Tytön piti lähteä iltapäiväks töihin. Me oltiin jo eellisiltana aateltu, että eläinlääkärissä käynnin jäläkeen tullaan mun luo, laitetaan ruoka ja syyvään yhessä kaikki kolome ennen tytön töihin lähtöä. Niin me tehtiinki. Kanatalolliset oli tuonu tullessaan justiin maasta nostettuja perunoita, salaattia ja mangoldinlehtiä. Lisäks meillä oli papuja, joita pyhäailtana oli kerätty ekan kerran. Mää keitin vielä kananmunia ja kaivon pakkasesta kylymäsavulohta särpimeks, ja jo kelepas taas meijän syyvä ja herkutella.

Pavuista puheen ollen mää luin lehestä, että niitä ei saa syyvä raakona, vaan ne pitää ryöpätä vähä niin ku jotku sienet. Raaoissa pavuissa on kuulemma jotaki haitallisia yhisteitä. Tietysti me keitettiin ne ny ruuaks, mutta eellisiltana mää olin pistelly niitä raakona suuhuni muutaman, ku en ollu mokomasta myrkystä mitään tienny. Ne maistu ihan hyviltä eikä mulle niistä mitään vaivoja tullu, mutta en kyllä ois maistellu, jos etukäteen oisin asian tienny. No, en tienny!

Aina ku me syyvään yhessä, meillä on tapana, että jokainen teköö jotaki. Mun hommaks jäi perunoijen, kananmunien ja papujen keitto. PY teki mangoldisoosin ja tyttö salaatin ja katto pöyvän. V makoili muuten vaan ahtaassa keittiössä meijän jalossa. Ruoka oli taas hyvää ja sitä jäi vielä tähteikski, niin että mää oon syöny niitä tähteitä pitkin viikkoa.

Eikä ne vieläkään oo lopussa. Mutta musta on hyvä vaan, ettei tartte aina ihan alusta alottaa ruuanlaittoa. Ku jotaki valamista on jo kaapissa, niin ruoka tuloo äkkiä. Eikä mulla oo tapana heittää hyvää ruokaa pois. Sitä syyvään niin kauan, ku sitä riittää ja se on syömäkeleposta.

Ruuan jäläkeen tytön piti sitte lähteä töihin ja PY: n ja V: n kanoja vahtimaan. Tytöllä on uuven passin hommaus, ku se lähtöö sinne ulukomaille taas ens kuussa ja passi ennättää vanheta sillä aikaa, ku se siellä on. Täällä on nykysin semmonen systeemi, että netin kautta varataan aika poliisiasemalta ja sitte mennään valokuvat mukana passia tilaamaan.

Tytöltä puuttu ne kuvat. Ne piti jostaki hommata. Se kahteli netin kautta paikkoja, josta sais äkkiä kuvat mahollisimman halavalla. Mää kerron sille, että ite olin käyny vaan juna-aseman automaatissa kuvat otattamassa sillon, ku vein siskoa asemalle. Ihan hyviä kuvia tuli eikä maksaneet ku kaheksan euroa nelijä kuvaa. Siitä mää en vissiin oo muistanukaan kirijottaa, että oli seki taas oma episodisa se kuvien saaminen. Mutta mää kerron se sitte toisen kerran, jos muistan ja viitin.

Joka tapauksessa mulla oli kuvat, ku mun pitää kans uusia passi syksyllä. Me hommattiin passit tytön kans sillon viis vuotta sitte samaan aikaan. Mää suosittelin kuvien ottoa varte sitä samasta automaattia tytölleki, ku se oli halapa ja nopea. Muualla sai kuvista pulittaa enempi ku kaksinkertasesti siihen verrattuna.

Tyttö ei kumminkaan oikeen meinannu lämmetä sille aatokselle. Se keksi vaikka minkälaisia tekosyitä, ettei sen ois tarvinnu mennä sinne aseman automaattiin. Sitte mää lopulta tokasin, että jos sulla kerran on niin palijo ylimäärästä rahaa, niin mee vaan niihin kalliisiin paikkoihin.

Jopas osasin vetasta oikeasta narusta. Tyttö oli heti valamis menemään asemalle. Ehoks se kumminki laitto sen, että mun pitäs tulla mukaan. Tuskinpa olisin seuraneitiks muuten lähteny, mutta ku mun piti muutenki lähteä sen mukaan, ku olin luvannu viijä sen töihin, että V ja PY pääsis kotiin kans. Muuten ois PY.n pitäny tyttö viijä, ja mää aina vähä säälin niitä, ku ei niillä sitä tuohta ny kumminkaan liikoja oo.

Niin me sitte köröteltiin asemalle automaattiin. Tyttö meni koppiin verhon taakse, ja mää käskin seurata näytön ohojeita. Onneks se ei vielä kerenny laittaa yhtään roposta sinne. Se nimittäin huomas masiinan näytöllä pienen käsinkirijotetun lapun, jossa luki: ”Ei käytössä”. Siihen loppu sitte se yritys. Sitä mää vaan ihimettelen, miksei se lappu, ja vähä isompikokonen, ollu siinä kopin ulukopuolella. Ny saatto joku onneton jo keretä työntämään oravannahkasa masiinaan, enne ku huomas koko lappua. Musta koko asiassa oli vähä huijauksen makua.

Kuvat jäi siitä masiinasta sitte saamata. Piti ottaa käyttöön seuraava suunnitelma. Aika alako olla vähissä ennen tytön töijen alakua, mutta se päätti, että ku oikeen ripeästi toimii, niin ennättää käyvä vielä toisessa paikassa, jonka se kans oli kahtonu valamiiks. Siellä kuus kuvaa kyllä makso yheksäntoista euroa, mutta ei se ny auttanu itku markkinoilla. Kuvat oli saatava, makso mitä makso!

Sitte lähettiin porhaltamaan tuhatta ja sataa sinne toiseen paikkaan. Autolla ei kannattanu mennä, ku oikopolokuja pitki pääsi nopeemmin apostolin kyyvillä. Mää päätin, että ku mua ei kuvata, niin mun ei tartte sinne mennä. Mää jäin torille oottelemaan tyttöä. Hyvät pullakahavitki siinä ootellessani join. Ku tyttö tuli, lähettiin sen työpaikalle. Se oli saanukin kuvista muutaman euron opiskelijaalennusta, niin ettei ne ny sitte ihan mahottoman kalliiks tullu. Kotiin päin ajellessani poikkesin vielä kirpparilla. Hilijasta oli, melekeen ku huopatossutehtaassa.

Illalla mää sitte hain tytön töistä ja vein sen kotiin. Siellä oli väki eli PY ja V kasvimaalla. V ei kuullu mitään, vaikka mää sitä huutelin suureen ääneen. Tytön piti oikeen näyttää sille suunta, ennen ku se tajus, että mää siellä olin. PY oli keränny mulle laatikkoon kaikenlaisia herkkuja kasvimaalta. Oli perunoita, salaattia, mangoldia ja kesäkurpitsaa. Me käytiin vielä tytön kans nostamassa pari pussillista perunoita, ku olin parille mammalle niitä luvannu toimittaa. Kyllä semmosia pottuja voi vaikka kenelle tarijota, on ne niin hyviä!