Halu välittämiseen ja huonoissa oloissa elävien lasten auttamiseen kyti kuitenkin edelleen Soilen rinnassa. Hän lahjoitti säännöllisesti rahaa erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille ja osallistui monenlaisiin keräyksiin. Plan -järjestön kautta perhe sai kummitytön Boliviasta. Pieni Brenda oli kovin kaukana, mutta häneltä ja hänen vanhemmiltaan tulleet piirustukset, valokuvat ja kirjeet toivat hänet kuitenkin hiukan lähemmäksi. Lisäksi Planilta tulevat vuosiraportit pitivät Soilen ajan tasalla siitä, mihin hän rahojaan laittoi.

Viipurin eräässä lastenkodissa asui pieni, hylätty Vasili-poika. Avustustyötä tekevä diakoni oli ottanut Vasilin oikein lempilapsekseen ja kertoi hänestä Soilellekin. Tämä ihastui myös Vasiliin ja lähetti hänelle erään avustuskuorman mukana talvihaalarin. Soile itse ei päässyt haalaria viemään, mutta naapurin eläkkeellä oleva pariskunta lähti avustusmatkalle mukaan. He toimittivat haalarin Vasilille.

Taas otettiin tapahtumasta kuva, jonka Soilekin sai. Vasili oli suloinen, nauravainen poika, hyvin pienikokoinen, koska oli luultavasti ns. FAS-lapsi. Soilen lähettämä haalari oli hänelle sillä hetkellä aivan liian iso, mutta kasvaisihan Vasili siitä aikanaan haalaria täyttämään.

Vasilia ja hänen kohtaloaan miettiessään välähti Soilelle silloin mieleen adoption mahdollisuus. Maailmahan oli täynnä kodittomia, orpoja, hylättyjä tai muuten vain huonoissa oloissa eläviä lapsia. Vasili oli yksi heistä. Jospa hänet voisi adoptoida Soilen ja Mikon perheeseen!

Toimen ihmisenä ei Soile taaskaan kauaa kaavoja käännellyt, vaan alkoi ottaa selvää adoptoinnista. Hän oli kuullut, että perheet, jotka adoptioprosessiin hyväksyttiin, joutuivat tarkkaan syyniin ja saivat yleensä odottaa lasta monen vuoden ajan.

Sivumennen sanoen käytäntö tuntui hänestä järjettömältä. Ihmiset, jotka oikeasti halusivat lasta, mutta eivät häntä luonnollisin tavoin kyenneet saamaan, joutuivat todistamaan kelvollisuutensa isiksi ja äideiksi. Kodit syynättiin ja taustat tutkittiin sen varmistamiseksi, että lapsilla, joista useimmat olivat joko orpoja tai omien vanhempiensa hylkäämiä lastenkotien asukkeja sitten myös olisi hyvät olot.

Biologisille vanhemmille ei tällaisia testejä tehty. Isä tai äiti sai olla vaikka millainen juoppo, huumehörhö, henkisesti sairas tai pahoinpitelijä. Ei sellaisia yhteiskunnan keinoin estetty lisääntymästä. Ei Soile toki ajatellut, että niin pitäisi tehdä, mutta oliko tarpeen nöyryyttää adoptiovanhemmiksi haluavia, lapsettomuuden kanssa kipuilevia ihmisiä monenlaisilla kyselyillä ja kuulusteluilla.

Koska käytäntö kuitenkin tällainen oli, päätti Soile mielessään olla valmis kestämään kaikki vaivat ja vastukset, jotka asian tiellä olivat, mikäli he adoptiolapsen saisivat. Sitä paitsi hänellähän oli jo tiedossa sopiva adoptoitava, pikku-Vasili viipurilaisesta lastenkodista. Adoptioasiahan saattaisi edetä joutuisastikin.

Niin Soile hyväuskoisuuttaan luuli, mutta sai taas kerran katkerasti pettyä.