Uusi, työn ja muiden menojen täyteinen viikko alkoi. En ehtinyt paljoakaan miettiä uutta tuttavuuttaani. Suorastaan yllätyin, kun kesken maanantaipäivän kiireiden sain häneltä melko intiimin viestin. Suhteemme oli tähän asti ollut vasta kahvittelutasolla, mutta nyt näytti siltä, että ainakaan miehellä ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka se etenisi siitä pitemmällekin. Kun tutkiskelin omia tuntemuksiani, huomasin, ettei minullakaan ollut mitään asioiden etenemistä vastaan.

Koska mies oli viljelijä, oli hänellä myöhäissyksyllä ja talvella runsaasti vapaa-aikaa. Osittain siitä saattoi johtua, että hän piti tiivistä yhteyttä minuun lähettämällä tekstiviestejä tai sitten soittamalla. Sovimme tapaavamme keskiviikkoiltana. Kuinka ollakaan olimme molemmat valmiita tekemään lähempää tuttavuutta toistemme kanssa. Minä olisin oikeastaan ollut siihen valmis jo vaikka edellisellä kerrallakin, sillä en yleensäkään näissä asioissa ole mikään kaavojen kääntelijä ja jahkailija. Mutta olin ajatellut katsoa, mitä miehellä olisi mielessä ja edetä sen mukaan.

Seuraavana päivänä mies hehkutti innoissaan edellisen illan tapahtumia. Hyvältä oli tuntunut, kun vielä otettiin huomioon se seikka, että kaikki oli vasta alkua. Minusta tuntui samanlaiselta. Olin edelleen innostuneen odottavalla kannalla. Tuntui, että elämääni oli tullut runsaasti uutta potkua pitkän kuolleen kauden jälkeen.

Viikonloppuna vietettiin isänpäivää. Oma isäni on jo kuollut, joten minun osaaltani se on vain päivä muiden joukossa. Päätin lähteä käymään tyttäreni luona. Hän oli muuttamassa uuteen asuntoon pikaystävänsä kanssa ja tarvitsi hiukan muuttoapua. Poikaystävä sattui olemaan ulkomailla, joten apu oli sitäkin enemmän tarpeen.

Lauantaiaamuna käänsin auton nokan kohti etelää. Lauantain aikana ajelimme muutamia muuttokuormia autollani, mutta pääasiassa siivosimme uuttaa asuntoa. Sunnuntaina aamupäivällä lähdin sitten kotiin päin. Olin sopinut uuden tuttavuuteni kanssa, että paluumatkalla poikkeaisin hänen luonaan. Sattuihan hänen asuinpaikkansa mukavasti ajoreittini varrelle.

Lauantai-iltana mies lähetti minulle useita tekstiviestejä. Hän mainitsi niissä seuraavan päivän isänpäivän ja kertoi olevansa surullinen siitä, ettei itse ollut isä. Vaimon kanssa oli lasta yritetty pitkään jopa inseminaatiolla, mutta tuloksetta. Niin isänpäivä kuin toukokuussa vietettävä äitienpäiväkin herättivät kaipauksen tunteen aina mieleen. Äitienpäivää edeltävää lauantaita vietettiin vielä lapsettomien päivänä, joten se tuntui erityisen raskaalta.

Jossain viestissä mies mainitsi olevansa melankoliaan taipuvainen. Siinä vaiheessa olisi hälytyskellojen pitänyt soida päässäni, ja kai ne soivatkin, mutta vaiensin niiden äänen. En ollut vielä ihastunut mieheen ja ajattelin, että voin kyllä kuunnella hänen asioitaan, joskaan miksikään terapeutiksi en aikonut ryhtyä. Sellaisesta olin saanut tarpeekseni jo avioliittoni aikana.