Virtuaalimaailma on täynnään blogisivuja, ja niillä toinen toistaan mielenkiintoisempia tekstejä ja kirjoituksia. Useat sivut ovat myös hyvin kauniisti rakennettuja: on kehyksiä, koristeita, laskureita, kuvia ja viittauksia sinne sun tänne. Niitä selaillessa tuntuu joskus, että monelle blogikirjoittajalle sivun visuaalisuus onkin tärkeämpää kuin muu sisältö.

Ei siinä toki mitään pahaa ole! Jokainenhan saa tehdä sivustaan juuri sellaisen kuin haluaa kaikkine yksityiskohtineen. Ja kuka on sanonut, että blogin aina pitäisi sisältää jotain tekstiä? Tai että tekstin pitäisi olla viimeisen päälle mietittyä ja punnittua asiaa, ajankohtaista pohdintaa, yleismaailmallisesti kiinnostavia tapahtumia tai muuta sellaista.

Kauniisti rakennetuilla blogisivuistoilla on ilo vierailla. Itse joskus hiukan kadehtien katselen niitä ja toivon, että itsekin osaisin tehdä sivustani yhtä kauniin ja silmää miellyttävän. Se taito, tai olisiko se viitseliäisyyttä, minulta kuitenkin puuttuu. En jaksa etsiä taustakuvia ja sommitella niistä hienoja ja näyttäviä kokonaisuuksia puhumattakaan siitä, että käyttäisin sivun kuvitukseen itse työstämiäni kuvia!

Mieluummin valitsen valmiin pohjan, joka kyllä saa olla kauniskin, kuin värkkäilen sivuni kimpussa iltakaudet siirrellen kuvia paikasta toiseen etsien niille mahdollisimman hyvää ja edustavaa paikkaa. Mieluummin käytän yksinkertaista ja selkeää fonttia kuin koristeellisia ja kiemuraisia kirjaimia, joita kaikki eivät edes osaa lukea. Ja kaikista mieluimmin panostan siihen, minkä parhaiten tunnen osaavani: kirjoittamiseen.

Joskus olen toivonut, että osaisin piirtää tai maalata. Niitä lahjoja minulle ei kuitenkaan ole suotu. Siksi tyydyn kuvittamaan ja maalaamaan tätä elämää ja sen moninaisia ilmiöitä sanoilla. Sanoilla, lauseilla ja tarinoilla kerron sen, miten ympäröivää maailmaa hahmotan ja tunnen. Minulla on vain sanat, mutta samalla minulla on kaikki!