Hoh-hoijakkaa! Punahilkan täytyi oikein huokaista kuunnellessaan irokeesin vuodatusta. Vai näin olivat nyt näreet. Tässähän taisikin olla aivan varteenotettava susikandidaatti heille nyt avautumassa ja asioitaan tilittämässä. Poissa oli kaikenlainen nöyristely ja anteeksipyytely. Hienon sviitin upottavassa nojatuolissa istui kylläkin raihnainen, runneltu ja puolialaston, mutta suoraselkäinen, pystypäinen ja omanarvontuntoinen Suomi-irokeesi. Jopa Punahilkan, joka tavallisesti kintaalla viittasi kaikenlaiselle uhoamiselle, täytyi nyt oikein pysähtyä kuuntelemaan ja uudestaan arvioimaan tämän suden mahdollisuuksia, kun tosipaikka tulisi eteen.

Mutta ensin olisi joka tapauksessa selvittävä pois täältä musulmaanien ja verenhimoisten mustapartojen seasta, jotka veitset tanassa ja hirmuinen kiilto tulenpalavissa silmissään olivat valmiit käymään milloin kenenkin hiukan erilaisen olion kimppuun. Kukapa tietää, millaisen sheikin haaremista olisi Punahilkkakin itsensä löytänyt, ellei Suomi-irokeesiin olisi aukiolla törmännyt.

Sivumennen sanottakoon, että siinä olisi sheikki voinut hyvin äkkiä altavastaajaksi jäädä, sillä vaikka Punahilkka olikin kohtalaisen pieni kooltaan, löytyi äänipuolelta kyllä volyymia omiksi tarpeiksi ja vaikka vähän muillekin.  Tulisella ja tappuraisella luonteellaan olisi Punahilkka hyvin äkkiä myös tehnyt selväksi, mitä kuuluu ja kuka käskee.

 Punahilkkaa ei käskytettäisi, olisipa käskytyksen yrittäjänä sitten sheikki tai kuka muu tahansa! Ja mikä olisi mahtanut olla irokeesin itsensä kohtalo, jos ei neuvokkuudellaan, nokkeluudellaan ja nopeilla kintuillaan olisi mustapartojen kynsistä selvinnyt. Sen selviämisen rinnalla ei yhden öljykangastakin repiminen ja poltto suurikaan menetys ollut.

Mutta ilman seuralaissuden apua ei täältä kyllä minnekään selvittäisi. Apua tarvitsivat nyt sekä Punahilkka että irokeesisusi. Mahtaisiko seuralaissusi olla valmis apuaan antamaan, vai oliko tämä niin loukkaantunut Punahilkan ja irokeesin lämmenneistä väleistä, ettei korvaansa lotkauttaisi heidän hädälleen, vaan ilomielin jättäisi heidät tänne leijonien raadeltaviksi.

Punahilkka istahti lattialle irokeesisuden nojatuolin viereen, kun taas seuralaissusi aloitti kiivaan kävelyn ympäri sviittiä. Hänen päässään kiehuvien ajatusten ritinän saattoi melkein kuulla, vaikka huoneeseen muuten oli laskeutunut pahaenteinen hiljaisuus.