Sain postissa kirjeen. Se oli aivan tavallinen, harmaanvalkoinen, halpa kirjekuori, mutta jo postileimasta ja postimerkistä arvasin, keneltä se oli. Koska sain sen perjantaina, arvasin myös, miksi se oli lähetetty.

Kiirehtimättä, vaikka hiukan jännittynein ja odottavin mielin avasin kuoren. Kuoresta paljastui kortti. Se oli äitienpäiväkortti. Mutta ei mikään tavallinen ruusu- tai lintukortti, sydämistä puhumattakaan. Korttiin oli kuvattu punakirjavan, pienen vasikan pää siniharmaata taustaa vasten.

Minua hymyilytti. Tyttärelläni on huumorintajua, sillä viime äitienpäivänä sain kortin, jossa viisaan näköinen pöllö istuskeli puun oksalla. Korttiin oli silloin kirjoitettu, että pöllökortti oli valittu siksi, koska pöllö kuulemma kuvasi minua niin hyvin.

Nyt sain sitten vasikan. Kiinnostuneena käänsin kortin toisinpäin voidakseni lukea, mikä oli ollut kortin valintaperuste tällä kertaa. Sitä ei kuitenkaan kerrottu heti alussa, vaikka kortti oli kirjoitettu täyteen tekstiä. Teksti kuului näin:

”Rakas äiti, hyvää äitienpäivää! Haluaisin kiittää kaikesta siitä tuesta, rohkaisusta ja kannustuksesta, jota olet aina minulle antanut. Ilman niitä en luultavasti olisi uskaltanut tehdä näin monia asioita ja seurata unelmiani. Kiitos!

Olet rakas! Toivon, että vielä joskus osaan olla samanlainen rohkaisija omille lapsilleni.”

Laskin kortin kädestäni silmät kyynelissä. Tämän parempaa äitienpäivälahjaa en ikinä olisi voinut saada. Tämän tunnustuksen rinnalla ei millään muulla menestymisellä tai onnistumisella millä tahansa elämänalalla ollut mitään merkitystä. Jos oman lapsensa suusta saa kuulla tällaista, voiko äiti enää muuta toivoa?

Mieltäni lämmitti myös se, että sain kuulla tämän nyt, kun vielä elän ja hengitän ja ymmärrän, mitä sanotaan. Turhia ovat tunnustukset kenellekään enää siinä vaiheessa, kun saattoväki seisoo arkun äärellä tai muistelee vainajaa muistotilaisuudessa. Silloin tulevat kaikki kauniit sanat ja rakkaudentunnustukset auttamattomasti liian myöhään.

Mutta se kortin kuva: miksi vasikka? Kortin teksti jatkui vielä. ”Ai niin, tämä söpö vasikka vaelteli aivan yksin eikä maksanut mitään. En voinut sitä jättää, saanhan pitää sen?”