Olimme liikkeellä hyvissä ajoin, joten perille tultuamme meille jäi vielä aikaa, ennen kuin tulisimme sinua pukemaan. Menimme tuttuun sairaalan kahvioon juomaan jotakin. Kahviossa oli myynnissä kukkia ja pieniä pehmoleluja, joita vieraat saattoivat ostaa potilaille tervehdykseksi. Äkkiä sisaresi keksi, että arkkuusi pitäisi laittaa myös jokin lelu. Emme olleet kotoa varanneet mitään mukaan, mutta täällähän niitä oli tarjolla.

Katselimme niitä hetken, ja sitten sisaresi päätti, että ostaisimme pienen vaaleanpunaisen porsaan. Yritin estellä ja kysyä, eikö mikään muu miellyttänyt häntä. Porsas tuntui jotenkin sopimattomalta arkkuun laitettavaksi. Sisaresi kuitenkin piti päänsä, ja niin porsas ostettiin.  Hyvä perustelukin hänellä oli valinnalleen. Porsas oli tarpeeksi pienikokoinen. Se mahtui hyvin arkkuun leluksesi sinne jonnekin.

Sovittuun aikaan menimme sitten sairaalan kappeliin, jonka yhteydessä ruumishuone oli. Hoitaja, joka oli ollut omahoitajasi Lastenklinikalla, tuli mukaamme toisen hoitajan kanssa. Olin koko ajan ajatellut, että puen itse sinut arkkuun. Nyt hoitaja kuitenkin oli sitä mieltä, että koska sinulle oli tehty ruumiinavaus, joka oli kuin leikkaus, voisi minulle olla liian rankkaa nähdä runneltu ruumiisi.

Leikkaushaavat oli tietenkin ommeltu kiinni, mutta pieni vartalosi oli avattu kokonaan, samoin pää. Vaikka kuinka vakuutin, että pystyisin kyllä siihen ja kestäisin näkemäni, eivät vastaväitteet auttaneet. Minulle luvattiin, että saisin pukea sinulle kuitenkin sukat jalkaan ja myssyn päähän, ja siihen minun oli tyytyminen.

Odottelimme kappelissa, että sinut tuotaisiin luoksemme. Aika tuntui matelevan etanan lailla eteenpäin. Sisareni mies, kummisetäsi, oli myös paikalla. Hän oli työmatkalla Etelä-Suomessa ja oli halunnut tulla mukaamme. Kummitätisi olisi mielellään tullut paikalle myös, mutta työesteet eivät sitä sallineet. Tuntui hyvältä, että kummisetäsi, joka ei koskaan ollut ehtinyt sinua nähdä, halusi nyt olla tukenamme saattamassa sinua.