Sitten aloitettiin muut tutkimukset. Mies oli tuonut mukanaan kaksikin pissanäytettä, toinen edelliseltä illalta, toinen nyt elettävänä olevan päivän aamulta. Molempien ottaminen pitkävartista löylykauhaa käyttäen oli sujunut vaivattomasti, joten näytteet olivat edustavia. Vilppu tuskin oli koko näytteenottoa edes huomannut seisoessaan takajalka tanassa jonkin puskan juurella rakkoaan tyhjentämässä.

Sillä aikaa, kun eläinlääkärin apulainen tutki pissanäytteitä, kuunneltiin Vilpun sydäntä stetoskoopilla. Sieltä ei mitään erikoista kuulunut, joten lääkäri alkoi painella Vilpun vatsaa. Vaikutti siltä, että se aristi sitä kovasti, vaikkei vaikeroinutkaan, mutta värähti selvästi, kun vatsaa tunnusteltiin.

Kun pissanäytteet oli tutkittu, totesi lääkäri, ettei Vilppu ainakaan sokeritautia sairasta. Varmemmaksi vakuudeksi otettiin Vilpun pienestä etutassusta vielä verikoe. Myös sen tulos osoitti, että sokeritautia ei ollut. Mies ja minä huokaisimme helpotuksesta, mutta valitettavasti hiukan liian aikaisin.

Kun sokeritauti oli nyt poissuljettu sairaus, totesi lääkäri, että kaikki muut vaihtoehdot olivat oikeastaan vielä paljon huonompia. Sitten hän luetteli pitkän litanian sairauksia, joita vanhalla koiralla tällaisin oirein voisi olla. En edes muista, mitä kaikkea hän mainitsi.

Sairauden diagnosointi vaatisi kuitenkin paljon rankkoja ja myös kalliita kokeita. Kaiken lisäksi saattaisi olla, ettei sairautta siltikään voitaisi varmasti diagnosoida. Myös lääkehoidot, jos sellaisiin ryhdyttäisiin, olisivat äärimmäisen rankkoja. Kannatti miettiä, halusiko alistaa Vilpun sellaisiin.

Olimme heti tullessamme sanoneet, että jos Vilpulla on sokeritauti, se nukutetaan saman tien. Nyt kun sokeritautia ei ollutkaan, piti asiaa tuumata uudemman kerran. Lääkäri antoi Vilpulle pistoksen niskaan. Siinä oli jotakin nopeasti tehoavaa lääkettä. Lisäksi hän antoi tabletteja, joita piti nyt syöttää Vilpulle viikon verran. Sitten katsottaisiin tilannetta uudestaan.

Jotta meidän ei tarvitsisi jatkuvasti juosta lääkärissä Vilpun kanssa, lupasi lääkäri, että jos tablettihoitoa pitäisi jatkaa, voisin vain soittaa hänelle ja hakea tabletit suoraan vastaanotolta. Näin sovimme ja mieli keventyneenä lähdimme kotiin. Vilppu oli saanut jatkoaikaa, vaikka tuskin itse ymmärsi siitä mitään.

Minä ajattelin huojentuneena, että tytär ennättäisi palata Suomeen, ennen kuin mitään lopullisia ratkaisuja Vilpun kohtalosta pitäisi tehdä. Jos Vilppu jaksaisi siihen asti, voisivat kaikki sen rakkaimmat ihmiset olla sitä sitten saattamassa sen viimeiselle juoksulle.