Tuskin oli tuo sydäntä riipova teksti lennähtänyt bittiavaruuteen, kun nopeimmat jo ennättivät sitä kommentoimaan. Ensimmäisenä oli asialla toinen yhteisblogin admineista, joka lyhyesti ja neutraalisti totesi, että yhteisblogiin kirjoittamiselle ei mitään estettä olisi.

Myöhemmin hän kuitenkin tarkensi kommenttiaan kertoen tarkoittaneensa sillä sitä, että jos ei kirjoita, niin ei kirjoita. Turha siitä ja lähtemisestään kovin suurta numeroa on tehdä. Samassa kommentissa hän mainitsi myös oudosta fiiliksestä, joka kirjoituksesta sen otsikon perusteella oli hänelle jäänyt, ja joka jokaisella lukemiskerralla vain vahvistui. Hänen mielestään pelkkä anteeksipyyntö olisi riittänyt.

Seuraavaksi viipotti paikalle herra sulkahattu sellaisella vauhdilla, että sulka vain viimassa viuhui. Kerrankin hän tuntui olevan samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Eihän kirjoittamista tarvinnut lopettaa! Ja yllätys, yllätys! Hänellä oli tietenkin taas jo mietittynä valmis ratkaisuehdotus, miten tästä eteenpäin toimittaisiin. Sen hän esitteli nyt asianosaisille ja kaikille muillekin yhteisön jäsenille kysellen sille hyväksyntää.

Sitten seurasi lause, joka tuntui kyllä melko nurinkuriselta ottaen huomioon käsiteltävä asia. Kommentoijan mukaan plagioinnista kiinni jääneen kirjoittajan omatkin tekstit olivat aina olleet hyviä, ”joten kopiointia ei edes välttämättä tarvitakaan”.

Hoh-hoijaa! Ainakin kärpäselle, joka kyllä tunnetusti on melkoinen pilkun viilaaja, jäi tuosta lausahduksesta tunne, että kommentoijan mielestä plagiointi ei nyt mitään niin kovin vaarallista ja tuomittavaa ollut eikä ainakaan puheenaolevassa tapauksessa edes välttämätöntä!

Vai välttämätöntä! Olisipa hauska ainakin kärpäsen mielestä tietää, MILLOIN toisen tekstin plagiointi sellaista on, sillä eihän se ole edes luvallista. Kuitenkin aiemmissa kommenteissaan oli sulkahattu kehuskellut, miten ihan ammatin velvoittamana oli ottanut selvää tekijänoikeuksista. Oliko kuitenkin käynyt niin ikävästi, että sisältö ei sittenkään ollut mennyt jakeluun?

Sitten seurasi vielä kärpäsen mielestä melko omahyväinen ja tähän asiaan täysin kuulumaton selostus kommentoijan omista toimista joskus vuosina viiva ja ympyrä, kun hän itse oli virtuaalimaailmassa erehtynyt menemään vähän liian pitkälle. Tuon rinnanröyhistyksen jälkeen tarttui kärpänen mielessään virtuaalisiin saksiin ja lyhensi jo aiemmin saksittua sulkaa entisestään.

Mutta vielä kantoi kommentoija huolta siitä, ettei asia nyt vain enempää leviäisi. Plagioinnin kohteeksi joutuneen pitäisi kuulemma pikimmiten ilmoittaa eteenpäin, että anteeksipyyntö oli kirjoitettu, asia selvitetty eikä siitä sen enempää.

Myös plagioinnin kohteeksi joutunut bloggaaja ilmoitti pahoittelunsa siitä, että plagioija oli poistanut bloginsa kokonaan. Olisihan ollut reilumpaa säilyttää tekstit, lisätä lähdemerkintä niihin, joista se puuttui ja kertoa totuus myös siellä. Kirjoittaja ei nimittäin uskonut, että kukaan vahingossa kopioi toisten tekstejä. Kyllä jokainen näppäimiä painaessaan varmasti tiesi, mitä oli tekemässä, joten alkulähteen merkitseminen oli helppoa, jos sen halusi tehdä.

Vielä siinäkin vaiheessa, kun kirjoituksesta alkoi tulla kehuja, olisi ollut mahdollisuus oikaista lukijoiden väärinkäsitykset. Sitäkään ei plagioija kuitenkaan ollut tehnyt, vaan tietoisesti jatkanut väärää tekoaan. Kommenttinsa lopuksi blogisti kuitenkin ilmoitti, että asia hänen puolestaan oli loppuun käsitelty.

Jos ja kun tarkkoja ollaan, oli asia vielä kaikkea muuta kuin selvä. Yhteisblogissa oleva plagioitu postaus oli edelleen vailla lähdemerkintää, jota tekstin oikea kirjoittaja oli sinne useaan kertaan vaatinut lisättäväksi. Niin kauan kuin se puuttuisi, olisi asia kesken.

Nyt kysyy kärpänen: Mitä pahaa on totuudessa? Miksi se pitäisi salata? Toki kärpänenkin, vaikka vain pienillä, mitättömillä hyönteisenaivoilla varustettu onkin, ymmärtää, että se, miten lähelle itse kutakin tapaus tulee, vaikuttaa myös jokaisen omaan suhtautumistapaan. Itselleen tärkeitä ihmisiä ja läheisiään puolustaa jokainen heidän teoistaan riippumatta, ja niin kuuluu ollakin. Mutta on eri asia puolustaa ihmistä kuin puolustaa tekoa.  

Jokainen kuolevainen tekee kuitenkin elämässään virheitä, suurempia tai pienempiä jatkuvasti. Se on jopa aivan välttämätöntä: eihän kukaan muuten oppisi mitään. Kärpänen vaipuu mietteisiinsä. Se muistaa muutama viikko sitten olleen tilaisuuden, jossa se oli mukana. Siellä kuuluisa kenialaissyntyinen, nykyisin Suomessa asuva Suomen kansalainen entinen kilpajuoksija Wilson Kirva kertoi paikalla oleville lapsuudestaan, nuoruudestaan, voitoistaan, tappioistaan.

Innostuneeseen ja mukaansatempaavaan tapaansa hän pyysi kuulijoita aina ääneen yhdessä toistamaan jonkin tärkeän ”teesin”: opetusmenetelmä, joka lienee käytössä vielä monessakin paikassa eikä ainakaan asennekasvatuksessa yhtään hullumpi.

Eräs teeseistä kuului näin: ”Tee virheitä. Tee niitä paljon. Mutta älä tee samaa virhettä enää uudestaan!” Tuo teesi jäi kaikumaan kärpäsen mieleen, sillä se oli pitkästä aikaa jotain sellaista, jolla oikeasti on elämässä käyttöä ja merkitystä.

Kärpänen havahtuu mietteistään tähän hetkeen. Sen on vaikea käsittää, miksi asioista ei voi puhua niiden oikeilla nimillä. Miksi on kynsin hampain puolustettava asiaa, jonka tietää olevan väärin jo lainkin perusteella? Joku voi tietysti nyt sanoa, että tekojen vakavuudella tai merkityksellä vaikkapa koko yhteiskunnan kannalta on suuria eroja. Näin voi olla, mutta väärä teko ei siitä huolimatta ansaitse puolusteluja, olkoonkin sanojalle ja tekijälle kuinka pieni ja mitätön hyvänsä.

Tapahtuneiden tosiasioiden vähättely, peittely ja salailu ei koskaan voi johtaa mihinkään lopulliseen ja kestävään ratkaisuun. Avoin, reilu, itseään ja tekojaan puolustelematon käytös on paras suoja kovaa maailmaa vastaan ja hyvä pohja jatkaa elämässä eteenpäin.