Osattiin sitä kaksituhatta vuotta sittenkin köyhää kansaa kurittaa ja piinassa pitää. Joku keisarin arvonimeä kantava vallanhaluinen mies nimittäin määräsi, että joka ainoalta siinä valtakunnassa asuvalta piti vero ottaa, vaikkei tällä oikein mitään olisikaan. Rooman valtakunnan pohjaton kassa huusi rahaa, että voitaisiin taas käydä lisää sotia ja alistaa uusia maita ja kansoja Rooman vallan alle. Ja tietysti valtaapitävät tarvitsivat verotuloja myös, että elämän laatu ei vain heidän osaltaan heikkenemään pääsisi. Siinä verotuksen sivussa saattoi sitten laskea senkin, kuinka monta alamaista keisarilla oli. Luultavasti kansalaistottelemattomuudesta oli määrätty ankarat sanktiot, niin että sinne vaan, omaan kaupunkiin yrittivät kaikki suunnata miten vain parhaiten taisivat.
Lähti sitten puuseppä Joosefkin Galilean maakunnasta, Nasaretin kaupungista. Hänen oli määrä mennä Juudean Betlehemiin, koska oli sattunut syntymään Daavidin sukuun. Eihän Joosef yksin matkustanut, ei toki. Mukanaan hänellä oli kihlattu morsiamensa Maria, joka oli pieniin päin. Joosef kyllä väitti, ettei ollut Mariaan koskenutkaan ”sillä tavalla”, mutta kuka sen tietää. Oli nyt sitten niin tai näin, niin aika arvokas lasti Joosefilla oli vanhan, kuka ties naapurilta lainatun aasikopulan selässä, kun ihan Jumalan äitiä ja poikaa sanoi kuskaavansa.
Kaikki muutkin olivat tietysti samaan aikaan liikkeellä; liekö ollut se kuuluisa viimetinka, joka ihmiset maantielle pakotti. Eihän Joosef mitään yösijaakaan ollut morsmaikulleen ja syntyvälle lapselle etukäteen hommannut, ja perillä oltiin niin myöhään illalla, ettei yhtään petipaikkaa koko kaupungissa ollut enää vapaana. Ei auttanut muu kuin eläinten talliin majoittua, vaikkei se kyllä mikään kovin sopiva syntymäpaikka tulevalle kuninkaalle ollut. Voi olla, että siinä jo sopuisaksi mainittu Mariakin sanoi muutaman valitun sanan, ja ehkäpä nousi mieleensä ajatus siitäkin, millaisen miehen kelkkaan oikein oli lähtenyt.
Mutta nyt oli nikottelu niiltä osin myöhäistä, sillä lapsivedet menivät, poikalapsi syntyi ja eläinten seimestä oli hänelle vauvansänky laadittava. Nuori äiti sai varmaan käyttää kaiken kekseliäisyytensä, että siellä hönkäilevien härkien ja muiden elikoitten seassa sai jonkinlaisen turvallisen ja lämpimän paikan aikaiseksi itselleen ja lapselleen. Ei tainnut paljon olla tietoa lapsenhoidosta tai muustakaan asiaan liittyvästä, mutta selvittävä oli. Ja kyllähän Maria selvisi: syntyi terve poika, ja kaipa se Joosefkin siitä terävöityi ja alkoi kelpo miehen ja isän lailla huolehtia perheestään.
Lähiseudulla oli muitakin vähäosaisia ja halveksittuja yötöissä, kuinkas muuten. Paimenet siellä yrittivät pitää lampaitaan turvassa susilta ja muilta pedoilta ja samalla ansaita omaa niukkaa leipäänsä. Mitä lie siinä juttelivat, kenties pohtivat päivänpoliittisia asioita, eli tällä kertaa tuota kansainvaellusta verotuksen takia. Varmaan sai siinä keisari osakseen muutaman ei niin mairittelevan lausunnon, sillä vaikka köyhiä olivatkin, oli heillä luultavasti sana hallussaan, sillä ei kai heitä muuten olisi valittu niitten ensimmäisten joukkoon, jotka Kuninkaan näkivät. Ei ollut heillä rikkautta eikä valtaa, mutta järki pelasi, vaikka työ ei kaikkein arvostetuinta ollutkaan.
Kyllä siinä taisivat paimenet pikkuisen säikähtää, kun äkkiä koko tienoo oli täynnä loistavaa valoa ja valkosiipisiä hahmoja. Mahtoiko johtua jo mieleen, että nyt taisi lähtö tulla. Mutta yksi valkosiipinen rauhoitteli poikia ja sanoi, ettei tässä nyt pelätä kannattanut. Enkeleitähän me vaan ollaan, ja meillä on kuulkaas pojat teille ja kaikille muillekin alistetuille ja sorretuille pikkusen iso juttu kerrottavana. Tänään on Betlehemissä syntynyt Vapahtaja. Menkää nyt äkkiä sinne. Jaa, mistä tunnistatte hänet? No, se on se lapsi, joka nukkuu kapaloituna eläinten seimessä. Äitinsä on nuori nainen, melkein tyttö vasta, Maria nimeltään, ja isän virkaa toimittelee Joosefin jörrikkä, josta kyllä kasvaa ihan hyvä kasvatti-isä Jeesus-lapselle. Nyt on vielä vähän jäässä, mutta kunhan rupeaa ottamaan vastuuta, niin kyllä siitä sulaa ja osansa toimittelee kelpo lailla.
Vielä enkelit laulelivat vähän ylistystä ja sitten hävisivät sinne, mistä olivat tulleetkin. Kun paimenet siitä sitten tokenivat, niin yksissä tuumin he päättivät lähteä lasta katsomaan. Pitihän toki omin silmin nähdä se, minkä tuo valkosiipisten joukko oli kertonut tapahtuneen. Ei muuta kuin lampaat oman onnensa nojaan öiselle niitylle ja juoksujalkaa kohti Betlehemiä.
Sai siinä varmaan moneen talliin kurkistaa, ennen kuin se oikea löytyi. Mutta löytyihän se lopulta. Siellä oli lapsi seimessä, nuori äiti Maria ja kasvatti-isä Joosef: kaikki juuri niin kuin enkelit olivat sanoneet. Vähän tuo nuori perhe tietysti ihmetteli, kun lauma resuisia ja likaisia paimenia pöllähti tallin ovesta sisään, mutta kun nämä sitten kertoivat, miten asiasta olivat kuulleet, oli toisten vuoro ihmetellä. Maria painoi kaiken tarkasti mieleensä ja vuosien saatossa sitä monta kertaa mietti ja pohti. Sehän on meidän äitien osa.
Paimenet palasivat takaisin laumansa luo, ja ihmekertomukseen tietysti kuuluu, ettei yksikään susi tai muu peto ollut sillä aikaa osunut niitylle lauman sekaan, vaan kaikki oli ihan kunnossa. Kaikesta näkemästään ja kokemastaan olivat paimenet ja kaikki muutkin saaneet uuden toivon kipinän sisimpäänsä: ehkä kaikki vielä muuttuisi paremmaksi…
Kommentit