Tähän asti oli Susi aina ollut Punahilkan vieraana. Nyt hän ehdotti, että Punahilkka voisi vuorostaan tulla hänen vieraakseen. Ensin ajatteli Punahilkka kieltäytyä, sillä ei hän aikonut Suden vanhempien eteen mennä tässä vaiheessa; sen verran vanhanaikainen hän kuitenkin oli. Mutta Susi ehdottikin toista tapaamispaikkaa, jossa Punahilkka ja Susi voisivat olla kahdestaan.
 
Se kyllä sopi Punahilkalle, sillä hänenkin mielestään oli tasapuolisuuden nimissä kummankin tehtävä oma osansa matkoista, niin ettei toisen tai toisen tarvinnut aina olla se, joka tien päälle lähti. Sitä paitsi Punahilkasta oli mukava ajella autolla, vaikka talvikeli olikin, ja tulisipa taas uusi paikka tutuksi hänellekin.
 
Olisihan se pitänyt arvata, että kovin aikaisessa vaiheessa lauantaipäivää ei tapaaminen onnistuisi, perjantai-illasta nyt puhumattakaan. Susi ehdotti lauantai-iltaa ja aikaisintaan klo 19:ää. Mikäpä siinä, tuumi Punahilkka, lauantaipäivän aikana hän ehtisi puuhastella omia asioitaan. Sen hän kyllä ilmoitti, ettei samana iltana aikonut takaisin ajaa, vaan jäisi yöksi, sopi se sitten Sudelle tai ei.
 
Mielessään hän ajatteli, että nyt viimeistään nähtäisiin, mitä Susi oikein suhteelta odotti. Punahilkkaa alkoi nimittäin jo vähän kyrsiä mokoma soutaminen ja huopaaminen. Asioihin oli nyt saatava vauhtia, niin Punahilkka päätti. Sopi se Sudellekin, että Punahilkka yön yli majaa pitäisi hänen luonaan. Yön selkään ei ollut tarkoitus Punahilkkaa ajaa.
 
Alkoi olla pikkujouluaika, ja Punahilkka ajatteli, että nythän hänkin Suden kanssa voisi viettää pikkujoulua. Niinpä hän varasi mukaansa glögiä, juustoja ja muuta pientä syötävää, leipoipa vielä joulutorttujakin. Sitten vain illansuussa autoon leipomukset ja muut tarjottavat korissa ja nokka kohti sudenpesää.
 
Suden antamia ajo-ohjeita noudattaen Punahilkka ajeli pitkin talvipimeitä teitä ja osasi perille ensi yrittämällä. Tai ainakin hän arveli olevansa oikeassa paikassa. Talo oli nimittäin pimeänä eikä ketään näkynyt missään. Punahilkka soittamaan Sudelle ja sai kuulla, että Susi oli vasta tulossa. Vähän aikaa kesti vielä ja sitten Susi ajaa huristi pihaan.
 
Naiselliseen, romanttiseen tapaan Punahilkka oli ajatellut, että Susi heti kohta saavuttuaan rientäisi häntä tervehtimään, kenties halaisi ja suukottaisi, kun edellisestä tapaamisestakin oli jo hyvän aikaa. Mutta ei tuntunut Sudella olevan kiirettä, tuskin haluakaan semmoiseen. Pitkään istuksi hän autossaan, ajoi sen sitten talliin ja lopulta tuli tervehtimään. Mutta ei toki halaten ja suukotellen, ei. Pelkkään sanalliseen tervehdykseen sai Punahilkka tyytyä.
 
Olisi kai Punahilkka itsekin voinut lähestyä Sutta, mutta  aikaisempien kokemusten perusteella hänestä tuntui, että se oli Suden tehtävä. Ei hän halunnut olla mitenkään päälle käypä, kun jotenkin vaistosi Suden pidättyvyyden. Ja olisihan tässä kokonainen yö saada Susi innostumaan, tuumiskeli Punahilkka mielessään.
 
Miten Suden ja Punahilkan pikkujoulu sitten sujui? Söikö Punahilkka pikkujouluherkut ja Susi Punahilkan vai miten mahtoi käydä?