Kesä 2013 kului eteenpäin hiljakseen lämpimien ilmojen ollessa vallitseva säätyyppi. Minä vietin paljon aikaa kanatalossa koiran seurana, kun tyttären poikaystäväkin lähti viikoksi Saksaan ystäviään tervehtimään, ja tytär kävi töissä. Mikäpä oli ollessa, kun kesä helli lämmöllään, kanat munivat ja joskus karkailivatkin, ja vanha koira nautti elämästään maalla, jossa se sai vapaasti liikuskella talon pihapiirissä. Silloin tällöin myös se laajensi hiukan reviiriään lähtemällä läheisille kaupoille ja pankkiautomaatille. Oli luojan lykky, ettei se jäänyt auton alle, sillä sen kuulo ei enää ollut paras mahdollinen.
Kun syksy koitti, oli nuorella parilla taas muutto edessä. Tällä kertaa he muuttivat Ranskaan, jossa poikaystävän opinnot jatkuivat. Tytär seurasi mukana ja hänellä taas oli lopputyön tekeminen opinnoissaan. Kanat muuttivat uudelle orrelle, ja koira palasi talvikotiinsa, jossa mies ilomielin otti sen vastaan aivan kuin se ei olisi välillä poissa ollutkaan.
Jäähyväiset olivat haikeat. Taas kerran suri tytär sitä, että tämä saattoi olla viimeinen kerta, kun hän näki vanhan rakkaan koiransa elossa. Yhteinen kesä oli vahvistanut näiden kahden välistä sidettä, joka välillä oli ollut jo melkein katkeamassa. Myös poikaystävä oli murhemielellä, ja hänelle nämä koirajäähyväiset olivatkin viimeiset. Sitä ei kukaan meistä kylläkään silloin tiennyt ja hyvä niin.
Miehen ja koiran elämä jatkui sitten normaalia latuaan. Mies vei koiraa mukanaan suunnistusreissuilleen ja juoksulenkeilleen, vaikka tytär oli varoittanut, ettei sitä saanut rasittaa liikaa. Koira oli jo vanha, yli kolmentoista, ja kesän aikana sillä oli ollut muutama outo kohtaus, joita arvelimme epilepsiaksi. Eläinlääkäri oli samaa mieltä, mutta yhdessä päätimme olla aloittamatta mitään lääkitystä niin kauan kuin kohtauksia olisi harvoin eikä niistä aiheutuisi koiralle tai ympäristölle mitään vahinkoa.
Minä harvensin edelleen käyntejäni miehen talossa. Vietin aikaa paljon kotona yksikseni. Teatteriharrastustakaan minulla ei sinä syksynä ja talvena ollut lankaan, joten aikaa oli oikeastaan luvattoman paljon. En kuitenkaan muista, että olisin pitkästynyt yksinolooni. Olin mieluummin yksin kuin miehen talossa.
Tuli joulu. En oikein tiennyt, miten olisin sen viettänyt, sillä nuoripari oli Ranskassa, jossa he viettivät oikein kunnon isoa sukujoulua. Minä en halunnut lähteä yksin omien sukulaisteni luokse, jossa aiemmin olimme muutamia jouluja tyttären kanssa viettäneet. Miehen taloon en olisi mennyt suurin surminkaan.
Sitten sain loistoidean. Otin yhteyttä erääseen hyväntekeväisyyttä harrastavaan yhdistykseen ja kysyin, olisiko sitä kautta mahdollista päästä tervehtimään yksinäisiä vanhuksia. Eipä aikaakaan, kun minulla oli kahdeksan osoitetta, joihin voisin mennä joulun aikaan käymään siellä asuvia vanhuksia tervehtimään. Kaupungin kotipalvelu oli osoitteet minulle antanut, ja minun piti tietenkin käydä allekirjoittamassa paperi, jossa lupasin olla paljastamatta mitään käynneillä tietooni tullutta.
Olin intoa täynnä kuin ilmapallo, kun suunnittelin käyntejäni. Puhuin asiasta myös työpaikallani ja keräsin siellä vähän lahjoitusrahaa, jolla sitten ostin kahvipaketteja, joulukukkia ja suklaarasioita viemisiksi. Tällä tavoin työtoveritkin pääsivät osallisiksi auttamisesta ja yksinäisten muistamisesta.
Joulu 2013 oli tavattoman leuto ja vesisateinen. Ruoho loisti vihreänä, kun lunta ei ainakaan täällä etelässä ollut lainkaan. Mutta minua ei vesisade haitannut. Jaoin kohteet kolmelle päivälle: jouluaatoksi, joulupäiväksi ja tapaninpäiväksi. Kun urakka sitten oli ohi, olin aivan voipunut. Päätin, että seuraavan kerran tällaiseen ryhtyessäni en haali yhtä monta käyntikohdetta.
Oli nimittäin tavattoman raskasta mennä ventovieraiden ihmisten luokse ja viipyä siellä jonkin aikaa jutellen ja aikaa viettäen. Eihän siinä olisi ollut mitään järkeä, että olisin viemiset jätettyäni lähtenyt saman tien pois. Tarkoitushan oli antaa aikaa yksinäisille ihmisille ja asettua kuuntelijan paikalle.
Muuten olin kyllä jouluuni tyytyväinen. Tunsin kerrankin tekeväni jotakin hyödyllistä ja jakavani omastani. Samalla toin iloa monen ihmisen elämään. Joulu kului ilman hössötystä. En tainnut edes siivota pahemmin. Ehkä sentään imuroin pahimmat pölyt lattioilta, mutta ainuttakaan joulukoristetta en ottanut esille, en edes sähkökynttelikköä, tontuista ja enkeleistä puhumattakaan!
Kommentit