Kun tytär oli rippikouluiässä, sattui tapaus, joka oli melko käänteentekevä Mikon ja tyttären suhteessa. Myös Soileen se vaikutti voimakkaasti. Oltiin koko perheen voimin vuokrattaviksi tarkoitetuilla mökeillä. Oli kevät ja kevätsiivousten aika.

Soile, joka oli perinpohjainen ihminen, ja halusi, että mökistä melko korkean vuokran maksavat ihmiset pääsevät puhtaaseen ja siistiin mökkiin, mikäli se suinkin hänestä riippui, siivosi nämäkin mökit perusteellisesti kaksi kertaa vuodessa aina kesäsesongin ja talvisesongin alkaessa. Syysloma kului tavallisesti mökkejä kuuratessa, samoin kesälomasta alkupäivät.

Nyt ei ollut kesäloma vielä edes alkanut, vaan siivousta oltiin tekemässä viikonloppuna. Osasyynä tähän ajankohdan valintaan olivat juuri tyttären alkukesästä olevat rippijuhlat. Heti lauantaiaamusta aikaisin aloitti Soilen toisen mökin siivoamisen. Kyseessä oli paritalo, joten he itse saattoivat asua talon toisessa päässä, kun toinen oli siivouksen alla.

Koska oli kevät ja sääkin poutainen, kantoi Soile ulos tuulettumaan kaiken, mikä irti lähti. Petivaatteet, matot, verhot ja liinat hän keräsi kokoon viedäkseen ne kotiin pestäviksi. Sitten hän järjestelmällisesti kävi läpi seinät, katot, ikkunat, kaapit ym. Pyyhkimistä ja kuuraamista riitti, vaikka aivan yhtä pikkutarkasti kuin aiempina vuosina ei Soile hommaa enää tehnytkään.

Siihen oli useampiakin syitä. Ensinnäkin vuokralaiset eivät juuri koskaan siivonneet mökkiä sellaiseen kuntoon kuin Soilella oli tapana, joten pari kertaa vuodessa tapahtuva perusteellinen siivous oli kuin pisara meressä. Mökki oli siistissä kunnossa ensimmäisten vuokralaisten tullessa, mutta heti sen jälkeen alkoi kaikki taas levitä käsiin. Toki kunnon kuuraus silloin tällöin takasi sen, etteivät mökit nyt aivan sikoläteiksi muuttuneet, mutta suursiivous oli raskasta, kun se pääasiassa oli Soilen kontolla.

Toinen syy, miksi Soile oli alkanut hoitaa siivousta hiukan vasemmalla kädellä, oli se, että vaikka hän kuinka siivosi ja kuurasi, ei hän itse kokenut siitä juuri mitään hyötyä saavansa. Vuokramökeistä saadut tulot talletettiin tilille, eikä niitä käytetty esim. matkusteluun tai muuhun ylimääräiseen huvitteluun.

Se olikin Soilella ainainen ihmetyksen aihe. Mitä järkeä oli jatkuvasti hankkia lisää huolehdittavaa ja kunnossa pidettävää kiinteää omaisuutta, kun ikää tuli kummallekin koko ajan lisää? Pelkkää lisätyötä ja monenlaista harmia aiheuttivat nuokin mökit, jos kohta ne tuottivatkin.

Mutta Soilella ja Mikollahan oli jo kaikkea ja aivan tarpeeksi. Oli Soilen mielestä järjetöntä haalia jatkuvasti omaisuutta ja lisätyötä itselleen. Elämänhän olisi pitänyt helpottua, kun ikää karttui. Soilen ja Mikon kohdalla se näytti päinvastoin vaikeutuvan ja hankaloituvan ja työmäärä lisääntyvän.

Soile ei ollut koskaan oikein viihtynyt näillä mökeillä niiden sijainnista johtuen ja myös siksi, että tontti ja pieni saunamökki olivat peruja Mikon toisesta avioliitosta. Nyt hän alkoi suorastaan inhota niitä. Häntä ei olisi huvittanut käyttää työstä saamaansa vapaa-aikaa kuuraamalla toisten sotkuja. Miksi he eivät voineet nauttia elämästä, kun taloudellinen tilannekin olisi sen hyvin sallinut.

Soile ei koskaan ollut ollut ihminen, jonka olisi pitänyt säästää pahan päivän varalle. Kukaan ei voinut tietää elinpäiviensä määrää. Miksi siis varautua johonkin sellaiseen, josta ei voinut edes tietää, tulisiko se koskaan? Ei Soile tuhlarikaan ollut, mutta elämän pienistä iloista piti hänen mielestään nauttia silloin, kun ne kohdalle sattuivat, ei vasta joskus epämääräisessä tulevaisuudessa.

Mikko taas oli aina ollut pihi ja suorastaan ahne ihminen. Toisaalta hän saattoi sijoittaa suuriakin summia sellaiseen asiaan, josta itse hyötyi, vaikkapa uuden auton ostoon. Puheissaan hän kyllä sanoi lopettavansa säästämisen ja alkavansa kuluttaa. Mutta puheet olivat puheita, teot eivät niitä vastanneet.

Vielä oli kuitenkin näitäkin mökkejä siivottava. Jos Soile olisi siivouksesta kieltäytynyt, olisi hän taas saanut kuulla olevansa laiska, ahne ja kiittämätön ihminen. Jälkikäteen on Soile joskus harmitellut, ettei vain kylmästi kieltäytynyt työstä. Olisi hän ainakin kunnon palkan voinut työstään ottaa, mutta silloinkin hän vielä kuvitteli tekevänsä tätä työtä yhteiseksi hyväksi ja kaikkien parhaaksi.

Voi, voi, olisipa vain Soile silloin tiennyt, miten paljon Mikko muutamia vuosia myöhemmin hänen työtään ja rahallisiakin uhrauksia tulisi arvostamaan! Mutta kun ei tiennyt ja uskoi aina oikeuden voittoon, niin kuurasi ja pesi rystyset verillä mökkejä, tyhmä ja hyväuskoinen kun oli!