Ihan oma lukusa lapsasioissa on nämä uskonlahkot, jotka kieltää ehkäsyn. Moniin perheisiin syntyy vauva joka vuosi tai ainaki joka toinen vuosi. Siinä ei laps kauaa saa nauttia äitin huolenpiosta, ku jo seuraava on vaatimassa omaa osaasa. Ja isommat joutuu ottamaan palijo vastuuta nuoremmista. Äiti ja/tai isä saattaa jättää koko katraan isompien vastuulle ja lähtöö ite nuorimman kans omille menoilleen. En sano, että sisaruksista huolehtiminen on huono asia, mutta kyllä lapsista huolehtiminen kuuluu kumminki enssijasesti niijen vanhemmille, ei sisaruksille.

Moni ison perheen laps kärsii siitä, että joutuu aina huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan. Se voi näkyä siinäki, että ne koulussa on väsyneitä ja vetämättömiä, ku joutuvat heräämään yöllä tai eivät vaan muuten saa nukuttua, ku pienemmät valavottaa. Monilla ei oo ees kunnollista ja rauhallista paikkaa, missä tehä koulutehtäviään, niin ettei oo ihime, jos koulunkäynti alakaa tuntua kivireen vetämiseltä.

Tiijän mää semmosiaki tapauksia, että iso lapslauma jää enemmän tai vähemmän hoitamata. Mulla on yks serkku. Se on lestadiolaisesta perheestä, jossa ei kyllä ollu ku kolome lasta. Kaikki oli tyttöjä. Tämä Kaisu oli vanhin. Se kirijotti ylioppilaaks ja pääsi yliopistoon opiskelemaan englantia. Siitä oli tarkotus tulla opettaja.

Samaan syssyyn se kumminki meni naimisiin. Lapsia alako tulla heti ku sieniä sateella. Kaisu kumminki jatko opintojaan sinnikkäästi. Oli kertonu joskus, että lukoo tenttiin kuulokkeet päässä, ku ei muuten tenavien melulta pysty. Tuloo vaan mieleen, mitä kaikkia kakarat keksi tehä, ku äiti oli syventyny tenttikirijoihin. Jumalako niitä varijeli pahemmilta sattumuksilta? Ja onko se sitte oikeen, että muksut on päineen, ja äiti opiskeloo siinä samalla?

Kymmenen tenavaa Kaisu pykäs maalimaan siinä opiskelun ohessa. Se sai lukusa loppuun ja olis ollu pätevä englanninopettaja. Päivääkään se ei kumminkaan sitä työtä teheny, johon ihtesä päteväks luki. Tenavat kasvo siinä sivussa miten taisivat.

Kaisun vanhemmat kävi joskus siellä taloutta hoitamassa. Äiti oli sanonu, ettei siellä kauaa jaksa olla. Työtä oli ihan mahottomasti, ja koko touhu oli riistäytyny aivan lapasesta. Keittiön nurkassa nökötti kymmenen kilon siirappisanko. Se oli ostettu lapsia ja niijen makeantarvetta varten. Siinä kukin kävi vuorollaan kastamassa sormiaan ja imeskeli ne sitte puhtaaks. Mahto sangon ympärys ja koko keittiö, kakaroista ja niijen vaatteista ja naamoista puhumatakaan olla melekonen näky, ku siirappia oli siellä ja täällä. Huh-huh! Ihan karmasoo, ku aattelooki.

Tuo on tietenki esimerkki huonommasta päästä. Hyviäki tapauksia on, sen tiijän. Mää tunnen yhen ihimisen, lestadiolainen seki, jolla on viistoista lasta. Tämä ihiminen on tosi mukava, mutta ei senkään elämä oo ollu pelekkää lasten kans leikkimistä. Omalta mieheltään ja lastesa isältä ei se oo saanu tunnustusta ja arvostusta työlleen pätkän vertaa. Silläki on ammatti, mutta eihän se sitä oo voinu harijottaa, ku aina on ollu kotona työtä silimät, suut täyteen.

Se kerto mulle, että ku kotona oli enää muutama tenava, se päätti lähteä töihin muualle. Sillon oli isäntä sanonu, että mee vaan. Sittepä huomaat, mitä työnteko on. Mää olisin kyllä veelly jo pitkin korvia tuommosta ukkoa. Kehtaaki mennä sanomaan noin! Mutta ristisä kullaki. Kenellä liian monta lasta, kenellä taas ei sitä yhtäkään, josta huolehtia ja jolle rakkauttaan tuhulata!