Joulu alkoi tosiaankin jo kolkutella ovilla, kuten kärpästäkin niin moneen monituiseen kertaan oli muistuteltu lähinnä siinä toivossa, että se lopettaisi ärsyttävän ja ehkä hiukan ajattelemaankin pistävän pörinänsä ja keskittyisi taas vaarattomiin ja harmittomiin aiheisiin. Tähän mennessä olivat muistuttelut, kehotukset, pyynnöt, anelut jopa suoranaiset uhkaukset tuntuneet kaikki kaikuvan kuuroille korville, jos kärpäsellä sellaisia elimiä oli edes olemassa.
Kärpänen sen kuin lentää liihotteli repaleisilla siivillään sivulta toiselle, pyöritteli suuria verkkosilmiään, merkitsi muistiin ja kirjasi virtuaaliselle paperille havaintojaan lisäten niihin oman huomionsa silloin, toisen tällöin. Narinat ja valitukset se jätti omaan arvoonsa. Monta kertaa oli sen virtuaalista kynää yritetty ohjailla ja siitä jopa terä katkaista, mutta turhaa oli moinen myyräntyö ollut ja sellaiseksi se tulisi jäämään.
Kärpänen aikoi ja myös sai omassa blogissaan kirjoittaa juuri niin kuin tahtoi ja niistä aiheista, jotka sitä sattuivat kiinnostamaan ja huvittamaan. Siihen ei kenelläkään olisi pitänyt olla mitään sanomista, mutta ainapa vain löytyi noita, jotka tiesivät muka paremmin, mitä saisi ja mitä ei saisi julkaista.
Tällaisia ohjeistajiahan löytyi aina ja joka lähtöön. Määräyksiä ja ohjeita haettiin sieltä ja täältä ja kärpästäkin kehotettiin niitä lukemaan ja tyyliään muuttamaan. Näiltä kaikki tietäviltä ohjeistajilta oli vain sattunut unohtumaan sellainen pikkuseikka, että kärpänen kirjoitteli ikiomassa blogissaan, jonka se jo useampia vuosia sitten oli avannut. Ei se mennyt kenenkään toisen blogiin haukkumaan, arvostelemaan, mitätöimään ja melskaamaan. Se pysyi tiukasti omalla pienellä sivullaan, joka kaiken kukkuraksi oli vielä täysin eri sivustolla kuin useimpien räksyttäjäkommentoijien blogit.
Kokonaan toinen juttu olisi ollut, jos kärpänen kirjoitteluineen olisi mennyt noitten räksyttäjien blogeihin tai alkanut lähetellä heille häiritseviä sähköpostiviestejä. Mutta nythän räksyttäjät itse, kutsumatta, pyytämättä tulivat päivästä, jopa viikosta toiseen lukemaan, mitä kärpänen tänään oli mahtanut kirjoittaa. Kirjoituksen sitten luettuaan ja siitä kuka ties itsensä tunnistettuaan olivat nämä vierailijat älähtäneet pahemman kerran, kun niin kipeästi sattui tuo kärpäsen sivallus. Mutta kuka olikaan syypää tuohon kipuun ja tuskaan? No, kärpänenpä tietenkin, kukas muu! Kaikki muut olivat puhtaitakin puhtaampia pulmusia, joita nyt syyttä suotta mollattiin ja irvailtiin. Voi, voi tuota pahaa kärpästä!
Tällaista oli siis tapahtunut jo viikkojen ajan. Jouluun valmistautumiskehotuksille oli kärpänen viitannut kintaalla, sillä ei sille kyllä kukaan toinen tulisi sanomaan, milloin ja miten sen pitäisi jouluaan alkaa viettää. Valmistautukoot toiset siihen vaikka juhannuksesta asti ja viettäkööt sitä sellaisin menoin kuin heille sopi. Kärpänen juhli laillaan ja ainoastaan sen ajan, minkä se itselleen sopivaksi katsoi.
Mutta ei toki sekään aivan tunteeton olio ollut. Kyllä joulu omalla tavallaan herkisti senkin pienen, vajavaisen mielen ja olemattoman sydämen. Erityisesti jouluun liittyvät kauniit kertomukset olivat mukavaa luettavaa. Mutta miten taas tuntui, että nekin olivat jonkun kaksilahkeisen yksioikoisesta näkökulmasta kirjoitettuja jorinoita. Kauniimman sukupuolen ja heikomman astian näkemys tuntui jääneen sivuseikaksi, kun kansaa oli verolle pantu ja pieneen juudealaiseen kaupunkiin marssitettu. Muutamalla vaivaisella rivillä oli kuitattu ihmiselämän tärkeimmät tapahtumat.
Sellainen ei sopinut kärpäselle, joka aina halusi yrittää katsoa myös ilmiöiden taakse ja miettiä, mitä sieltä voisi löytää. Niinpä se päätti antaa kirjoitusvuoron blogin eräälle sivupersoonalle ja jäädä itse lepuuttamaan siipiään joulun ajaksi. Jos ei nyt koko joulun, niin ainakin vähäksi aikaa. Katonrajassa kyhjötellen se sitten tarkasti seuraili, kun Punahilkka vuorostaan tarttui virtuaaliseen kynään ja posket innosta hehkuen alkoi kirjoittaa joulutarinaansa.
Joulutarinan ensimmäinen osa sai kaksi kommenttia. Kärpäsen kirjoitustaitoa arvostava, mutta sen postauksia välillä kehuva, välillä taas ankarasti haukkuva kommentoija oli varsin mielissään tarinasta. Tällä kertaa taisi myös tuulla hyvältä suunnalta, kun lähes kaikki, tarinan Mariaa myöten saivat terveisiä.
Toinen kommentti ei yhtä hyväntuulinen ollut. Videoanonyymi oli ilmeisesti kyllästynyt olemaan pelkkä anonyymi, tai sitten postauksen ”taivaallinen” sanoma oli innostanut hänetkin tavoittelemaan yhtä taivaallista olotilaa. Anonyymistä oli tullut lentävä lautanen ja numerosarjakin oli perään liitetty. Sieltähän niitä taivaalta lentäviä lautasia tuijotellaan ja etsiskellään, joten näin monimutkaisesti ajatellen nikin valinta ei kait hullusempi ollutkaan. Mutta kun taas ajattelee ko. kommentoijan tähän asti esiin tullutta ”järkeä”, herää epäilys, mahtoiko se riittää noin monimutkaiseen ajatusrakennelmaan. Tuskinpa.
Kaiken lisäksi tuollaisen kommentin lisääminen po. postauksen perään osoitti kyllä jokseenkin tökeröä ja huonoa käytöstä, mutta aiempaan viitaten ei sekään mikään yllätys ollut. Siellä tuo kommentti toki mahtui ja mahtuu edelleen olemaan. Lukijoilla oli tässäkin tapauksessa valinnan vapaus. Linkin saattoi klikata auki tai sitten ei. Jos kommentoija halusi itsestään tällaisen jäljen jättää, niin se oli kokonaan hänen oma asiansa. Punahilkan joulutarinan arvoa se ei vähennä tipan tippaa, vaikka kommentoija kenties niin luulikin.
maanantai, 13. helmikuu 2012
Kommentit