Saatiinpa sivuilla nähdä tai pikemminkin sieltä lukea monenlaista draamaakin. Melko varhaisessa vaiheessa muutaman miespuolisen bloggaajan välille kehittyi sanaharkkaa, joka johti suoranaiseen uhoamiseen ja jopa lievään uhkailuun.

Taas sivusta seuraten oli huvittavaa huomata, miten joidenkin itsetunto ei kestänyt sitä, että joku oli suositumpi kuin toiset tai juuri minä. Miespuolisia blogisteja oli melko vähän, ja jotkut heistä näyttivät kuvittelevan saaneensa jo syntymälahjana kyvyn kirjoittaa ja esiintyä naisiin vetoavasti.

Tätä käsitystä ruokki tietysti vielä se, että heidän sivujaan, joissa totisesti monessakaan ei ollut juuri kehumista, availtiin usein: olivathan useimmat lukijoista juuri naisia. Jos vielä sattui saamaan muutaman ympäripyöreän, hiukan hymistelevän kommentin taidoistaan, niin mihinpä muuhun tulokseen niistä olisi voinut päätyä, kuin että oli suosittu ja osasi asiansa.

Sivuilla väännettiin kättä myös siitä, miten lähteet olisi merkittävä. Melko monet käyttivät blogimerkintöjensä osina lainauksia toisten teksteistä asiaa selventämättä. Ihminen, joka harrasti lukemista, saattoi tällaiset merkinnät helposti lainatavaraksi tunnistaa. En oikeastaan edes usko, että kukaan tahallisesti yritti johtaa toisia harhaan antamalla ymmärtää, että jokin lainaus olisi hänen omaa tuotantoaan.

Mutta melkoinen nettiriita saatiin aikaiseksi mokomastakin asiasta. Siinä uhattiin jo raastupaan menolla; plagiointi on vakava rikos, ja vannotettiin kaikkia bloggaajia merkitsemään tarkasti, mikä oli omaa ja mikä lainattua: sinisestä ja vanhasta ei sentään puhuttu mitään… Jotenkin vain tuntuu, että kateus ja henkilökohtaiset kaunat olivat tämänkin episodin taustalla.

Koska kyseessä oli deittipalsta, oli deittailu useimpien mielestä sivuston pääasiallinen tarkoitus. Joskus ”kemiat kohtasivatkin”. Kun lemmenpari sitten alkoi hehkuttaa onneaan blogisivuilla mikä milläkin tyylillä muutaman tapaamisen jälkeen, muu ”yhteisö” riensi heitä kilvan onnittelemaan ja heidän onnestaan yhdessä iloitsemaan.

Erityisesti muutamat naisblogistit näyttivät ottaneen oikein elämäntehtäväkseen koko ”suuren blogiperheen” puolesta onnitella noita onnellisia.  Kaiken kaikkiaan oli tätä teatteria seuratessa vaikea välttyä tunteelta, että tässä teini-ikäiset kertoilivat toisilleen, miten rakastuneita ja onnellisia ollaan, kun se oikea nyt on löytynyt.

Melko pian statukset profiileissa muuttuivat eronneista ja sinkuista seurusteleviksi, kunnes taas muutaman viikon jälkeen vaivihkaa palattiin takaisin ruotuun ja yhteisen onnen hehkutus hiipui hiljalleen...