Ensimmäinen kiila, vaikkakin pienehkö oli siis jo lyöty Punahilkan ja suden väliin. Kun omaisuuksista ei Punahilkka halunnut enempää keskustelua käydä, oli keksittävä muuta puhumista.
 
Tämäkin susi oli tutustunut Punahilkan blogiin ja ylisti sitä moninaisin sanakääntein. Olihan siinä kyllä myös jotain huomautettavaa. Yhdessä merkinnässään oli Punahilkka yhden sanan verran väärin lainannut erästä kuuluisaa runoilijaa. Susi painotti nyt moneen kertaan oikeaa sanamuotoa. Silloin yritti Punahilkka sen mieleensä painaa, mutta piti sitä loppujen lopuksi niin merkityksettömänä asiana, että unohti sen jo treffeiltä kotiin tultuaan.
 
Toki suden huomautus kertoi siitä, että tämä harrasti kirjallisuutta. Se taas nosti suden pisteitä Punahilkan silmissä, nosti siihen asti, kunnes susi kaivoi povitaskustaan pienen kirjasen. Se oli suden omakustanteinen pikkuteos, jota susi nyt alkoi vuolaasti Punahilkalle esitellä ja sen erinomaista sisältöä ja antia kehua retostella.
 
Susi lueskeli kirjasesta pitkiä pätkiä Punahilkalle, ja tämä kuunteli puolella korvalla. Ei olisi vähempää voinut Punahilkkaa kiinnostaa moinen luenta, kun vasta ensimmäisten kahvikupillisten ääressä tässä yhdessä istuttiin. Kaikki merkit alkoivat vakavasti viitata siihen, että tällaiset kahvitteluhetket suden ja Punahilkan välillä eivät tulisi toistumaan.
 
Aikansa kirjaa Punahilkalle ääneen luettuaan pääsi susi viimein asiaan. Aivan tietty tarkoitus oli hänellä ollut, kun kirjansa mukaan treffeille otti. Punahilkkahan olisi mitä oivallisin kriitikko, kun itsekin harrasti kirjoittamista. Susi antaisi nyt kirjan Punahilkan luettavaksi, ja tämä sitten sen luettuaan kertoisi siitä arvionsa. Eipä sanonut Punahilkka siihen vielä juuta eikä jaata, vaikkei kyllä mitään riemunkiljahduksia sisällään päästellytkään.
 
Suoraan sanottuna tympäisi koko juttu. Se, että suden teksti oli painettu, sidottu kansiin ja julkaistu 2000 niteen painoksena ei tehnyt siitä vielä maailmanluokan mestariteosta, josta nobeleita pokkaamassa käytäisiin. Eikä se, että Punahilkka oli puolisen vuotta kirjoitellut blogia eräällä deittisivustolla enimmäkseen vähän kyseenalaisista aiheista, tehnyt hänestä vielä kirjallisuuskriitikkoa.
 
Kyllä taitaisi olla viisainta nyt vain suutarin pysyä lestissään. Susi kirjoitelkoon, mitä kirjoitteli, pitäköön tuotoksiaan erinomaisina ja julkaiskoon niitä vaikka miljoonin kappalein. Punahilkalta ei arviointeja eikä varsinkaan ylitsevuotavia kehumisia heruisi. Siihen sai susi tyytyä ja sillä hyvä!

Nyt oli tälle susipolulle ilmestynyt jo kaksi kompastuskiveä. Mikä oli sitten se oljenkorsi, joka kamelin selän lopulta katkaisi?