Tänään tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun tapasin tulevan mieheni, nyt jo ex-sellaisen, ensimmäisen kerran. Olin nuori opiskelijatyttö, joka opiskelukaupungissaan lähti eräänä marraskuun räntäsateisena tiistai-iltana ravintolaan naistentansseihin. Koska en saanut ketään seurakseni, menin yksin.

Muistan, että ennen ravintolaan menoa olin ollut konsertissa. Sieltä kyllä olisin saanut minusta kiinnostuneen miehen seurakseni, mutta en huolinut, koska en tuntenut häneen minkäänlaista vetoa. Ajattelin, etten halua viettää iltaa kelloa vilkuilemalla ja toivomalla, että voisin kohta lähteä kotiin. En voi sanoa, että minulla olisi ollut minkäänlaisia ennakkoaavistuksia tulevan suhteen ja siksi olisin halunnut mennä ilman miesseuraa. Kaikki oli silkkaa sattumaa.

Tuohon aikaan ravintolaillat olivat koko lailla erilaisia kuin nykyisin. Oli orkesteri, joka soitti elävää musiikkia, ihmiset tanssivat, ja tuossa ravintolassa oli tuona iltana hakuvuoroja myös naisille. Vaikka en mikään erikoisen hyvä tanssija olekaan, hain kuitenkin rohkeasti tanssimaan sellaisia miehiä, jotka jollakin lailla kiinnostivat.

Silmiini sattui ristiverinen, minua vanhempi partasuu. Nuorena olin kovin kiinnostunut itseäni vanhemmista miehistä, mikä lienee ollut osoitus heikosta isä-suhteesta. Näin olen asian myöhemmällä iällä tulkinnut. Hain tuota miestä tanssimaan ja sitten tietysti aloin toivoa, että hän vuorostaan hakisi minua. Niin tapahtuikin, sillä olihan ainakin kohteliasta hakea tanssimaan sellaista, joka itseä oli hakenut.

En muista, mitä puhuimme, mutta orkesterin mennessä tauolle mies pyysi minua baariin ja tarjosi jotakin punaista juomaa. Siihen aikaan käytin vielä alkoholia jonkin verran, joten otin tarjouksen vastaan. Loppuilta kului rattoisasti yhdessä tanssien, ja kun tuli aika lähteä kotiin, en epäröinyt lainkaan lähteä miehen mukaan.

Sitä ennen olin suorasukaiseen tapaani kysynyt, onko mies naimisissa tai kihloissa. Minulla oli nimittäin takana suhde naimisissa olevaan mieheen, joten nyt päätin olla varovainen ja kaukaa viisas. Kun molempiin kysymyksiin sain kieltävän vastauksen, en nähnyt syytä olla lähtemättä, sillä mies kiinnosti minua jo kovasti.

Aamulla mies toi minut kaupunkiin. En muista, miten monta kertaa ehdimme tavata, kun sitten itsenäisyyspäivänaattona sain kylmän suihkun niskaani. Jossain mieleni pohjalla oli kyllä kytenyt epäilys, että mies salasi minulta jotakin. Olin kuitenkin nuori ja lapsellinen ja ajattelin, etten kysy mitään, sillä en kai halunnut kuulla totuutta, jos se olisi ollut karvas ja katkera pala nieltäväksi.

Rouva Fortuna päätti kuitenkin puuttua asioihin ja avata silmäni. Kävelin kaupungilla opiskelukaverini kanssa, kun mies käveli minua vastaan nainen käsipuolessaan. En tiedä, oliko mies huomannut minut jo kauempaa. Joka tapauksessa hän katsoi muualle, kun sivuutimme toisemme vain muutamien kymmenien senttien päästä. Minä seisahduin niille sijoilleni ja tuijotin varmasti suu auki miehen ja hänen seuralaisensa jälkeen, kunnes he katosivat näkyvistä.

Päässäni suhisi. Jo hiljalleen rakentelemani pilvilinnat suistuivat romahtaen maahan. En tiennyt, mitä olisin sanonut tai tehnyt. Kotiin päästyäni päätin tehdä miehelle tiettäväksi, että olin nähnyt hänet toisen naisen kanssa. Kirjoitin pitkän kirjeen, jossa kerroin asiasta. Kerroin myös, miten pettynyt olin, kun hän ei ollut ollutkaan luottamukseni arvoinen.

Pistin kirjeen postiin ja mielessäni toivoin, että saisin jonkinlaisen vastauksen. En kuitenkaan kuullut miehestä enää mitään, kunnes reilun vuoden kuluttua tapahtuneesta törmäsimme toisiimme sattumalta ravintolassa. Mies haki minua tanssimaan, ja vasta tanssilattialle päästyäni katsoin kunnolla, kuka minua oikein oli hakenut. Menneet tapahtumat tulvahtivat mieleeni, ja tunteet ainakin minun puoleltani olivat kuin ennenkin.

Tapailimme sen jälkeen säännöllisen epäsäännöllisesti jonkin aikaa. Mies seurusteli edelleen saman naisen kanssa. Minä tein aina välillä eroa, mutta yhä uudestaan ajauduimme yhteen. En saanut häntä mielestäni. Sitten mies kihlasi seurustelukumppaninsa, ja jonkin ajan kuluttua he muuttivat toiselle paikkakunnalle. Seurasi pitkä hiljaiselonkausi, vaikka minä seurasin kaiken aikaa miehen liikkeitä.

Niin sitten lähes seitsemän vuoden kuluttua ensitapaamisestamme me monien vaiheiden jälkeen tapsimme ja kihlauduimme saman tien. Kihlaus johti avioliittoon ja kahdenkymmenen kahden vuoden jälkeen avioeroon. Nyt olen elänyt jo liki kuusi vuotta eronneen naisen elämää. Ei ole aina ollut helppoa tämäkään, mutta entistä en takaisin kaipaa!