Myös tytär pettyi pahemman kerran huomatessaan, miten haluton Laura oli omaksumaan suomen kieltä ja perheen tapoja. Lisäksi Lauran loivaliikkeisyys lähes kaikissa asioissa alkoi ottaa päähän yhtä jos toistakin. Ei mennyt kauaakaan, kun tytär kyllästyi odottelemaan Lauraa ollessaan lähdössä kouluun. Niin sitten päätettiin, että kumpikin menisi kouluun omia aikojaan.

Typerältähän se tuntui, mutta minkäs teit. Kun myöhemmin tavattiin muiden vaihdokkien vanhempia, saatiin kuulla, että samaan käytäntöön oli siirrytty myös muissa perheissä. Ongelmat olivat samanlaisia erityisesti latinalaisen Amerikan maista tulevien vaihto-oppilaitten ollessa kyseessä.

Alku ei hyvältä näyttänyt, eikä tilanne juurikaan paremmaksi muuttunut koko vuoden aikana. Lopulta kävi niin, että Soilelle jäi päävastuu Laurasta, vaikka tytär tämän alun perin oli kotiin halunnut. Toisaalta Soile ymmärsi hyvin tytärtään. Jossain määrin hän ymmärsi myös Lauraa, vaikka tämän olisi pitänyt sopeutua perheen tapoihin eikä päinvastoin.  

Mikko taas ei korvaansa lotkauttanut Lauran suhteen. Alkusyksystä hän oli hirvimetsällä ja paljon poissa kotoa. Sitten hän joutui lonkkaleikkaukseen eikä sen jälkeen juurikaan kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtui. Hän ei osannut englantia, ja lähes ainoaksi kommunikointitavaksi näiden kahden välillä jäi lause: ”Mitä kuuluu? Kiitos hyvää!”

Jälkeenpäin on Soile usein miettinyt, miten hän jaksoi tuon talven? Jossain vaiheessa mietittiin jo toisen vaihtokodin etsimistä Lauralle, mutta siitä luovuttiin, kun tytär vastusti asiaa. Eikä Soilestakaan olisi tuntunut mukavalta ”luovuttaa” kesken kaiken. Nyt hän ajattelisi jo toisella tavalla, mutta vielä silloin painoi velvollisuudentunto ja kaiken loppuun kunnialla hoitaminen vaakakupissa enemmän kuin itsensä armahtaminen.