PUPK: n toinen postaus ilmaantui näyttöruudulle alkuillasta. Hän kertoi saaneensa s-postiinsa surullisen uutisen. Yhteisön meren takana asunut jäsen oli kuollut. Moni lintukotolainen tuli kommentoimaan. Reaktiot olivat yllättyneitä, surullisia ja kaipaavia, kuten kuolemantapauksissa yleensä. Myös muutamia henkilökohtaisempia kommentteja kirjoitettiin.

Vaikkei jäsen ollut Kärpäsen tietämän mukaan kenenkään kommentoijan sukulainen tai lähiomainen, eivätkä useimmat kai olleet häntä edes koskaan tavanneet, pysäytti tieto hänen kuolemastaan ainakin hetkeksi. Sekään ei ollut mikään yllätys, että kuoltuaan tuntui tämäkin ihminen olevan paljon parempi kuin konsaan eläessään oli luultavasti ollut. Kärpänen haluaa kuitenkin kunnioittaa kuolleen muistoa sekin, eikä käsittele kommentteja tämän enempää, vaikka jokunen niistä sisälsi varsin syvällisiä ajatuksia.

Suru-uutinen lamaannutti yhteisön hetkeksi. Näin kai voi sanoa, sillä koko viikon vilkkaana jatkunut postailu pysähtyi, eikä perjantaina saatu yhtään uutta postausta. Mutta elämä jatkuu, kuten sen tapana on, ja viikon viimeinen postauspäivä keräsi sitten jo kolme kirjoitusta. Osa niistä liittyi vielä em. tapaukseen, mutta lauantain ensimmäinen postaus oli tulevasta juhlasta erään jäsenen näkökulmasta kertova runo.

Runossa kuvattiin tulevaa perhejuhlaa ja iloittiin siitä, että jälkipolvi muisti vanhempiaan näin suurten juhlien aikaan. Lintukotoakaan ei unohdettu, vaan myös sen jäsenistön toivottiin saavan nauttia juhlatunnelmasta ja toivotuksista näin virtuaalisesti. Runoon oli saatu soviteltua vielä juhlan hengellinen puoli herkkuja unohtamatta. Samoin viimeaikaiset lopun ajan ennustukset mainittiin, vaikka niistä nyt näyttiinkin selvinneen pelkällä säikähdyksellä.

Kommentoijia oli kolme. RR ihasteli TiHe: n, sillä tämähän nyt oli ollut asialla, runollisia taitoja ja toivotti tälle hyvää juhla-aikaa. Letunkäryyttäjän mielestä runo oli suorastaan ”ihqu”, ja hänkin lähetti tervehdyksensä kirjoittajalle. Vielä kolmaskin kommentoija, VL, kehui runoa ja arveli, että runoilijan runossaan kuvaama perhejuhla olisi varmasti onnistunut. Muita kommentteja ei ilmaantunut, mikä sekin kuvannee sitä, että torstain suru-uutinen kuivatti virtuaalimusteen monesta kynästä.

Lauantaina aamupäivällä postasi RR oman tervehdyksensä lintukotolaisille. Postauksessa oli kuva tunnelmallisesta talvimaisemasta punaisine mökkeineen ja lumikinoksineen, joita elävät tulet valaisivat. RR kertoi asuvansa kerrostalossa, mutta unelmillahan on siivet, joten mikäpä esti niillä siivillä lentämästä vaikka tuohon punaiseen tupaan. Kommentit, joita postaukseen tuli neljä, olivat taas toivotuksia hyvästä juhlasta ja vielä paremmasta sen jälkeisestä ajasta, kuten odottaa sopikin ajankohdan huomioon ottaen.

Lauantai päättyi VL: n musiikkivideopostaukseen. Hän muisteli videon ja postauksensa myötä vielä jäsentä, jonka kuolemasta juuri oli kuultu. Tuntui haikealta ja ikävältä, sillä jäsen oli ollut suunnilleen kirjoittajan ikäinen. Myös oman elämän rajallisuus nousi mieleen.

VL sai ajatuksilleen ja tuntemuksilleen tukea kolmelta kommentoijalta. RR muisteli kuollutta laulun sanoin ja mietti sitä, miten ihmisestä, jota koskaan ei edes tapaa, voi tulla hyvin läheinen.

PUPK, joka suru-uutisen oli yhteisölle kertonut, oli kommentissaan samaa mieltä. Myös virtuaalisesti voi jättää jäljen toiseen ihmiseen, tuumi hän. Kommentissaan PUPK muisteli vielä kuollutta henkilönä ja nimenomaan tämän yhteisön jäsenenä. Tämä oli PUPK: n mielestä ollut kriittinen kannanotoissaan, mutta kestänyt myös sen, että toiset eivät hänen kritiikkiään hyväksyneet.

Kolmas kommentti oli kirjattu vasta useita päiviä postauksen jälkeen. Se oli KHÄ: ltä, joka kertoi, että käsillä ollut juhla-aika ja suru-uutinen olivat vieneet häneltä innon niin kirjoitteluun kuin kommentointiinkin. Kaunopuheisesti KHÄ kirjoitti, miten ison aukon yhden jäsenen lopullinen menetys jätti koko yhteisöön. Myös hän oli sitä mieltä, että jälkiä jäi ja ne säilyivät.