Urho ja Birger on tämänpäiväsiä nimipäivänviettäjiä.

Urho on suomalainen miehen etunimi. Nimi on annettu vuoden 2010 loppuun mennessä 12050 suomalaiselle. Suurin osa Urho-nimisistä on syntynyt 1900-luvun alkupuolella. Myös 2000-luvulla nimen suosio on kasvanut runsaasti.

Birger on ruotsalainen miehen etunimi, joka esiintyy myös sukunimenä. Nimi on johdettu muinaisskandinaavisesta verbistä bjarga, joka tarkoittaa auttaa, pelastaa, tai suojella. Suomessa nimi on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä 4 388 henkilölle. Suurin osa Birgereistä on syntynyt 1900-luvun alkupuoliskolla. Suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Birgerin nimipäivä on 17. kesäkuuta.

Mää olin illalla niin myöhään perillä, ettei puhettakaan, että oisin ruvennu vielä postaamaan. Tämäki päivä on menny kaikellaista touhutessa, niin että vasta ny pääsin kokoamaan vähä aatoksiani. Eilettäin mää lupasin kertoa tapahtumia monenkymmenen vuojen takaa, ku olin kesätöissä Marskin Majalla. Tässä ny jotaki.

Paikka oli auki kesällä joka ikisenä päivänä jostaki yhestätoista kuuteen. Meitä oli tavallisesti kaks, joskus kolomeki tyttöä siellä hommissa koko ajan. Yks oli majan puolella esittelyhommissa ja muut kahaviossa myymässä. Varsinki viikonloppusin väkeä saatto käyvä monta linija-autollista, ja sillon riitti vilskettä.

A, joka vastas paikan pitämisestä, hommas tavarat tukusta. Kahaviosta sai kahavi, limonaatia, pullaa, voileipiä, lihapiirakoita ja tais olla jäätelöä ja karkkiaki myynnissä. Pullat leivottiin ite aina aamusella. Ne oli hyviä korvapuustia. Joskus niistä tuli isoja, ku lehemänläjistä. Sillon A anto meille vähä sapiskaa. Päivi, josta mää kerron jo aikasemmin, kävi jotakin kotitalouskoulua ja se osas hyvin ne hommat. Me muut tehtiin yleensä niin ku sanottiin.

Meijän kuulu siivota paikat aina iltasella ja me kans asuttiin siellä metän keskellä. Ei siellä palijo virikkeitä ollu, mutta yleensä me kyllä oltiin niin poikki päivän jäläkeen, ettei juuri mitään kaivannukaan. Sauna me saatiin lämmittää aina, ku siltä vaan tuntu. Siellä oliki hyvä ja iso sauna. Muistaakseni sitä vuokrattiinki joskus ulukopuolisille, ja sillon se piti tietenki lämmittää vuokraajia varte.

Kerran yhtenä sateisena arkipäivänä mää olin majan puolella oppaana. Ihimisiä ei palijo liikkunu, ku sää oli vähä kolea. Sitte tuli yks pariskunta. Mää en oikeen muista, miten se juttu meni, mutta mää olin vissiin justiin hakemassa puita, että oisin sytyttäny tulen takkaan, ku oli niin kosteaa. Hääräsin siinä sen takan kimpussa ja kysäsin ihimisiltä ohimennen, että haluaako ne kuulla jotaki paikan historiasta. En kai saanu mitään kunnon vastausta, ku en sitte muistaakseni alakunu polottaa litaniaani läpi. Ihimiset kahteli aikasa ympåärilleen ja lähti sitte pois.

Ku paikka sitte meni kiinni, laiton ovet säppiin ja lähin kahavion puolelle. A oli ollu käymässä, mutta oli jo lähteny pois, ku mää kerkesin kahavioon. Yks tytöistä kerto mulle, että majan puolelta oli tullu kamalan äkäsiä ihimisiä ja ne oli ruvennu valittamaan, miten epäystävällinen ja töykeä opas oli ollu. Ei ne sen kummemmin ollu selittäny, mikä sen käytöksessä niin töykeää oli ollu. A ei kans ollu osannu ihimisille mitään kummempaa vastata, oli vaan sille tytölle sanonu, ettei se siis mää, ainakaan tässä kahavion puolella oo ikään käyttäytyny töykeästi ketään kohtaan. Pikemminki päinvaston.

Kummää kuulin tuon, olin ku puulla päähän lyöty. Ensin en meinannu millään käsittää, mitä oli tapahtunu, ku mun mielestä ei ollu tapahtunu yhtään mitään poikkipuolista kenenkään kans. Sitte rupesin aattelemaan, että oliko ne valittajat justiin sitä sakkia, joka ei ollu vastannu juuta eikä jaata mun kysymykseen, halusko ne kuulla jotaki paikan historiasta. Siihen tulokseen tulin, että niin sen asian täyty olla.

A oli puhunu jotaki, että ripittää mua, mutta ei se ikään myöhemminkään ottanu asiaa esille. Enkä ottanu määkään. Munhan ei oikeastaan pitäny siitä ees mitään tietää. Sen verran kumminki hiivistin sitä asiaa, että sen jäläkeen alon heti polottaa historiaa, ku ihimiset astu majan kynnyksen yli. Ei mua toista kertaa moitittas töykeäks asiassa, jossa en töykeä ollu.

Kerran mun sillonen poikakaveri tuli käymään. Läheisessä saaressa oli pieni majaan kuuluva kalamaja. Rannassa oli vene, ja ihimiset sai käyvä veneellä kahtomassa senki paikan, jos halusivat. Myöki päätettiin lähteä kuutamosoutelulle saareen. En tiijä, mikä iili meihin meni, ku tuikattiin takassa olleet rutikuivat puut tuleen. Puut palo komeasti isolla roihulla. Jäläkeenpäin käväs mielessä, että oltas voitu polttaa koko mökki. Onneks niin ei kumminkaan käyny.

Seuraavana aamuna poikakaveri lähti uuvestaan saareen ja lato uuvet puut poltettujen tilalle. Eihän kenenkään pitäny tietää, että myö siellä oltiin takkaa lämmitetty. Joku kävijä kyllä kerto sitte, että oli tainnu Marskin haamu kävästä kalamajaa lämmittämässä. Savunhaju tuntu vielä kävijöien nenässä. Mää vaan viattomana myöntelin, että niin varmaan oli käyny.

Toisen kerran tuli I käymään. Se oli kova Marski vanittaja ja otti mielellään valokuvia. Majassa, museo ku oli, oli huonekalut ympäröity köysillä, ettei ihimiset menis liian lähelle niitä. Marskin sängyn ympärillä oli kans köyvet. I päätti, että hänet pitää kuvata makaamassa Marskin sängyssä. Se kömpi köysien alta ja asettu pitkäkseen kapeaan sänkyyn käit ristissä rinnalla. Mää ikuistin sen siinä makaamassa. Seuraavana päivänä, ku esittelin makuuhuonetta kävijöille, sano joku koiranleuka, että tyynyssähän näkyy vielä selevästi Marskin pään jälki. I ei ollu muistanu silitellä jäläkiä pois, ku nousi sängystä.