään voi välttyä ajatukselta, että VRK luki itsensä noihin osaajiin. Niinpä niin, mitäpä tämä ei olisi tiennyt tai osannut ja ihan ilman… (Kärpäsen huom!).

AVK ei kuitenkaan aikonut hänkään antaa piiruakaan periksi myskiasiassa. Minkäs teit, kun mokoma kamala aine pikkuriikkisenäkin annoksena aiheutti pahoinvoinnin alta aikayksikön. Myös AVK :lla oli oma vuosikymmenten takainen suosikkituoksunsa, josta hän ei aikonut luopua, sanokoot kaksilahkeiset sitten mitä hyvänsä. Niin sitä pitää!

Jopa oli VRK: llä lääke tähänkin. Nyt pitäisi AVK: n hulauttaa päällensä oikein kunnon myrkkyannos tai kokeilla, miten nopeasti addiktio hänet saisi valtaansa. AVK ei moisten ”myrkkyjen” tehoon uskonut, vaan epäili pikemminkin, että addiktio kehittyisi nopeammin kuin nopeasti (Kärpäsen huom!).

Sen verran on Kärpäselläkin kokemusta ko. myrkystä, ettei kyllä ilmoisna ikinä kaulavarteensa tai ranteeseensa sitä suihkauta. Migreenikohtauksen saa aikaan vähemmälläkin. Mutta jotenkin VRK: n hajuvesimieltymykset täydensivät kyllä hyvin sitä kuvaa, joka Kärpäselle hänestä oli muodostunut. Onko se oikea vai väärä, siitä on turha keskustella, onpahan nyt vain eräänlainen käsitys.

Nyt tuli AMP kertomaan omia muistojaan jo esillä olleesta kernistä. Tähänkin osasi VRK sanoa, että kernin käyttö myös pöytäliinoihin vähensi sen arvoa muodin maailmassa. Jassoo, vai niin, toteaa puolestaan Kärpänen.
Sen sijaan KHÄ: n välikommentti toi piristävän lisän kernikeskusteluun.

Mutta ei malttanut VRK vieläkään lopettaa. Hän löysi uuden näkökulman, tällä kertaa ”kielitieteellisen”. Sitä ei Kärpänen, itsekin jonkin verran kaunista äidinkieltämme opiskelleena, kylläkään käsitä, mitä ”uusiota” VRK oli sanassa näkevinään. Sehän oli pelkkä väännös ruotsinkielisestä vastineestaan, jota varsinkin vanha kansa usein käytti. Mutta olihan Kärpänen saattanut horrostaa luennolla juuri siinä kohdassa, jossa tämän sanan alkuja ja juuria ja sen uutta tulemista käsiteltiin. Kyllä, niin sen täytyi olla!

Viimein heräsi UPK. Mikä lie häntä pitänyt näin kauan erossa virtuaalimusteen juovuttavasta tuoksusta? Mutta vastapainoksi poissaololle saatiinkin sitten lukea lähes tyhjentävä selonteko siitä, miten hän oli tuohon aikaan pukeutunut ja millaisia muistoja hänellä oli noilta kultaisilta vuosilta.

Hänen kommenttiinsa tarttui nyt PPTH, joka kyseli, millainen mahtoi olla UPK: n inhoama miehinen vaatekappale. Hän itse ei sellaisista ollut koskaan kuullutkaan. Apuun tässä ongelmassa riensi oitis AVK, joka arveli UPK: n tarkoittaneen venyneitä, polvipusseilla olevia housuja, ei varsinaisia pussihousuja, jotka olivat kuuluneet herrahenkilöitten housumuotiin jo iät ja ajat.

AVK: n avusta ilahtuneena (Kärpäsen huom!) UPK nyt riensi uudelleen selittämään tarkoituksiaan. Juuri noita AVK: n kuvailemia lökäpöksyjä hän oli tarkoittanut. Oikeita pussihousuja hän oli nähnyt vain lapsuudessaan ja isänsä armeija-aikaisessa valokuvassa, mutta ne olivatkin sitten olleet tosi hienot!