Koska en aio enää myöhemmin palata tähän suhteeseen, kerron tässä, että kaikista pyhistä päätöksistäni huolimatta lähetin miehelle vielä nimipäiväonnittelut muutaman kuukauden kuluttua, kun vuosi oli jo vaihtunut. En tälläkään kertaa saanut mitään vastausta, enkä oikeastaan ollut kai sitä odottanutkaan tai sitten olin. En voinut tehdä enempää asian eteen, joten mielessäni suljin tai ainakin yritin sulkea tämän kirjan kannet kokonaan. Näennäisesti se onnistuikin, vaikka edelleen tunsin raastavaa kipua miestä ajatellessani.
Aika kuitenkin oli armollinen myös minulle, kuten sen tapana on. Ponnistelin tietoisesti eroon muistoista onnistuen siinä milloin paremmin, milloin huonommin. Mutta sitten haavoja raastettiin taas auki aivan ilman minkäänlaista varoitusta.
Olin kirjoitellut erilaisia tarinoita netin muillakin foorumeilla. Kirjoituksia oli lukijoiden myös mahdollista kommentoida. Loppuvuodesta sain kommentin, jossa sen kirjoittaja arveli tuntevansa minut. Päässäni pyöri ainakin sata mahdollisuutta, kuka viestin lähettäjä voisi olla. Sitten sen keksin. Viestin loppuun mies oli liittänyt siitä vihjeen, ja kun tutkin tarkemmin sähköpostiosoitetta, myös se antoi viitteitä lähettäjästä, vaikkei ollutkaan sama, jota mies oli käyttänyt aiemmin.
Päätin vastata viestiin. Ainakin sen voisin kertoa, että mies oli ollut arvailuissaan oikeassa. Näin kirjoitin.
”Niin,
joskus on käväissyt mielessäni, että jos lueskelet näitä juttuja, niin mahdatko tunnistaa minut? Mistä muuten tunnistit?
Itselläni meni ehkä 20 sekkaa ennen kuin tajusin, kuka Sinä olet. Sitä ennen oli tietysti pyörinyt päässä jo vaikka kuinka monta mahdollisuutta... ;).
No, tunnistin Sinut sitten tuosta sanasta (miehen antama vihje), ja kun aloin tutkailla osoitettasi tarkemmin, niin toki siitäkin.
Ilo läikähti sisälläni, kun ymmärsin. En ikinä unohda hetkiä veneelläsi ihanana kesäpäivänä heinäkuussa (vuosiluku).
Enkä kyllä muitakaan yhteisiä hetkiämme...”
Vaihdoimme vielä muutamia viestejä asian tiimoilta. Mies kertoi tunnistaneensa minut kielestä, jota tarinoissani käytin sekä siitä, että erään tarinan loppuun oli jäänyt etunimeni alkukirjain. Paljastin miehelle, että kirjain oli siihen tuskin jäänyt vahingossa ja aivan ilman tarkoitusta. En kylläkään muista, että olisin vihjettä tarkoittanut juuri hänelle, mutta joka tapauksessa hän sen oli ymmärtänyt ja arvannut kirjoittajan minuksi aivan oikein.
Viimeiseen viestiini ei mies enää vastannut, joten tarinamme oli tullut lopulliseen loppuunsa. Huoahtaen siirsin kaiken kokemani muistojen joukkoon. Silloin tällöin, kuten nyt, avaan arkun ja annan ajatusteni lennähtää vuosien taa. Siellä se on, rakkaus, joka vieläkin tuntuu rinnassani kuumana poltteena tai häivähtää mielessäni kauniina muistoina. Olen onnellinen, että olen saanut ja uskaltanut kokea jotakin sellaista!
"Pitää kokea myös sellaista rakkautta, jolla ei ole tulevaisuutta edes huomisen päivän vertaa. Pitää uskaltaa panna kaikkin altiiksi yhtä ainoaa hetkeä varten. Se saattaa korvata monta mitätöntä elämystä vuosiksi eteenpäin. Olen uskaltanut enkä kadu!"
Kommentit