Alkukesän lämpimät. lähes helteiset säät alkoivat loppuviikkoa kohden viiletä. Niinpä seuraavan viikon alussa, kun olin lähdössä orpanoimaan synnyinseuduilleni, oli jo jokseenkin koleaa. Paitsi jokakesäinen kyläreissuni, oli tämä matka myös varsinainen tavarankuljetusreissu. Pakkasin autoni nimittäin täyteen kirpputorille vietävää tavaraa, jota oli taas kertynyt melkoiset määrät.

Nyt joku saattaa kysyä, miksi ihmeessä roudasin romua satojen kilometrien päähän? Eikö kirpputoreja muka lähempää olisi löytynyt? Kyllähän niitä oli, omalla asuinpaikkakunnallanikin useita. Mutta tämä kirppari, jolle ennenkin olin vienyt kaikenlaista myyntiin, oli sellainen, ettei sieltä tarvinnut varata myyntipöytää eikä millään lailla itse osallistua tavaroiden myyntiin. Kirpputorin omistajan myyntiin hyväksymät tavarat vain jätettiin hinnoiteltuina paikalle, ja lopusta huolehti paikan omistaja. Ei tietenkään ilmaiseksi, sillä myyntituotosta hän otti itselleen muistaakseni kahdenkymmenen prosentin osuuden. Se oli minusta varsin kohtuullinen korvaus, kun ajatteli, miten helpolla loppujen lopuksi itse pääsi.

Kirpputori oli suosittu, siellä kävi ihmisiä ympäri maakuntaa. Se oli myös hyvin viihtyisä, sillä omistajalla oli silmää sisustamiselle ja lisäksi hänellä oli myynnissä paljon muutakin kuin varsinaista kirpparitavaraa. Ihmisten myyntiin tuomat tavarat hän usein ripotteli sisustuselementeiksi huoneisiin, joissa yhdessä oli kirjoja, toisessa astioita kolmannessa lasten- tarvikkeita jne.

Tästä tietysti aiheutui sellainen pulma, että jos joskus halusi hakea pois tavaransa, jotka eivät olleet menneet kaupan, oli melkein mahdotonta löytää niitä kaiken muun tavaran seasta. Minulla ei onneksi sellaista tarvetta ollut. Ajattelin, että kun kerran olen saanut jonkin tavaran pois nurkistani, en varmasti hae sitä takaisin, vaikkei se kenellekään muulle kelpaisikaan. Siellä romppeet olivat ja pysyivät ja saattoivat ajan saatossa jopa tulla myydyiksi.

Koska asuin kaukana, ei minulla itselläni ollut mahdollisuutta käydä hakemassa tilityksiä. Olin sopinut sisareni kanssa, että hän hoitaa sen puolen ja laittaa rahat sitten tililleni. Se olikin mukava järjestely, sillä aina silloin tällöin tililleni yllättäen ilmestyi jonkinlainen rahasumma. Mitään päätä huimaavia summia ne eivät olleet, sillä pidin periaatteenani, etten harrasta kirpputorikauppaa rahankiilto silmissäni tai aikeenani tehdä sillä suuria tilejä.

Pääasia oli, että pääsin eroon itselleni tarpeettomasta, hyväkuntoisesta tavarasta, joka jollekin toiselle saattaisi vielä olla hyvinkin tarpeellinen. Kokeneena kirpputorikauppiaana tiesin myös sen, että jos hinnoitteli myyntiartikkelit liian kalliiksi, sai varautua siihen, ettei niitä kukaan ostanut. Enhän itsekään ostanut mielestäni liian kalliita tavaroita jo pelkästään siitä syystä, että ne olivat käytettyjä.