Jo muutaman kerran oli kommenttikirjoittelussa tapahtunut sellaista, että kommentoija numeroi kohta kohdalta sanomisensa. Mikä sen tarkoitus kenelläkin mahtoi olla, voi sitä vain arvailla. Kokiko kommentoija itse pysyvänsä paremmin kärryillä sanomisissaan ja ajatuksissaan, vai oliko asia hänen mielestään niin painavaa, että sitä oikein numeroimalla täytyi korostaa.

Joskus syynä saattoi olla sekin, että kommentoija halusi vastata vaikkapa edellisen kommentoijan ajatuksiin järjestyksessä. Olipa joku kertonut käyttävänsä numerointia siitä syystä, että ulkopuolisen lukijan olisi näin helpompi seurata, mitä sanottiin. Jos kommenttia täytyi myöhemmin tarkistaa tai täydentää, oli se helppoa viittaamalla numerointiin.

Tällä kerralla myös VK turvautui numerointiin. Hänen tapauksessaan siitä olisi saattanut olla jotain hyötyäkin, jos vain olisi tiennyt, mihin kommentin kohtaan kukin lausahdus vastineeksi oli tarkoitettu. Kärpänen on tottunut siihen (mutta sehän nyt on vain yksi tapa tuhansien muiden joukossa), että vastaaminen ja samalla myös numerointi aloitetaan alusta eikä lopusta päin, ja jos syystä tai toisesta on käytetty erilaista tapaa, siitä jotenkin lukijalle mainitaan.

Sillä kommenttivastauksen tarkoitus parhaimmillaan ei suinkaan liene olla jotakin vain harvoille ja valituille tai peräti pelkästään kommentoijalle itselleen avautuvaa hieroglyfiä, vaan selkeä ja mieluummin lyhyt kannanotto edellä esitettyihin asioihin. Harvoinhan sellaiseen näissä piireissä päästiin, sillä monilla kommentoijilla oli, kuten edellisen postauksen kommentissakin mainittiin, valtava pätemisen ja esillä olemisen tarve. Tuntui olevan sama, mitä, miten ja mihin kirjoitti. Pääasia, että tekstiä suoltui virtuualipaperille runsain mitoin.

Tärkeää tuntui olevan myös se, että aina ensimmäisten joukossa oli mielipiteensä sanomassa ja heti kohta jonkun toisen kommentin perään kantaansa tarkistamassa sellaiseen suuntaan, että antaisi vaikutelman, kuin olisi samaa mieltä mahdollisimman monen kanssa. Joskushan siinä joutui takkiaan kääntämään varsin tiuhaan tahtiin, niin että välillä taisi se olla puoliksi nurin, puoliksi oikein päin. Mutta se ei useimpien tahtia haitannut, ei tosiaankaan!

Henkilö, jolle VK vastauksensa oli osoittanut, oli selvästi näkyvillä heti kommentin alussa. Lettuliisa saisi nyt, mitä saisi (kärpäsen huom!) ja oikein numeroidussa kommentissa. Mutta jo ensimmäinen kohta sai lukijan, ainakin kärpäsen, raapimaan korvallistaan. Samaa mieltä oltiin, mutta mistä? ”…tästä kommailusta” on kärpäsen mielestä melko epätarkka ilmaus. Mutta mitäpä sitä nyt kompastelemaan kaiken maailman lillukanvarsiin. Saihan täällä ilmaista itseään täsmälleen niin epätarkasti ja käsittämättömästi kuin halusi. Se oli kommentoijien perusoikeus!

Seuraavassa kohdassa otettiin yllättäen kantaa yhteisblogissa vallitsevaan hiljaiseloon. Jotain odotettiin, mutta mitä, kun joulustakin oli jo selvitty (kärpäsen huom!).

Sitten alettiin taas tehdä selkoa siitä, mitä lettuliisa VK:n mielestä oli joskus vuonna herne ja sen keppi lausunut yhteisöön kuuluvista jäsenistä ja nimenomaan juuri täällä kärpäsen blogissa. Varmaan VK tarkoitti tämän blogin kommenttiosastoa, sillä itse blogiahan kirjoittaa kärpänen, joskus myös Punahilkka ja vieläpä NoitaKuvaKuvakin. Nyt oli muistikuva jo tarkentunut edellisestä kerrasta, ja VK "muisti” lähes sanatarkasti lettuliisan kommentin sisällön.

Neljäs kohta olikin mielenkiintoinen. VK havainnut, että kommentointi tässä blogissa oli se asia, joka sai kärpäsen vähäisen veren kiehumaan. Yllä olevassa postauksessa oli siitä selviä merkkejä, ja olipa VK itsekin saanut kuulla joskus suoria sanoja kommentoinnistaan.

Nyt olivat VK:lta ilmeisesti numerot loppuneet. Sanottava sen sijaan ei. Jo E(rittäin) K(auan) sitten oli sama ilmiö ollut havaittavissa. Silloin vain oli virtuaalikynää heilutellut se punaiseen minihameeseen, verkkosukkiin ja korkokenkiin pukeutunut ikääntyvä naisihminen, joka ei sitten niin millään suostunut vanhenemaan, vaan noita mielikuvituksellisia jorinoitaan, joista useimmat varmasti olivat täyttä "fuulaa ja chaissia" (lainaus eräästä kommentista), kirjoitteli kuukaudesta toiseen tuoden esiin feminiinisnarsistista naiskuvaa ja asettuen silloin, kuten nytkin kärpäsenä jatkuvasti toisten yläpuolelle omaa itseään ylivertaisena pitämällä.

Eipä silti, samaa ilmiötä näki jatkuvasti myös pikkuyhteisössä. Siellä muutaman hengen klikkiytymä, johon VK luki myös lettuliisan kuuluvaksi, toimi täsmälleen samalla tavalla.

Kommentti päättyi oikein kuningasajatukseen. Sitä ei VK sentään mennyt ihan varmasti sanomaan, kuinka oikeassa hän katsoi kärpäsen sanomisissaan olevan, tai kuinka oikeassa itse katsoi olevansa sanomisissaan kärpäsestä tai kenestäkään muustakaan. Tarpeen tullen asioihin voitaisiin palata ihan eri paikassa eri kirjoituksin.

Voi elämän kevät ja kukkiva nuoruus, joka ainakin kärpäseltä taitaa olla jo hyvin kaukana, mikäli VK:aa on uskominen! Oltakoonpa nyt mitä mieltä hyvänsä siitä Susimetsässä pienen korinsa kanssa liikuskelleesta hepsankeikasta tai hänen tarinoistaan. Sen verran ottaa kärpänen kantaa tähän asiaa samalla ikään kuin lukijoitten kovin lyhykäistä muistia virkistääkseen, että sanoo sekin asiasta sitä läheltä seuranneena jokusen sanan.

Mutta jotta lukijat eivät pitkästyisi ja tulisi lukiessaan pitkiin täihin, jättää se sanomisensa seuraavaan postaukseen, joka ilmestyy sitten, kun ilmestyy. Kärpäsestähän ei koskaan tiedä, missä se lennähtelee. Saati punahuulesta! Hänkin kun edelleen on varsin tavoiteltu persoona, ja miksei olisi! Korkokenkävarastoa on nimittäin täydennetty monilla uusilla pareilla sitten viime kirjoitusten!