Ja niinhän se sitten alkoi. Vähän kierrellen ja kaarrellen susi aloitti. Sanoi toki ymmärtävänsä sen, että pettymystään susiin Punahilkka kirjoituksissaan purki ja että sudet, joista Punahilkka joskus vähän ilkkuenkin kertoili, olivat kyllä Punahilkan sanomiset varmasti ansainneet.

Mutta oliko Punahilkka koskaan tullut ajatelleeksi, miltä mahtoi tuntua kyseisestä sudesta, kun hän itsestään tällaisia tarinoita Punahilkan blogista sai lueskella. Siinä varmaan monen suden hallavan turkin alla hikikarpalot virtasivat, ja nolostuksen puna levisi karvaisille poskille. Sillä vaikkei kukaan ulkopuolinen tarinoista pystynyt sutta tunnistamaankaan, niin jokainen blogisusi kyllä takuuvarmasti itse itsensä tunnisti.

Punahilkka kiemurteli vaivautuneena tuolissaan lukiessaan eteenpäin. Mielessä kävi jo, että kohta tässä mennään kukaties raastupaan asti, kun joku suivaantunut susi nostaa kanteen Punahilkan tarinoinnista. Oliko tämän kirjeen kirjoittaja noussut nyt puolustamaan kaikkia Susimetsän susia Punahilkan terävää virtuaalikynää vastaan? Tämäkö oli ottanut tehtäväkseen pelastaa koko susikunnan Punahilkan säälimättömältä otteelta? Tässäkö nyt yritettiin näyttää Punahilkalle taivaanmerkit ja osoittaa, missä kaappi seisoo?

Mutta kauaa ei Punahilkka vaivaannusta suostunut potemaan. Kiivas kiukku kuohahti hänen suonissaan, kun hän rivakasti painoi ”vastaa”-nappia ja alkoi kirjoittaa vastinetta mokomalle susien puolustajalle. Ei häntä niinkään suututtanut se, että susi tunsi myötätuntoa kaltoin kohdeltuja heimoveljiään kohtaan, ei.

Eniten ärsytti se, että tässä taas yksi susipuolinen, vieläpä täysin tuntematon, ryhtyi sanelemaan, miten Punahilkan pitäisi toimia, ja mikä olisi soveliasta, ja mitä taas ei saisi tehdä, etteivät vain herkät sudennahkat saisi haavoja ja ruhjeita pintaansa ja vaurioituisi Punahilkan kovassa käsittelyssä. 

Kaikenlaisesta neuvomisesta ja paremmin tietämisestä oli Punahilkka varmasti saanut jo enemmän kuin oman osansa. Kuinka kauan noita oikeassa olemisen lahjalla varustettuja susia oikein riitti hänen poluillaan? Eikö hän ikinä, einkuuna kullan valkeana niistä eroon päässyt? Hamaan hautaan astiko sudet katsoivat oikeudekseen sanella, miten Punahilkan tuli käyttäytyä, mitä hän sai tuntea ja mitä sanoa?

Ei, siitä tekisi Punahilkka nyt kertakaikkisen lopun! Häntä eivät sudet määräilisi enää tipan tippaa. Nyt oli hänen mittansa tullut täyteen!