Syksy kului Soilen opiskellessa autolla ajoa Mikon ”opastuksella”. Jossain vaiheessa sovittiin, että joulun aikoihin Soile muuttaisi pysyvästi Mikon luo asumaan. Siihen mennessä olisi Soilella ajokorttikin pitänyt jo olla saatuna, joten hänhän ajelisi työmatkansa Mikon autolla. Eihän matkaa ollut kuin vaivaiset 130 kilometriä suuntaansa.

Soilea ajatus niin pitkästä työmatkasta talvipimeillä juuri saatu ajokortti taskussa hirvitti, mutta mikäpä auttoi. Työpaikkaa ei uudella kotipaikkakunnalla vielä ollut, eikä hän työttömäksikään voinut tai halunnut heittäytyä.

Vähältä piti, ettei Mikko koskaan Soilea vaimokseen olisi saanutkaan.

Pitkin syksyä oli hän jo kuljetellut Soilen tavaroita uuteen kotiin. Isoimmat tuotaisiin sitten oikealla muuttoautolla, kun Soilen joululoma alkaisi. Soile oli myynyt pyykinpesukoneensa, sillä kahta pesukonetta ei taloudessa toki tarvittaisi. Mikko lupasi olla paikalla, kun ostaja konetta tulisi hakemaan. Niin hän sitten olikin. Pahaksi onneksi sattui paikalle samaan aikaan myös Soilen muualla asuva vuokraisäntä, jolle Soile tietenkin oli muutostaan ilmoittanut.

Kun Soile palasi töistä kotiin, juttelivat Mikko ja vuokraisäntä kaikessa rauhassa leppoisasti niitä näitä. Vuokraisäntäkin oli ollut konetta kantamassa, joten kaikki oli mennyt hyvin. Soile palautti vara-avaimen ja vuokraisäntä lähti. Kohta lähti myös Mikko, sillä hänellä alkoi yövuoro. Soile jäi pakkailemaan loppuja tavaroita ja järjestelemään muuttoaan muilta osin. Puhelinosakekin piti vielä irtisanoa.

Lauantai oli sovittu muuttopäiväksi. Seuraava päivä oli perjantai. Töistä tultuaan Soile lähti puhelinyhtiöön sanomaan osaketta irti. Sieltä palatessaan häntä odottikin yllätys…