Kuten olin arvannutkin, oli mummon luona taas leppoisaa ja mukavaa. Hän on kotoisin maalaistalosta, kuten Rottakin, vaikka onkin asunut kaupungissa jo iät, ajat. Lapsuudessaan hän on tottunut monenlaisiin eläimiin, ja nyt vanhoilla päivillään hän mielellään ottaa minut, toisen vanhuksen luokseen. Meistä on seuraa toisillemme, enkä minä ainakaan mistään hinnasta kieltäytyisi mummolassa käynnistä ja siellä olemisesta.

Mummon herkut ovat kokonaan omaa luokkaansa, eikä hän niin välitä siitä, onko minulla juuri herkunantohetkellä ruoka-aika vai ei. Tiedän tarkasti, missä mummo minulle tarkoitettuja herkkuja säilyttää. Aina, kun hän nousee ja ottaa askeleenkin siihen suuntaan, seuraan häntä vähintäänkin katseellani. Useimmiten kyllä menen mukaan ja kiehnään jaloissa niin kauan, että herkut ovat esillä.

Sitten mummo saattaa teettää minulla joitakin jo Kaisan minulle opettamia temppuja. Teen ne kuuliaisesti, vaikka vanhuus on tuonut liikkeisiini vähän kankeutta. Tempusta saan palkaksi aina herkkupalan ja silityksen, joten kyllä kannattaa mielestäni vähän temppuillakin. Olemme aina molemmat tyytyväisiä sen jälkeen seuraavaan herkkuhetkeen saakka.

Tänään mummo sai vieraita. Hänen tyttärensä miehineen tuli käymään. Se tiesi taas lisää herkkuja ja ihailua minulle. Olin niin innoissani väestä, etten ollenkaan huomannut, kun ovi taas aukaistiin, ja Rotta ja Isäntä astuivat sisään. Voi, että ilostuin! Pyörin ja hyörin heidän ympärillään häntääni heilutellen ja taisinpa vähän haukahdellakin riemuissani.

Rotta huomasi onneksi heti, että minun on päästävä ulos, ja niin Isäntä veikin minut puskan juurelle jalkaani nostamaan. Kylläpäs helpotti, sillä olin juonut taas runsaasti, eikä mummo huonojalkaisena enää voinut viedä minua ulos. Olin kuullut myös Isännän lähtiessään sanovan, että pärjäisin kyllä sisällä muutaman tunnin.

Hah, teki mieleni haukahtaa hänen sanomisilleen. Sopisi koettaa! Olen vähän yli kymmenkiloinen koira ja juon päivässä nykyään noin kaksi litraa vettä. Isännän, joka painaa lähes sata kiloa, pitäisi samassa suhteessa juoda laskujeni mukaan parikymmentä litraa. Mahtaisiko onnistua, kysyn vaan?

En tietenkään halunnut aiheuttaa mummolle hankaluuksia ja itselleni mahdollisesti porttikieltoa mummolaan, vaan sinnittelin urheasti Isännän ja Rotan tuloon asti, vaikka kupla otsassani kasvoi kasvamistaan, ja taisin jo muistuttaa sitä kuuluisaa palokunnan hevosta.

Kaiken kukkuraksi oli hihnani unohtunut Isännän taskuun, joten ei mummo edes olisi uskaltanut päästää minua ulos, vaikka olisi halunnutkin. Enhän osannut sanoa hänelle, etten tietenkään häneltä karkaisi, vaan palaisin tarpeet tehtyäni kiltisti takaisin sisälle. En sentään vanhaa ihmistä olisi ryhtynyt juoksuttamaan perässäni.