Tallinnan reissun jälkeen käväisimme ystävättäreni kanssa vesijuoksussa. Oman paikkakunnan tuttu ja mukava uimahalli oli kesätauolla, joten täytyi miettiä muita lähistöllä olevia vaihtoehtoja. Sellainen löytyi, ja niin suunnistimme eräänä sateisena ja viileänä aamuna sinne.

Tämä halli oli paljon pienempi kuin se, missä olimme tottuneet käymään. Se ei olisi mitään haitannut jatkokäymisten kannalta, mutta kun kohta tuon käynnin jälkeen huomasin saaneeni jalkasienen ensimmäisen kerran elämässäni, en enää sen erän perästä ole halunnut sinne mennä.

En tietenkään voi olla varma, että sain tartunnan juuri tuosta uimahallista, sillä jalkasienen itämisaika on kuuleman mukaan kaksi viikkoa. Mutta kaikki halut vierailla siellä kaikkosivat saman tien kuin tuhka tuuleen. Sen verran ikävä kokemus jalkasieni oli.

Olin viikon lopulla lähdössä lähes viikon kestävälle linja-automatkalle Vienan Karjalaan, Venäjälle. Nyt huolestuin, sillä jalkasienen oireet muistuttivat pahasti ruusua, joka jalassani oli ollut suunnilleen samalla kohdalla yli kaksikymmentä vuotta sitten. Soitin ensin terveysasemalle ja kuvailin oireitani ja kerroin epäilyni. Sain ajan sairaanhoitajalle, sillä mikään maailman vakavin tauti ei jalkasieni sentään taida olla.

Hoitaja vilkaisi nahatonta ja punaista varvasväliäni ja totesi, että jalkasieneltä näytti. Nyt vain apteekista sienivoidetta, jota nykyään sai ilman reseptiä. Sitä olin muuten jo omin nokkineni käyttänytkin muutaman päivän ajan. Hoitaja katseli paheksuvasti punaisia sandaalejani ja sanoi, että tuollaiset kengät sopi unohtaa niin kauan kuin varvasvälejä kutitti. Apteekista voisi ostaa myös puhdistettua lampaanvillaa ja kietoa sitä varvasväleihin, jotta ne saisivat ilmaa. Niillä konsteilla pitäisi sienen ruveta parantumaan.

Tein, kuten hoitaja neuvoi. Epäilys kaihersi kuitenkin mieltäni. Olin parin päivän päästä lähdössä Venäjälle. Entä jos tämä kuitenkin oli ruusua, joka pahenisi matkalla? Mistä Vienan Karjalassa löytyisi lääkäri, jinka saisi ymmärtämään asian, ja joka osaisi antaa oikeat tropit?

Jotta ikäviltä yllätyksiltä matkalla välttyisin, päätin mennä vielä työterveyslääkärin vastaanotolle. Sain ajan seuraavaksi päiväksi. En puhunut mitään siitä, että olin jo ollut sairaanhoitajan pakeilla. Mitäpä se lääkärille kuului? Enhän sieltä ollut saanut muuta kuin hoito-ohjeita. Kuvailin taas tilannetta ja epäilyjäni sekä vuosien takaisia kokemuksiani. Hänkin oli sitä mieltä, että luultavasti vaivani oli jalkasieni, joka paranisi sienivoiteella, jota jo olinkin käyttänyt. Mutta jos se matkalla äityisi ruusuksi, kirjoitti hän minulle kaiken varalta reseptin, jolla saisin hakea apteekista lääkkeen mukaani myös ruusun hoitoon.

Nyt saatoin huokaista helpotuksesta. Kun lääke oli valmiina kassissa, saatoin rauhassa nauttia matkasta. Kerrottakoon tässä, että vaiva onneksi oli kuin olikin jalkasientä, joten ruusun hoitoon tarkoitetut lääkkeet olivat turha hankinta, mutta tieto niiden helposta saatavuudesta lisäsi turvallisuudentunnetta ja rauhoitti kummasti mieltäni.