Pekka availi väsyneenä silmiään, kun kello kilahtaen herätteli häntä. Voi, miten olisi tuntunut mukavalta jatkaa vielä unia, mutta alitajunnassa kaihersi jokin ajatus, joka yritti päästä pintaan. Pääsihän se lopulta: Sirkka ja treffit tämän kanssa! Pekka pomppasi ylös sängystä kiireimmän kaupalla kelloon vilkaisten. 12.05 näyttivät kellon osoittimet. Saman tien oli Pekan rynnättävä vessaan, sillä valtava kivun aalto pyyhkäisi hänen ylitseen.

Nyt hän muisti eilisen lääkärireissunkin ja vaivaan saamansa lääkkeet. Hän oli vallan unohtanut lääkkeitten säännöllisen oton. Tähän mennessä hän oli ottanut vasta yhden pillerin. Ei ihme, jos lääkkeet eivät vielä olleet tehonneet. Nyt pitäisi olla tarkempi ja ottaa pillerit säännöllisin väliajoin.

Voipuneena Pekka palasi vessasta. Edessä oleva pitkä ajomatka ahdisti. Ahdistukseen oli montakin syytä. Ensinnäkään vointi ei kovin kaksiselta vaikuttanut. Lääkkeet varmasti aikanaan auttaisivat, mutta ei sekään hetkessä tapahtunut. Pekka soimasi itseään, kun niin huonosti oli hoidon aloittanut.

Pekka laahusti keittiöön laittamaan aamupalaa ja ottamaan lääkkeitä. Mennessään hän vilkaisi ulos. Voi herran pieksut rouvan jalassa! Ulkona tuprutti lunta taivaan täydeltä, niin ettei vastapäisen talon seinää erottanut. Matkasta Sirkan luokse tulisi pitkä, rasittava ja vaarallinen, jos koko matkan tulisi lunta tuohon malliin. Onneksi sentään talvirenkaat olivat auton alla, mutta siitä huolimatta sai aikaa varata nyt runsaasti enemmän ja taukoja olisi pidettävä useammin. Niitä Pekka toki oli aikonut pitää sairautensa takia muutenkin.

Sitten ajatukset palasivat Sirkkaan, eiliseen puhelinkeskusteluun ja sitä edeltäneeseen painajaisuneen. Pekkaa alkoi kaduttaa koko suunnitelma. Parasta olisi vain unohtaa niin Sirkka kuin ennen kaikkea Liisa ja jatkaa elämäänsä yrittäen hakea seuraa lähempää. Kyllä sitä varmasti näiltäkin kulmilta löytyisi.

Hullu hän taisi olla, kun vielä Sirkankin, ventovieraan ihmisen sotki tähän soppaan. Unen tapahtumat nousivat karmeina muistikuvina Pekan mieleen. Mistä sen tiesi, vaikka Sirkka tosiaankin olisi joku kaamea noita-akka ja syöjätär, joka kopolla kourin odotti pahaa aavistamatonta saalistaan nurkkaan kätkeytyneenä.

Kun tarkemmin ajatteli, tuntui aika erikoiselta, että vieras ihminen oli suoralta kädeltä niin halukas auttamaan Pekkaa tämän ponnisteluissa Liisan käpälälautaan saamiseksi. Ennemminkin olisi voinut odottaa Kirstin reaktion kaltaista suhtautumista. Mitä enemmän Pekka asiaa ajatteli ja päässään pyöritteli, sitä vakuuttuneemmaksi hän tuli siitä, että Sirkkakin oli huijari ja jollakin tavalla kytköksissä Liisaan. Parasta olisi siis pysytellä mahdollisimman kaukana hänestä.

Mutta sitten taas nosti loukattu ylpeys päätään. Pekka teki pioneerityötä kaikkien huijattujen ja petettyjen, hyväuskoisten ja sinisilmäisten miesten puolesta. Hän ei luovuttaisi näin vähällä, eikä häntä peloteltaisi pois tältä polulta millään konstilta. Hän lähtisi Sirkkaa tapaamaan ja katsoisi, mikä tämä oli naisiaan.

Jollekin olisi kyllä ilmoitettava, mihin lähti. Sen verran painajainen kummitteli mielessä. Olihan salaperäisiä katoamisia ennenkin tapahtunut. Mutta nyt Pekka varmistaisi selustansa ja valmistautuisi jo ennakkoon kaikkeen mahdolliseen, mitä vain saattoi kuvitella. Kaikkein onnellisinta tietysti olisi, että Sirkka osoittautuisikin kunnon naiseksi, joka vilpittömästi halusi auttaa Pekkaa…