Ensimmäinen viikonloppu sujui tutustumisen merkeissä. Sanna oli melko riehakas lapsi, jonka selvästi oli vaikea noudattaa annettuja sääntöjä ja ohjeita. Kun Marjatta tuli Sannaa sunnuntaina iltapäivällä hakemaan, taisivat kaikki osapuolet olla lopen uupuneita. Vielä ei kuitenkaan haluttu heittää kirvestä kaivoon, vaan päätettiin katsoa eteenpäin.

Kun jokunen kuukausi oli tapailtu: Sanna oli muun muassa ollut viettämässä talvilomaa ja muutamia viikonloppuja perheen kanssa saarimökillä, oli yhteispalaverin aika sosiaaliväen kanssa. Ei voi sanoa, että Soile olisi nauttinut suuresti ajasta, jonka Sanna heidän luonaan vietti.

Tämä oli raskas tuettava, ja lisäksi Marjatan epäluuloinen suhtautuminen Soilen ja Mikon motiiveja kohtaan loukkasi häntä. Marjatta oli nimittäin saanut kuulla, että Soilen ja Mikon lapsi oli kuollut. Siitä hän päätteli, että nämä nyt tukiperheeksi ryhtymällä yrittivät saada Sannan omaksi lapsekseen.

Soile kauhistui! Miten saattoi olla niin, että Marjatta järjestään tulkitsi hänen hyvää tarkoittavat toimensa ja pyyteettömän apunsa ja tukensa omanvoiton pyynniksi ja kieroksi keinoksi yrittää ryöstää Marjatan lapsi itselleen.

Eihän sellainen olisi edes ollut mahdollista! Sanna ei ollut huostaan otettu lapsi, hän ei tarvinnut sijoituskotia. Soilen vilpitön tarkoitus oli halu auttaa väsynyttä äitiä tämän arkipäivässä ja tarjota Sannalle itsensä ja perheensä luona virkistävä keidas, jossa tämä hetkeksi voisi irrottautua äidin omistavasta, lähes kuristavasta otteesta ja saada joskus nauttia jostakin erilaisesta ja ylimääräisestä hyvästä, jota äidillä ei ollut mahdollisuus hänelle tarjota.

Soilesta tuntui pahalta huomata, millaiseen kilpailutilanteeseen Marjatta hänet asetti. Erään kerran hän yllättäen soitti Marjatalle kysyäkseen, saisiko Sanna lähteä elokuviin hänen ja tyttären kanssa. Kyseessä oli jokin lapsille sopiva filmi. Marjatta suostui ja elokuviin mentiin. Myöhemmin yhteisessä tapaamisessa Marjatta kuitenkin mainitsi, että olisi hän itsekin äitinä halunnut olla se ihminen, joka Sannan ensi kertaa elokuviin vei!

Mikäpä olisi Marjattaa estänyt Sannan seitsemän elinvuoden aikana tätä elokuviin viemästä? Ei niin yhtikäs mikään! Taisi olla niin, että Marjatta tunsi syyllisyyttä siitä, ettei itse ollut asiaa hoitanut, vaan vieraat ihmiset olivat ensimmäisen elokuvanautinnon hänen lapselleen tarjonneet.

Taas sai Soile kokea, että oli tehnyt jotakin väärää, vaikkei ollut tehnytkään. Eikö tuosta syyllistämisestä koskaan tulisi loppua? Mikko syyllisti Soilea edelleen sen minkä ehti. Nyt alkoi sama syyllistäminen Marjatan taholta Sannaa välineenä käyttäen.

Nykyisellä järjellään on Soilen helppo vastata tuohon kysymykseen: se loppuisi ja loppui vasta sitten, kun Soile itse ei enää sallisi ja sallinut sitä. Mutta vielä piti Soilen kasvaa. Vielä piti hänen epäillä omia, hyvää tarkoittavia tekemisiään, kun ne toisten tulkitsemina nähtiinkin aivan päinvastaisessa valossa kuin Soile oli tarkoittanut.

Mutta muutos oli jo alkanut ja aikanaan se kantaisi hyvää hedelmää!