VK:lla sen sijaan tuntui olevan vieläkin paljon sanottavaa. Tällä kertaa numeroita oli riittänyt ihan täyteen kymmeneen asti. Eipä silti, että numerointi juurikaan olisi sanottavaa selkiyttänyt, varsinkaan kun henkilö, jolle hän näytti vastauksensa pääosin tarkoittaneen, ei sellaista tällä kertaa ollut käyttänyt. Mutta konstit ovat monet, sanoi Järvisen Saima, kun kissalla pöytää pyyhki. VK oli nyt valinnut tämän tyylin ja sillä hyvä.

Ylipäätään, kun VK:n ajatuksenjuoksua tai sen juoksemattomuutta on tässä nyt vähän kuin pakolla joutunut seuraamaan pitemmän aikaa, voi vain ihmetellä, miten saattaa ihmisen mieli kääntyä tästä tuohon hetkessä. Välillä on kärpänen saanut kuulla VK:kin taholta olevansa jos vaikka mitä. Jo seuraavassa kommentissa kaikki onkin ollut päinvastoin.

Ei niin, että VK:n tai kenen tahansa muun mielipide kärpästä maalta merelle veisi. Kukaan ei tiedä siitä ja sen lentelyistä oikeastaan mitään, ja ne jotka jotakin, oikeaa, sattuvat tietämään, ymmärtävät pitää sen omana tietonaan. Luulla, uskoa ja kuvitella saa jokainen aivan niin paljon kuin haluaa. Jos noita luulojaan ja kuvitelmiaan haluaa totuuden nimissä levitellä ympäriinsä ja siten vaikkapa yrittää ”mustata” kärpäsen siipiä, on se täysin jokaisen mustaajan oma häpeä.

Kärpänen on mikä on ja sellaisena pysyy. Siitä täydellisen tietämättömyyden varmuudella esitetyillä väitteillä voi jokainen tehdä mitä tahtoo: uskoa tai olla uskomatta. Totuuden kanssa niillä on hyvin vähän tekemistä, jos ollenkaan.

Mutta asiaan. On alkanut vaikuttaa siltä, että VK:n ajatus muuntuu aina sen mukaan, kenelle hän vastaa ja kuinka hyvissä väleissä hän juuri sillä hetkellä ko. henkilön kanssa on. Jos hampaankolossa ei suurempia näkkileivänmurusia ole, saattaa vastaus hyvinkin olla samanmielinen. Mutta ken kerran on astahtanut VK:n oletetulle reviirille, tahallaan tai vahingossa, ei sitä tekoaan anteeksi saa, ei ainakaan, jos sattuu olemaan samaa sukupuolta.

Vainoharhaisesti on hän näkevinään vihamiehiään sielläkin, missä heitä nyt ei ainakaan ole, mm. täällä kärpäsen blogissa. Edes vihjailut tai suoratkaan sanomiset eivät tuota käsitystä muuksi muuta, vaan milloinpa ennenkään olisivat  muuttaneet? Ei niin koskaan! Mutta voihan sitä tehdä itsensä naurunalaiseksi silläkin tavalla, jos haluaa. Valinta on vapaa.

VK:n mielipiteeseen näyttää usein vaikuttavan myös henkinen vireystila. Jos sanomisia on vahvistettu korkin päälle astumalla, näkyy se oitis niin kommenttien määrässä kuin niiden laadussakin. Jälkikäteen on vaikea saada muita uskomaan, ettei oikeastaan tarkoittanut sitä, mitä tuli sanoneeksi. Ihmisen, varsinkin loukatun/loukkaantuneen ihmisen muisti on yllättävän pitkä. Kommenttien poisto on surkea yritys pyyhkiä se puhtaaksi tai saada tehtyä tekemättömäksi.

Nyt kuitenkin kohdassa yksi näytti täysi yksimielisyys vallitsevan. Jos lettuliisa oli ikään kuin vihjaillen pitänyt omana tietonaan sen, miksi yhteisblogissa vietettiin hiljaiseloa, ei VK siihen suinkaan syyllistynyt. Hän se ”tiesi” taas, miten asiat oikeasti olivat. Pelkureita koko sakki, sitä se oli. Parasta olla hiljakseen niin kauan, että voisi olla varma siitä, kumpiin vaunuihin kannattaisi hypätä.

Vielä sulkuihin oli VK lisännyt kuin salakoodin. Nuo kaksi sanaa selittivät kaiken tai ainakin lähes kaiken. Saattaa olla, että VK:lle pääsy kaikkein salaisimpaan aukeni juuri noiden sanojen avulla, mutta muille, ainakin kärpäselle, niiden merkitys tässä yhteydessä jäi enemmän tai vähemmän hämärän harsoon. Hupia ne kyllä herättivät, mutta lähinnä kai siksi, että niiden merkitystä tässä yhteydessä ei oikein mitenkään voinut käsittää.

Syyn ei tietenkään välttämättä tarvitse olla tuossa ilmaisussa, ei myöskään sen ilmaisijassa.  Voihan olla, että sen enempää kovin matalaotsaisen kärpäsen kuin muidenkaan lukijoiden, toki korkeaotsaisempien, käsitys- ja ymmärryskyky ei vain yksinkertaisesti riitä noin korkealentoiseen ajatteluun (kärpäsen huom!).

Nyt ei voi kärpänen mitään sille, että väkisinkin nousee mieleen erään toisen, aikoinaan ahkerasti kärpäsenkin tekstejä kommentoineen erikoinen ilmaus. Tämä kommentoija puhui ”kaksoisloukkauksesta”. Sellaista oli kaikin keinoin vältettävä, ja sellaiseen syyllistyi yllättävän herkästi.

Hoh-hoijaa! Kärpästä naurattaa. Se muistelee, että myös tuo termi herätti jos ei nyt hilpeyttä, niin ainakin kummeksuntaa lukijoitten piirissä. Ei siihenkään oikein koskaan mitään selvyyttä saatu, vai liekö tässäkin tapauksessa käynyt niin, että kommentoija heitteli ”helmiä sioille”. Kommentoija ja lukijat puhuivat ikään kuin kokonaan eri asiasta, ja eihän sellaisesta koskaan mitään rakentavaa voi syntyä!