Juhannus oli tulossa, ja juhannuspyhät olivat myös seurakunnan papeilla vapaapäiviä. Vauvan hautajaispäiväksi oli sovittu juhannusta edeltävä keskiviikko. Jo aikaisemmin olivat Soile ja Mikko käyneet juttelemassa nuoren naispuolisen papin kanssa, jonka oli määrä siunata vauva. Juttelemisesta tai keskustelusta ei kylläkään tullut oikein mitään, sillä Mikko ei halunnut puhua asiasta ja jöröydellään mykisti Soilenkin lähes sanattomaksi.

Soile taas tunsi, että hänen rintansa oli aivan pakahtua puhumisen tarpeesta. Mikon kuullen hän ei sitä kuitenkaan voinut tehdä. Niinpä Soile muutamaa päivää ennen hautajaisia soitti papille ja kertoi hänelle kauan odotetusta pikkutyttärestä ja kaikista niistä asioista, jotka tapahtumaan liittyivät.

Hän kertoi surustaan ja siitä, miten lapsi kuoltuaankin tuntui elävän hänessä ja hänen kauttaan. Vaikka vauva oli elänyt vain vajaat kaksi päivää, tuntui Soilesta siltä, että tämän elämä oli merkityksellisempi kuin monen kymmeniä vuosia eläneen. Ei maailmanlaajuisesti tai edes kovin laajoissa piireissä, mutta Soilen kasvun ja kehityksen kannalta kyllä, ja sitä kautta se tulisi vaikuttamaan kaikkiin niihin ihmisiin, joiden kanssa Soile olisi tekemisissä. Nuori pappi kuunteli Soilea tarkasti ja siunauspuheessaan käsitteli juuri niitä asioita, joista Soile oli maininnut.

Koska oli kesä, olivat Soile ja Mikko päättäneet, että vauva siunattaisiin suoraan pieneen hautaan hautausmaalla. Kirkko tai siunauskappeli tuntuivat liian isoilta ja kolkoilta paikoilta. Yhdessä he sopivat, mitä lauluja haudalla laulettaisiin. Soile oli pyytänyt, että mukaan tuleva kanttori säestäisi laulantaa kitaralla, koska saattoväkeä oli vähän. Samoin oli hän pyytänyt, että sekä pappi että kanttori pukisivat päälleen jotakin vaaleaa mustan sijasta, kuten muukin saattoväki.

Niin tapahtui, ja kauniina kesäisenä päivänä kantoi Mikko sylissään vauvan pienen arkun avonaisen haudan ääreen, johon se sitten laskettiin. Vauvaa olivat saattamassa perheväen lisäksi kummit lapsineen, sisarpuoli Helinä miehensä kanssa sekä lähimmät naapurit. Iäkkäät isovanhemmat tai muut sukulaiset eivät paikalla olleet. Sitä paitsi Soilen äitihän oli hyvin sairas eikä edes olisi voinut osallistua hautajaisiin.

Soilen sydän oli revetä surusta, kun arkku hiljaa laskeutui haudan pohjalle. Nyt hän vasta oikein käsitti, mitä tarkoitti ”hautaan siunaaminen”. Arkku laskettiin ensin hautaan ja vasta sitten sen päälle varovasti pudotettiin muutama lapiollinen hiekkaa.

Seurakunnassa oli tapana, että hauta ensin peitettiin vihreällä kannella, jonka päälle kukat aseteltiin. Vasta seuraavana päivänä hauta peitettäisiin hiekalla. Niin tehtiin nytkin, ja pieni hauta kukkineen jäi odottamaan umpeenluontia.