Sitten alkoi seuralaisusi puhua. Mahtipontiseen sävyyn hän kysäisi irokeesilta, mahtoiko tämä lainkaan tietää, kenen kanssa oikein oli tekemisissä ja kenen hilkkaseuralaista tässä oli vikittelemässä. Oliko irokeesin päähän ollenkaan pällähtänyt, että seuralaissusi voisi yhdellä kädenliikkeellä saattaa irokeesin vaikka vankilan lukkojen taakse, sillä sellaista oli ollut tämän käytös viimeisten tuntien aikana.

Ellei tyyli tuosta vähitellen alkaisi muuttua, huomaisi irokeesi siellä hyvin äkkiä olevansakin. Tämän maan vankilat eivät mitään täysihoitoloita olleetkaan, sen varmaan irokeesikin tiesi. Joten nyt sopi kyllä laittaa suu säkkiä myöten ja hiljaisissa hengin häipyä suden ja Punahilkan elämästä enempää häiriötä aiheuttamasta.

Punahilkka oli hänen seuralaisenaan tänne tullut ja hänen kanssaan täältä myös poistuisi. Jonkun epämääräisen irokeesipään oli turha kuvitella, että Punahilkka edes korvaansa lotkauttaisi tämän suuntaan, kun sentään ihan valtiojohtoa oli saatavilla. Kuka tahansa hilkka, myös Punahilkka, arvosti kyllä enemmän asemaa ja valtaa ja turvattua toimeentuloa kuin sellaista elämää, jossa ei illallalla tiennyt, mistä aamulla heräisi.

Paljon muutakin seuralaissusi vielä paasasi, mutta Punahilkka oli lakannut kuuntelemasta jo ajat sitten. Oliko hän tosiaan voinut kuvitella olleensa, jos ei nyt rakastunut, niin ainakin ihastunut tuollaiseen suteen? Miten tämä oli kyennyt pitämään kaikki tyhmät ajatuksensa ja asenteensa piilossa tähän asti? Ja miten Punahilkka, jo näille kymmenille ehtinyt, itseään järkevänä pitävä hilkka oli ollut niin sinisilmäinen, ettei aiemmin ollut moisia hilkan arvoa alentavia mielipiteitä osannut suden puheista erottaa!

Nyt nousi Punahilkka lattialta, oikaisi lyhyehkön vartensa täyteen mittaan ja asettui kädet puuskassa seisomaan seuralaissuden kulkureitille. Seuraavan kerran tähän kohtaan tullessaan oli seuralaissuden pakko pysähtyä, ellei aikonut talloa Punahilkkaa jalkoihinsa. Kun susi sitten vähän hämmästyneenä pysähtyi, aloitti Punahilkka puolestaan vuodatuksensa.