Punahilkan esittämään nokkelaan pikku tehtäväänkään ei Susi vastannut. Liekö pitänyt sitäkin tyhmänä ja typeränä kuten aiempia Punahilkan tehtäviä. No, ei ainakaan tällä kertaa tuonut ajatuksiaan julki.
 
Hiljaiseloa kesti useita päiviä, ja Punahilkka oli jo varma, että nyt on viimeiset rivit kirjoiteltu näiden kahden välillä. Mutta eräänä aamuna oli s-postiin ilmaantunut Suden meili. Se oli kirjoitettu yön hiljaisina tunteina, kun Susi oli illalla ollut tanssimassa ja odotteli nyt saunan lämpiämistä.
S-posti oli pelkkä selostus Suden tanssireissusta, soittaneesta orkesterista ja, yllätys, yllätys: tansseissa olleitten naisten pukeutumisesta, mikä ei tälläkään kertaa Suden silmää ollut miellyttänyt. Lisäksi oli jotakin työasioihin liittyvää, huomioita säästä ja muuta ympäripyöreää. Mutta ei sanaakaan mitään henkilökohtaista tai kiinnostusta Punahilkan asioihin.
 
Ei tehnyt Punahilkan mieli moiseen meiliin vastata. Ja mitä hän sitten olisi kirjoittanut? Samalla tavoinko omia jokapäiväisiä asioitaan tai huomioita päivänpoliittisista tapahtumista. Sellainen meilailu ei Punahilkkaa kiinnostanut, jos oli tarkoitus tutustua hiukan syvällisemmin toiseen osapuoleen.
 
Mutta vielä vaivasi juttu Punahilkan takaraivossa punaisen hilkan alla sen verran, että hän soitti Sudelle eräänä iltana tarkoituksenaan selvittää asia perinpohjin. Ei vastannut Susi tälläkään kertaa.
Nyt oli Punahilkka jo varma, että Susi tarkoituksellisesti oli vastaamatta hänen soittoihinsa. Hän teki vielä yhden turhan yrityksen ja sitten päätti, että asia saisi nyt hänen puolestaan olla.
 
Ei asia nyt mennyt aivan Punahilkan toiveitten mukaan, mutta tällaista elämässä sattui; olihan Punahilkka siihen jo tottunut. Siitä hän oli iloinen, ettei ollut ryhtynyt viikkokausien meilailuun, vaan oli tavannut Suden heti kohta. Tällä tavoin, niin Punahilkka ainakin kuvitteli, hän oli säästynyt suuremmilta sydänsuruilta ja pettymyksiltä.
 
Voisi kuvitella, että Punahilkka tapauksesta säikähtäneenä olisi nuollut haavojaan jonkin aikaa ja kenties sitten hyvin varovasti ruvennut katselemaan uusia susia jostakin puun takaa. Mutta ei hän olisi rohkea, reipas ja iloinen Punahilkka, jos hän yhden tai useammankaan luuserisuden takia olisi heittänyt korinsa nurkkaan ja vetänyt hilkan silmilleen.
 
Ei toki, vaan hilkkansa asentoa korjattuaan ja huulensa punattuaan hän alkoi taas kiinnostuneena selailla uusien susien profiileja. Ja löytyihän niistä montakin mielenkiintoista tapausta.
 
Mutta ne ovatkin sitten jo kokonaan eri tarinoita!